Pellavapää nousee jälleen tyynystä, katse etsii vieressä istuvaa vanhempaa. Käsi hapuilee kättä. Ties monennenko kerran.

 

Lapsi nostaa pyjaman paitaa, pyytää silittämään vatsasta. Hengittää jälleen rauhallisemmin, nauttii silityksestä. Josko vaikka jo nyt nukahtaisi, välähtää toiveikas ajatus hetken. Sen pienen hetken, kunnes lapsi käärii housun lahkeet ylös - pyytää hieromaan, silittämään. Vetää käden takaisin, jos vanhempi lopettaa. Pituutta on tullut paljon viime kuukausina, kasvukipujakin ehkä.

 

Taas joidenkin minuuttien hiljaisuus täyttää huoneen. Pellavapää nostaa jälleen päänsä "äiti, yksi asia." Mitä? "Yksi asia." Itse asiaa hänellä, kaksivuotiaalla, ei sen enempää ole. Sanonta on opittu keskusteluissa isosiskon kanssa. Oivallettu, että sillä saadaan poikkeuksetta huomio ja keskusteluyhteys silloinkin, kun on oikeastaan sovittu, ettei enää tänä iltana jutella. Että jatketaan juttelua sitten aamulla taas.

 

Lapsi nousee istumaan sängyssään illan pimeydessä. Kääntyy nukkumaan siten, että saa painettua päänsä sängyn päässä istuvan vanhemman polvea vasten. Etsii vanhemman käden, siirtää sen hiuksilleen. Toteaa yön pimeydestä "akattan sua." Sydän sulaa. Niin minäkin sua, pieni. Niin minäkin sua. Ollaan lähekkäin, silitetään, rakastetaan.

 

Hetken hiljaisuus.

 

Taas noustaan. Jano, vessaan. Äiti huokaa jo turhautuneena, kiristelee hampaitaan niin, että sen voi melkein kuulla. ”Isää, isä nukuttaa,” aloittaa lapsi neuvottelun siinä vaiheessa, kun äiti ei enää juttele, silittää vain hiuksia ja istuu hiljaa vierellä. Siinä vaiheessa, kun äänentaso nousee sen verran, että isosiskon nukahtamisesta tulee hankalaa, tehdään vahdinvaihto. Isä nukuttaa. Show jatkuu.

 

Tunnin jälkeen iltateellä istuu kaksi hetkellisesti ryytynyttä vanhempaa. Tällainen ilta tänään. Tänäänkin.

 

Meillä kaksiveen nukahtaminen on tällä hetkellä melkoista tahtojen taistelua. Unille kuin unille. Päiväunien aikaan hän on selkeästi väsynyt, joten ajatus päiväunettomasta päivästä on ainakin toistaiseksi mahdoton. Ainakin, jos on tarkoitus iltapäiväkolmen jälkeen tehdä mitään älyllistä tai järkevää. Lue: muutakin kuin makoilla pehmeällä lastenhuoneen matolla väsyneenä. Toisaalta jo pelkkä viittaus päiväuniin tuo toteamuksen ”ei ikinä” ja edessä on riemastuttava tunnin häärääminen edestakaisin. Tilanne kyllä ratkeaisi yleensä melko nopeasti autoajelulla, jolloin neiti sulkee silmänsä Cybexiinsä nojaten muutamissa minuuteissa. Hmm. Moniko meistä haluaa silti ajella päivät pitkät nukutustarkoituksessa? En minä ainakaan, vaikka sen satunnaisesti teenkin tai ajoitan kaverivierailut siten, että päiväuniaikaan lähdetään kohti kotia. Lähtökohta kuitenkin mielestäni on, että sänky on nukkumista varten.

 

Ja no, iltaunet on tätä jo edellä kuvattua rumbaa, johon toisinaan yhtyy solidaarisuudesta isosiskokin omin kujeinensa.

 

Meidän tytöt ovat olleet varsin sopeutuvaisia ja helppoja, hyvin käyttäytyviä vauvavuosista alkaen. Heidän kanssaan on ollut helppo tehdä, toteuttaa, kulkea, tavata kavereita ja harrastaa. Ei ole juuri tarvinnut puuttua tönimisiin, lelujen viemisiin kädestä tai turhiin kiukutteluihin. Asioista on voitu pienestä pitäen sopia.

 

Siksi tiedostan, että nurinani nukutuksesta on osin tarpeetonta. Niin moni asia voisi olla toisinkin. Mutta toisaalta – eikös se mene niin, että jokaisessa arjessa on se jokin juttu, mikä itsestä tuntuu tiukemmalta. Olkoon se nyt sitten meillä tämä lähes joka iltainen nukutusshow. (Jätän mainitsematta, että näin ei ole, jos tytöt ovat - hyvin harvoin - yötä famollaan&fafallaan)

 

Nukahdetaanko teillä edes jotakuinkin mallikelpoisesti? Vai tunnistatko tämän hetkisen iltashowmme piirteet?

-  - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista ja vilkkaasti päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram