Muistatko, kun kerroin jokunen aika sitten siitä, että haluaisimme lähteä lasten kanssa vapaaehtoistyöhön? (klik: suunnitelmia askartelusta mummojen kanssa) Että kun minulla on vielä tämä vuosi aikaa erilaisten unelmien toteuttamiseen (klik: ajatuksiani vapaaehtoistyöstä yhteisvastuun parissa) ennen työelämään paluutani, tehtäisiin lasten ja perheen kanssa sitä, mistä tulee onnelliseksi, iloiseksi ja samalla kenties tulee itse antaneeksi toisellekin. Jo silloin puhuin halustani lähteä askartelukaveriksi palvelutaloihin. Tapaamaan mummoja ja vaareja, jotka innostuisivat toivottavasti askartelemaan minun ja ennen kaikkea tyttöjen kanssa. Siinä lomassa Aada ja Erin saisivat luontevasti tutustua iäkkäämpiin ihmisiin, nähdä eri ikäisten elämää ja tapoja.

 

Menneellä viikolla pakattiin kimpsut ja kampsut, laatikolliset nappeja, pinot kartonkeja ja liimapurkit, ja kolkuteltiin sovitusti läheisen palvelutalon yksikön ovia. Innon kipinää toi ystäväni, joka lähti vapaapäivänään mukaan poikansa kanssa. Monen uuden asian aloittaminen kun sujuu mukavammin tutun kanssa.

 

 

Olipa mahtavan antoisa aamupäivä! Ison pöydän ympärille kokoontui mummo, jos toinenkin ja jokunen vaarikin sekä lapset sinne lomaan. Meidän tytöt olivat tosi innoissaan alusta saakka. En tiedä, jos se yllätti, sillä he ovat hyvinkin sopeutuvaisia ja pärjäävät kaikkien kanssa, mutta toki se ilahdutti paljon. He auttoivat askarteluissa, liimailivat ja valitsivat nappeja palvelutalon asukkaiden apuna. Esikoinen kierteli mummolta vaarille kimalletarrojen kanssa kiinnittäen korteille reunuksia ja raapusti kortteihin keppikirjaimin heidän nimiään.

 

Vaikuttavia hetkiä oli valtavasti. Se, miten Aada huolehti, että hän saa oman paikkansa ison pöydän äärestä mummon läheltä ja pikkusiskonsa siihen toiselle puolelle myös. Se, miten tytöt löysivät oman juttukaverinsa ikäihmisistä  ja olivat niin ihanan aidosti läsnä omina itsenään. Juttelivat, nauroivat, kyselivät, tarttuivat kädestä, silittävät paidan hihasta. Onnistuivat löytämään nopeasti paikkansa uudesta tilanteesta. Puolin ja toisin.

 

Tai se vaari, joka saapui yhteiseen tilaan jonkin verran myöhemmin askartelujen ollessa jo käynnissä, eikä heti mahtunutkaan ison pöydän ympärille. En tiedä, olenko koskaan nähnyt niin ripeitä askelia kasikymppiseltä kuin mitä hänen askeleensa olivat, kun menin hetken kuluttua telkkarin äärestä kysymään, että haluaisiko hän tulla juuri vapautuneelle paikalle seuraksemme. Istahti Aadan viereen ja kertoi, että tekisihän hänkin mielellään jotakin. Oli ihana seurata, miten he liimailivat yhdessä nappeja kartongille - pienet ja isot sormet asetellen nappeja toistensa lomassa.

 

"Kaikki olivat niin otettuja ja onnellisia teidän käynnistänne, toivovat niin kovasti uutta tapaamista", tavoitti viesti vapaaehtoistyön koordinaattorilta päivän päätteeksi. Se lämmitti. Kyllä, ollaan takuulla menossa toistekin, monen monta kertaa tänä unelmieni vuonna. Ystäväni lähtee jatkossakin seuraksemme poikansa kanssa yhtä onnistunein kokemuksin. Ideoita seuraaville askartelukerroille mietitään jo yhdessä. Pääsiäispuuhia, keväisiä askarteluja, vaikka mitä. Kaikille sopivaa.

 

Ensi kerralla täytynee kuitenkin tehdä junioriosaston toiveesta parannus ja pakata kassillinen leluja mukaan mummoja ja vaareja varten. Niitä ei esikoisen mukaan ollut heillä ollenkaan. Ei palapelin palapeliä, eikä yhtään nukkea. Ihmejuttu, niillähän leikkivät kuulemma kaikki.

 

Ps .Vapaaehtoistyöajatuksen löysin vapaaehtoistyo.fi-sivuston kautta. Sivusto kokoaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia läpi Suomen. Sitoutuminen on juuri sitä, mihin itse on valmis ja mahdollisuuksia löytyy nuoren tukihenkilöstä, talousneuvojasta ja talkkarista siihen, että käy lukemassa päivän uutisia tai kokoamassa palapelejä vanhusten kanssa.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista sekä aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram