"Nautin aina lauantaista. Huoneet pesty, saunassa käyty, lapset nukkui kukin omissa sängyissään puhtaina. Paavon (vaarini) kanssa joimme iltakahvin saunan jälkeen. Oli hyvä ja rauhallinen olo”, kirjoitti mummoni – tai muoriksihan me häntä kutsuttiin – jo vuosikymmen sitten.

 

Pyysin häntä aikoinaan täyttämään kirjan, johon koostetaan muistoja ja ajatuksia elämänpolun varrelta. Kirjan sivuille hän on tutuin kaunokirjaimin tallettanut elämäänsä lapsuudesta seurusteluaikaan, heidän lastensa (eli myös minun isäni) syntymään ja lopulta kirjan viimeisillä sivuilla lastenlastensa (kuten minun) elämään. Muistellut siitä, miten leikki alakoulun välitunneilla prinkkasta ja takaparia ulos, kulki koulumatkansa nahkapieksuissa, vietti nuoruuden kesänsä paimenessa ja ihastui vaariini erityisesti siksi, että hän on hyvä, rehellinen ja myönteinen ihminen.

 

 

Hänen mietteissään saunanpuhtaasta lauantaista ja puolison kanssa kiireettä nautitusta iltakahvista tiivistyy se, miten jälleen kerran ne pienet asiat ovat oikeastaan hyvinkin merkityksellisiä. Että ei me täällä elämässä tarvita onneen suuria poppakonsteja. Kunhan pysähdytään ja osataan nauttia hetkestä, siitä tavallisesta arjesta kultareunuksineen. Raikkaine lakanoineen ja putipuhtaine hiuksineen. ”Lauloi illalla lapset nukkumaan”, kertoo mummoni musikaalisen vaarini iltarutiineista omien lastensa kanssa. Eipä ole maailma tältä(kään) osin paljoa muuttunut, sillä tuttu iltalaulu on oman esikoisen osalta yksi illan tärkeimmistä.

 

Oma mummoni, yksi elämäni merkityksellisimmistä ihmisistä, on jo jokusen vuoden istunut pilven reunalla, mutta luotan, että hän yhä sieltä käsin seuraa elämäämme tarkasti. Ohjailee tarvittaessa peripohjalaisella sinnikkyydellä omine keinoineen oikeaan suuntaan silloin, jos näkee askeleiden suuntaavan harhapoluille. Sanoo vierellään istuvalle vaarilleni, että kato nyt Paavo sinäkin.

 

Hänen täyttämäänsä kirjaa olen lueskellut useat kerrat vuosien varrella. Kuullut jopa sen, miten hän asiat sanoisi, jos yhä istuisi tutussa nojatuolissaan sukkapuikot tai virkkuukoukku heiluen tekemässä jotakin käsityötä, sivusilmällä Kauniiden ja Rohkeiden Ritkeä ja Rookea katsellen. Kuitenkin vasta nyt kirjan sivuille kirjoitetut ajatukset toden teolla pysäyttivät, saivat miettimään asioita enemmän. Itsekin äitinä herkistyin miettimään, miten minä 70-luvun lopun ja hän 20-luvun lapsena, olemme kokeneet vanhemmuuden, perhearjen ja lasten kasvattamisen.

 

 

 ”Anna lapselle aikaa ja paljon rakkautta”, kiteyttää mummoni ajatuksensa siitä, mitä hän on kokemuksen kautta oppinut lasten kasvattamisesta. Silloin heidän nuoruudessaan ja perhettä perustettaessa ei vapaa-aikaa ollut samalla tavoin. Työntekoon etenkin maatiloilla käytettiin iso osa päivästä ja sotavuosien jälkeen perheen elättämiseksi oli tehtävä töitä hartiavoimin. ”Lapsenlapset ovat saaneet aikaa paljon enemmän, omien lasten kanssa ei ollut aikaa seurustella samalla tavalla ja omatunto soimasi”, hän jatkoi myöhemmin.

 

Meidän ajassamme vapaa-aikaa on – tai ainakin useimmiten haluttaessa olisi - toisella tavalla. On iltoja ja pitkiä viikonloppuja, viikkojen mittaisia lomia, mahdollisuuksia harrastamiselle ja yhteiselle tekemiselle perheenä. Annammeko me sitä aikaa toisillemme, yhdessäololle? Sille, joka lopulta on tärkeintä?

 

Juttelimme isänpäiväviikonloppuna puolisoni kanssa pitkään siitä, että hyvinkin kiireisen ja tapahtumarikkaan vuoden jälkeen tavoitteemme ensi vuodelle on olla yhä enemmän läsnä. Nauttia vieläkin avoimemmin sydämin niistä hetkistä, jotka saamme viettää perheen ja läheisten kanssa. Pysähtyä, jotta voisimme yhä selkeämmin nähdä, miten hyvin asiat lopulta ovatkaan. Että se kaikki onni ja rakkaus, jota elämän varrelta etsimme, on meillä jo. Juurikin tässä ja nyt.

 

Mitä tulee lasten kasvattamiseen ja siihen, miten luoda heille turvallinen ja luottavainen olo – uskon ja uskomme, että ihan tärkeintä on lopulta se, miten mummonikin kuvaa. Että lapsi saa aikaa ja paljon rakkautta. Sylin, halauksen, kosketuksen, katseen. Sen, että tulee kuulluksi.

 

- - - - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram