Pyrin rytmittämään lasten ja koko perheen päiviä siten, että kerron tytöille tulevista asioista jatkuvasti muiden touhujen lomassa. Illalla kerrataan sängyssä seuraavan päivän tai parin seuraavan päivän tapahtumia ”Muistatkos, että kun ensin nukutaan pitkä, rauhallinen yö, niin sitten jaksetaan hyvillä mielin aamulla kuvismuskariin ja illalla voidaan sitten tehdä se lumiukko” tai ”Kun sä tänään puhuit sun kaveristasi, niin yhden yön päästä te saatte leikkiä yhdessä."

 

Samoin ihan tässä joka päiväisessä arjessa käydään läpi tulevaa päivää vaikkapa aamupalapöydässä ”Aamusuihkun jälkeen käydään yhdessä kaupassa ja sitten päiväunien jälkeen Sofia tulee meille leikkikaveriksi äitinsä kanssa.”

 

Olin ajatellut, että se selkiyttäisi päivää ja auttaisi hahmottamaan, mitä aamuheräämisen ja iltaunien väliin mahtuu. Antaisi lapsen vielä melkoisen hajanaiseen aikakäsitykseen jotakin perustaa. Oma ajattelutapani on siis melko järjestelmällinen ja looginen, kalenterini on poikkeuksetta ajan tasalla ja teen tarpeellisia to-do-listoja (joista kirjoitinkin aiemmin) hahmottaakseni, mitä asioita on huolehdittavana. Se, että kertaan lapsille päivän tekemisiä, on ollut samalla keino pitää omassakin mielessä, mitä kaikkea mukavaa päivän aikana on odotettavissa.

 

”Äiti, miksi aina on sitten seuraavaksi tai sen jälkeen?” pohti esikoiseni käydessäni läpi tulevia päiviä. Kysymys havahdutti minut arjen horroksesta välipalan ja teen ääreltä. Niin että mitä hän oikeastaan totesikaan ja ennen kuin ehdin vastata, jatkoi vielä hetken päästä: ”Äiti, onko aina niin, että sen jälkeen-jutun jälkeen on jotakin? Että onko mulla kiire nyt?”

 

Olin itse innoissani kertonut siitä, mitä kaikkea nähtävää ja koettavaa viikonloppu lastenkonsertteineen ja joulunavajaisineen tuo. Hihkuin tytöille, miten mahtavaa onkaan nyt asua ihan keskustassa, kun kaikki tapahtumat ja harrastukset ovat lähellä, ihan vain minuuttien päässä. Mehän muutimme saariston tuntumasta tähän keskustaan keväällä, ja vaikka aiemminkin kyse oli vain vartin matkasta kaupunkiin, nykyinen asumissijainti tuntuu ihan täydelliseltä.

 

Etsin sanoja ja totesin, että tavallaan on. Että aina jonkin jälkeen tulee jotakin. Välillä se tarkoittaa, että tehdään jotakin tai mennään jonnekin, nähdään joku kaveri tai ollaan vain ihan kotona rauhassa. Mutta että tavallaan aina on jotakin, vaikka se aamupala aamusuihkun jälkeen. Samalla yritin selittää, että oikeastaan sen ei tarvitse tarkoittaa kiirettä mihinkään tai sitä, että tarvitsisi keskeyttää leikkejä. Että se voi oikeastaan tarkoittaa vain sitä, että aamupalan jälkeen mennään ulos ja sitten jossakin vaiheessa sisälle, mutta että äiti kertoo teille siksi, että te tiedätte, mitä me yhdessä tehdään.

 

Koska päivissämme tapahtuu paljon, ehdin jo hetken potea orastavaa huonoa omaatuntoa. Miettiä, haluaisiko neiti neljävee olla enemmän ihan vain tekemättä mitään. Että sen ”jälkeen”-jutun jälkeen ei olisikaan mitään. Tai pitäisikö olla aamulla mainitsematta, jos illalla on sovittu kaveritreffit tai suunniteltu kaupassa käymistä ja ottaa asia esille vasta sitten iltapäivän tullen.

 

Puhun paljon siitä, että täytyy osata nauttia hetkestä ja nähdä se lähellä oleva onni ympärillä ilman hoppua eteenpäin. Olla läsnä. Mutta että välitänkö kuitenkin lapsille kuvaa siitä, että meillä on aina seuraava suunnitelma valmiina huomiselle tai vaikkapa tulevalle viikonlopulle? No okei, melko usein onkin, mutta että osaavatko he pysähtyä iloitsemaan juuri siitä silloisesta hetkestä, vai odottavatko jo seuraavaa.

 

Syvällisten pohdintojen keskustelu päättyi kuitenkin melko napakasti: ”No kun mä vain ajattelin, että mun tarvii vielä laittaa Annika nukkumaan ja saada se rauhassa nukkumaan, että sekin jaksaa illalla askarrella niitä joulukuusenkoristeita, mitä mä haluaisin tehdä.” Neljävee kääntyi kannoillaan ja kipaisi huoneeseensa Annika-nukkensa luokse.

 

Palasi kuitenkin hetken päästä takaisin: ”Äiti, voisiko sitä ennen olla kuitenkin jotakin muutakin? Niin kuin ennen jälkeen?”

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram