Istun olohuoneen lattialla ja seuraan yksivuotiaan palikanlatomisprojektia: yksi palikka paikallaan, taputus ja kikatus, toinen palikka varovasti asteteltu edellisen päälle, ja taas ilakoidaan. Keittiöstä kuuluu puhelimen  tuttu "plomp" -ääni, ja hetken mietin, nousenko vai enkö. Jos nousen, taapero todennäköisesti keskeyttää leikkinsä, ja tämä ihana hetki on menetetty. Sitä paitsi, juurihan kurkkasin ne kirppikset - ei ollut mitään erikoista. En voi silti vastustaa, nousen katsomaan. 

Kaikki alkoi ihan viattomasti, kun äitiyslomalla liityin paikkakunnan lastenkirppisryhmään. Sitten bongasin pari ulkovaatteille tarkoitettua kirppistä. Miten kätevää! Enää ei tarvitse etsiä hiki päässä yhtä tietyn kokoista haalaria satojen ja tuhansien vaatekappalaiden joukosta normikirppiksillä, kun täällä ne löytyy nätisti koottain järjestetyistä kansioista. Tämän jälkeen tulivat lukuisat vaatemerkkien omat ryhmät, kunnes pää tuntui olevan pyörryksissä valintojen huumasta. 

Huomasin nopeasti, miten paljon aikaa kirppisten selailu söi muulta touhulta. Olisin voinut nähdä mieluummin ystäviä tai tehdä retkisuunnitelmia lasten kanssa tai keskittyä oikeastaan mihin vain muuhun sen sijaan, että istuin näpyttelemässä aaveita ja kyselemässä lisätietoja jostain, mitä ilmankin olisi pärjätty. Löysin itsestäni myös ahdistuneisuuden ja ärsyyntyneisyyden piirteitä, jotka viimein saivat minut heräämään puoli vuotta kestäneestä FB-horroksesta. 

Tehokas ensiapu tilanteeseen oli hälytysäänien laittaminen pois päältä (toimii!) ja tiukka päätös rajoittaa puhelimella pläräily päikkäriaikaan tai iltaan. Kun palasin äitiyslomalta töihin, tilanne tavallaan raukesi, eivätkä uutissyötteeseen ilmestyvät tunikankuvat houkuttele klikkaamaan läheskään yhtä paljon kuin aikaisemmin. 

Netin vaatekirppiksissä on toki paljon hyvää (siitä huonostakin huolimatta), ensinenässä tavaran löytäminen ja asioiden hoitamisen helppous. Koukuttumisen vaara on kuitenkin todellinen. Pidetään siis varamme, ja muistetaan myös, miten kivaa ja palkitsevaa se ihan perinteisen tyylin "digitön" löytöjenkin tekeminen on!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram