Meidän kotimme etu- ja takapihat elävät eri vuodenaikoja. Etupihalla alkaa jo vihertää ja narsissit kukkivat ruukkuihin istutettuina. Takapihalla on kasoittain lunta. Ei siis sellaista kevätauringon sulattamaa, lähes läpikuultavaa hentoa lumipeitettä, vaan ihan kunnon talvinen. Ei merkkiäkään keväästä. Ei tarvi vielä haaveilla nurmikon leikkaamisesta, saati kukkapenkkien tekemisestä. Ennemminkin saa vähän katsoa mihin astuu, ettei uppoa nilkkoja myöden kinokseen.

 

Lapsille tää kahtiajakoisuus on ulkoilun puolesta kiehtovaa. Etupihalla voi kyykkiä kurahousut jalassa ja lapioida vettä hiekkalapiolla ämpäriin nurmikolle tulleesta veden täyttämästä kuopasta. Voi kokeilla pyöräilyä lumettomalla, täysin sulalla tiellä hiekoitushiekan rapistessa vielä asfaltilla. Takapihalla pääsee tekemään lumiukkoja ja potkukelkkailemaan. Hiihtämäänkin pääsisi, mutta etupihan ”huijaavan” tilanteen takia tajusin meidän jo nostaneen sukset autotalliin. Ehkä tilanne tarvii siltä osin korjata.

 

Kevättalvella iskee usein väsymys pitkään harmaaseen, luonnon suhteen värittömään, aikaan. Toivoisi jo, että luonto alkaisi vihertää hiirenkorvineen ja krookuksineen, kevätaurinko lämmittää ja pääsisi puutarhaan. Etupihaa katsellessa nousee tietynlainen malttamattomuus, kun asfaltti on lumeton ja hohkaa jo lämpimimpinä päivinä aavistuksen lämpöä takaisinkin. Meillähän on tänä kesänä edessä jonkin verran pihasuunnittelua ja kiinnostavia projekteja molemmin puolin pihaa. Tähän muutettiin viime vapuksi, ja piha on edellisten omistajien toimesta pitkälti pelkistetyn nurmikkoinen ja istutuksina lähinnä pensaita ja kauniita puita. Nyt aiotaan tuoda rinnalle pari näyttävää kukkapenkkiä. Sitten aikanaan, kun tuo takapiha lakkaa ulkoiluhetkinä muistuttamasta keskitalvea.

Takapihalla – no, me ollaan otettu siellä kevään odotuksen aikalisä. Tytöt potkuttelevat riemuissaan potkukelkallaan tontin reunalta toiselle, leikkimökiltä omppupuille. Toinen istuu kyytiin ja toinen potkii tai juoksee vauhdin ja taas vaihdetaan. Potkukelkat taitavat tavallisesti kaupunkiasumisessa olla vähän harvinaisempi juttu, mutta me ollaan sopivasti tässä keskustan syrjässä kiinni erinomaisten ulkoilumaastojen vieressä. Meidän perheeseen tuo nostalginen, oman lapsuuden mieleen tuova Eslan kelkka sopii siis erinomaisesti, ja sitä paitsi ne ovat kivan sisustuksellisiakin tuossa etupihalla talvipäivinä. Eteläpohjalainenkin, kaiken lisäksi. Mun lapsuuden kotikontujen juurilta.

 

 

Sitä paitsi ihan mahtava oivallus muuten potkurivalmistajalta tuo tyttöjen uudempaan kelkkamalliin saatavilla oleva tuki, joka estää pientä matkustajaa putoamasta kyydistä. Muksutuki, nimensä mukaisesti näemmä. Ei tarvi enää perinteiseen tapaan venytellä kaulahuiveja pitkiksi ja epämääräisen muotoisiksi, eikä toisaalta miettiä, saavatko lapset leikkiessään sellaisen vauhdin, että jompikumpi putoaa istuessaan kyydistä. Kuopus on tykännyt siitä erityisesti. Yksin potkutellessaan istuttaa tuen taakse välillä nallensakin ”siinä sun on nalle hyvä olla.”'

 

Maalis-huhtikuun vaihde on silti joka vuosi sitä luonnon muuttumisen ja muutoinkin muutoksen aikaa. Pakataan talvivaatteet varastoon odottamaan seuraavaa vuotta, nostetaan pulkat, sukset ja potkukelkat autotallin lämpöön, nimikoidaan illat pitkät päiväkotiin uusia välikausivaatteita, avataan puutarhalehdet iltateen äärellä. Talvesta kevääksi, kohti kesää

- - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista. Liity mukaan seuraamaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram