Unikeonpäivä 27.7.2017 RV 41+0

Tasan kuusi vuotta sitten syntyi kolmas Tahmatassumme. Tänään hän täyttää jo kuusi. Esikoulu alkaa muutaman viikon päästä ja pikkuveljeä odotellaan jo kovin syntyväksi. "Eikö vauvan jo pitänyt syntyä, Äiti?"; on kysymys jonka olen kuullut muutaman viikon ajan joka aamu.

Tänään on kuitenkin tarkoitus juhlia kuusi vuotiasta perheen kesken, raparperipiirakalla ja lelukauppa käynnillä. Siitä on niin  pitkä aika kun olemme missään lelukaupoissa käynyt. Parempi siis että sankari valitsee itse haluamansa lahjan.

Heti aamupalan jälkeen aloitimme piirakan leipomisen. Samoihin aikoihin soitti mamma onnitellakseen päivänsankaria, sekä posti toi odotetun kirjeen. Käynnistysaika, 1.8.2017 kello 10:30. Tästä infoa töihin tulevalle isälle, sekä parhaillaan puhelimen päässä olevalle mammalle. Vauvamme syntymäpäivä olisi 1.8.2017 tai  2.8.2017. Heinäkuisesta tulisikin elokuinen.

Jo muutaman viikon ajan on tuleva isä töistä laittanut viestiä minulle päivittäin: "Joko tänään?" ja aina sama vastaus takaisin: "Ei!" Tänään ehdin ennen häntä laittamaan juuri tuon käynnistysajan.

Kello 10 soitin mieheni töistä varmuuden vuoksi kotiin. Supisteli mutta ei vielä mitenkään kauhean kivuliaasti. Pelkäsin että nämä supistukset vielä loppuisivat ja mies on turhaan tullut kotiin töistä, kesken päivän. No viettäköön sitten puolikkaan vapaapäivän meidän kanssa syntymäpäivien merkeissä, jos vauvaa ei kuulukkaan.

Mieheni ajaessa rauhaksiin kotiin päin töistä aloitin valmistamaan lounasta lapsille. Samalla soitin siskolleni ja kyselin heidän tämän päivän suunnitelmista. Jos lähtö tulee sairaalaan niin siskolleni sopii että vien lapset heille, tai mieheni vie.

Missä vaiheessa olisi kotoa lähdettävä sairaalaan? Syöksysynnytystä kun meille luvattiin ja sairaalaan asti haluan ehtiä. Soittaisinko ambulanssin nyt, niin kuin neuvolasta oli ohjeistus. Ensimmäisten supistusten alkaessa. Supistukset eivät olleet säännöllisiä eikä kovin kivuliaitakaan. Neljäs raskaus enkä siltikään tiedä milloin pitää sairaalaan lähteä. Niin ja mikä pahinta, ambulanssissa saattaa olla joku tuttu juuri työvuorossa.

Mieheni saapuessa töistä kotiin, noin tunnin ajomatkan päästä. Olimme saaneet lasten kanssa juuri lounaan syötyä ja aloittelimme synttäripiirakan leikkaamista. Puolessa välissä oman piirakanpalaseni syöntiä supistukset koveni. Patistin lapset pakkaamaan varavaatteet reppuun. Kerroin että nyt varmasti vauva syntyisi ja äidin olisi lähdettävä sairaalaan. He pääsisivät serkkujen kanssa leikkimään.

Vihdoin vauva syntyisi. Lapset olivat hyvin innoissaan ja olisivat halunneet lähteä sairaalaan mukaan. Samalla hetkellä pojalleni tuli mieleen elokuvan mainos, jossa äiti kuolee synnytyksessä. Hän oli mainoksen nähnyt tv:ta muutama päivä sitten. Oma pää alkoi lyömään tyhjää. Mitä sellaista sanon mitä hän ei jäisi nyt miettimään? Kerroin hänelle että sairaalassa on osaava henkilökunta joka auttaa vauvan maailmaan. Äitiäkin he auttavat jos apua tarvitsen. Lupasimme myös lähettää heti kuvan kun vauva on syntynyt.

Mieheni lähti lapsia viemään meiltä ihan muutaman kilometrin päähän siskolleni ja itse jäin kotiin viimeisiä pakkailuja suorittamaan. Kelloa en ollut seurannut nyt ollenkaan. Lapsivedet meni, nyt katsoin kelloa. Kello 13:00. Otin hyvin pikaisen suihkun ja vaihdoin puhtaat vaatteet päälleni. Käsilaukun otin mukaan ja menin ulos odottamaan miestäni lasten vienti reissulta. Päätin että jos hän ei muutamassa minuutissa tulisi soittaisin ambulanssin. Hän kuitenkin ajoi pihaan juuri kun näin ajattelin. Olin unohtanut "synnytys-repun" yläkertaan, mieheni lähti sitä vielä hakemaan.

Lähdimme ajamaan sairaalaa kohti. Matka kestäisi n.45 min. Koko matkan pelkäsin että emme ehtisi perille. Käskin kuitenkin mieheni vain ajaa. Jos nyt pysähtyisimme soittamaan ambulanssia kestäisi matka sairaalaan vielä kauemmin. Matkalla tietenkin jouduimme pysähtymään lähes kaikkiin liikennevaloihin. Tähän aikaan päivästä oli paljon ihmisiä liikkeellä ja miehenikin alkoi hermostua. Supistusten väli oli muutamia minuutteja.  Ehdimme kuitenkin sairaalaan ja auto ajettiin ensimmäiselle vapaalle paikalle. Pakotin itseni ylös autosta ja kävelemään muutaman kymmenen metriä sairaalan oville. Pystyasento ja käveleminen sai aikaan niin kovan supistuksen, että ennen kun ehdin oville minun oli pakko mennä asfaltille polvilleni. Siinä minä sitten roikuin mieheni jalassa kiinni ja hän silitteli hiuksiani. Sitä moniko touhujamme katseli en tiedä, eikä se ole näin jälkikäteenkään huolettanut. Eräs raskaana oleva nainen kuitenkin oli jäänyt pitämään meitä varten ovea auki.

Supistuksen laannuttua pääsin kävelemään suoraan ovesta sisään. Kätilö käveli meitä vastaan ja otti meidät heti verhojen taakse. Äitiyskortti kaivettiin laukusta ja pyydettiin menemään pitkälleen. Koitin mutta en päässyt kiipeämään sängylle. Samassa tuli tunne että vauva syntyy nyt. Kätilö ymmärsi tilanteen ja ohjasi meidät lähimpään tyhjänä olevaan synnytyshuoneeseen. Huonetta ei oltu valmisteltu meitä varten ja muistan kun sieltä oli valotkin pois. Sängylle pääsin kahden kätilön avustamana. Kätilö teki pikaisen sisätutkimuksen ja antoi luvan ponnistaa.

Synnytystiedot oli kirjattu näin:

  1. vaiheen kesto 00:55
  2. vaiheen kesto 00:11
  3. vaiheen kesto 00:09

Kesto yhteensä: 1:15

Sairaalan kirjauksien mukaan olimme perillä sairaalassa kello 13:48. Vauva syntyi kello 14:06.

Poika, 3610 g, 52 cm ja pää 35 cm.

Pojan ollessa rinnallani havahduin siihen että mieheni seisoi vierelläni reppu selässä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ettei hän ollut ehtinyt itselleen edes tuolia ottamaan, eikä reppua mihinkään laskemaan. :) Lapsille lähetettiin vauvasta kuva ensimmäisenä ja kerrottiin myös että äidillä on kaikki hyvin.

Saimme ihanat Suomi100-villasukat <3
Saimme ihanat Suomi100-villasukat

Vietimme synnytyshuoneessa yhteensä neljä tuntia ennen kuin meidät siirrettiin osastolle. Samaan aikaan oli syntynyt niin monta vauvaa että kätilöillä oli kova kiire. Tilannetta pahoiteltiin meille, mutta mihin meillä olisi ollut kiire. Kaikki oli hyvin ja tämä aika me ihmeteltiin täydellistä poikaamme.

Vasta osastolle päästyämme tajusin pyytää särkylääkettä jälkisupistuksiin, joita olin urheasti kestänyt tähän asti. Vain siksi etten ollut ymmärtynyt pyytää keneltäkään särkylääkettä aikaisemmin.

Pääsimme kotiin seuraavana päivänä kello 12. Sairaalassa vietimme 22 tuntia yhteensä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Uusperheen arkea ja juhlaa, joku aina järjestää pohdittavaa! Kalenterien käyttö on pakollista arjessa jossa äiti tekee kahta työtä ja lapset kyläilevät isänsä luona jokatoinen viikonloppu. Ruusulassa asustelee reilu 30 v äiti, lähes samanikäisen avopuolison ja isäpuolen kanssa sekä Tahmatassut -04, -08, -11 ja kaksi koiraa. Remontointia, puutarhanhoitoa, retkeilyä, gluteenitonta leivontaa, kirppistelyä ja arjen pohdintaa lasten kanssa.

Pidän kommenteista :)

tahmatassujentahtiin@gmail.com

Blogiarkisto

2017
Maaliskuu
2016

Kategoriat