Sama toteamus ”kerro mulle siitä, kun mä olin vauva” on toistunut meillä viime aikoina useasti. Esikoinen, neljävee, toivoo, että hänelle kerrotaan, miten häntä pidettiin sylissä ja pestiin suihkussa, miten hänelle puettiin body pään yli ja miten laitettiin nukkumaan häkkisänkyyn tai ulos vaunuihin. Että oliko siellä ulkona kylmä ja millainen se lämpöpussi oli. Ja äiti, jos mulla ei ollut jalassa kenkiä, kun mä olin pieni, niin mitä mulla sitten oli. Hän kysyy, kuka häntä piti vauvana sylissä ja neuvolan ohi ajettaessa hän pohtii, itkikö hän rokotuksia saadessaan.

No joo, itkit sä vähän ”ai loppuiko se kuitenkin aika pian?” Loppui, loppui.

 

 

Istahdimme tyttöjen kanssa heidän vauva-ajastaan alkaen täydennettävien aarrelaatikoiden pariin pitkäksi toviksi. Katsoimme läpi vaate kerrallaan jokaisen mekon, bodyn ja lelun, joka on talletettu heidän aikuisuuttaan varten. Kerroin niistä tarinat, joita osasin ja muistin. Katsottiin yhdessä valokuviakin. Laitettiin rinnakkain vauva-ajan mekot, mekot muutaman vuoden ikäisenä ja mekot nyt, ihmeteltiin kasvua. Etsittiin kaikkien kolmen lapsuusajan mekot vierekkäin - äidin ruskea samettimekko, valkopohjainen kesämekko sinisin palloin ja kirkkaanpunainen froteemekko, tyttöjen neulemekot ja kesämekot. Lapset nauroivat pikkutyttömäistä nauruaan – ”äiti, mahtuiko tää mekko oikeasti mulle?”

 

 

Haikeaa onnellisuutta. Sydän täynnä lämpöä ja rakkautta. Helpottuneisuutta siitä, että se ainutlaatuinen, mutta monilta osin raskaskin vauva-aika on takana molempien lasten osalta. Oma mieli vaatteita pitkän ajan jälkeen katsellessa oli jotenkin jännän nostalginen. Vaikka meidän kuopus on vasta 2,5vee, olin jo unohtanut kokonaan bodyt neppareineen, rapisevat katselukirjat, tutit ja purulelut sekä minikokoiset vaipat – tai vaipat oikeastaan ylipäätään, sillä nuorempikin tyttömme oppi vaipattomaan arkeen heti kaksi vuotta täytettyään. Oli ihanaa nostaa laatikon kätköistä 56cm mekot ja kämmenelle mahtuvat valkoiset tossut, sovittaa niitä lasten nukeille ja verrata nykyisiin vaatekokoihin. Toki tämä oli taas hyvä muistutus myös siitä, miten nopeasti lasten lapsuus kiitää ohitse. Nepparibody vaihtuu kimallepaitaan, vauvatöppöset Goretexeihin, vaunut Stigan rattikelkkaan – ja ei, älkää sanoko, että mopoautoon tai autoonkin kohta. Niin pitkälle en halua vielä elää edes ajatuksissani. Jokainen vanhempi tietää, että välillä päivät ovat toooooooodella pitkiä ja aika suorastaan matelee, mutta ainakin itse huomaan, että kokonaisuutta katsoessa tuntuu, että viikot ja kuukaudet melkein karkaavat käsistä.

 

 

Ihan parasta tyttöjen mielestä oli silti avata äidin ja isän lapsuuden muistot kätkevä laatikko. Se, jonne on kätketty mun keltaiset Tutan froteepotkuhousut ja saman sarjan kietaisupaita, joilla kotiuduin 70-luvun lopussa synnäriltä äitini sylissä. Tai josta löytyvät lempparileluni Posteljooni ja Kuperkeikka ja miehen Karvinen. Ruskea samettimekko ja sinisävyinen tirolaispukuni, jotka ovat juuri nyt sopivia esikoiselle. Niihin vaatteisiin puettuna mäkin olen joskus ollut, samalla tavalla elämäni alussa kuin omat lapseni nyt. Muistot ja vuosikymmenten taakse ulottuva muisti ovat siitä kiehtovia, että samettimekon nähdessäni iski vahva flashback – tiedän siihen mekkoon kuuluneen aikoinaan, silloin 35 vuotta sitten, kissarintaneulan. Sen koommin sitä en varmasti ole nähnyt, mutta edelleen oma käsi hakeutui mekon rinnukselle ”tuossa se silloin oli.”

 

 

No, seitkytluvun lopun lapsi, se mä ainakin vahvasti olen. Siitä kertoo jo tää vaatekielikin. Aikakaudelleen tyypillistä.

 

Mitä vaatteita sinä olet säilyttänyt lapsesi lapsuudesta? Oletko kerännyt muistoksi jotakin muuta tavaraa?

- - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista (klikkaa mukaan seuraamaan) sekä aktiivisesti päivittyen Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram