Luin äskettäin jostain, että jos ystävyys on kestänyt seitsemän vuotta, tulee se kestämään ikuisesti. Aloin miettiä näitä kahdeksaa  äitivuotta muutoksineen ja myrskyineen sekä niitä ihania parhaita ystäviä, jotka ovat yhä tiukasti osa elämääni. Ystävyys ei ole sattumaa, eikä se kestä vuosia tai jopa vuosikymmeniä itsestään ilman molemminpuolista huolenpitoa. Tässä pari tärkeää pohdinnan tulosta omasta ystävä-äiti-ihmisen näkövinkkelistäni, ja siitä, miksi uskon pitkien ystävyyksieni kantaneen läpi monenmoisten puhurien ja kaamosaikojen.

Ajankululla ei ole väliä. Aikaa, raskauksia ja kakkavaippoja voi kulua vaikka kuinka paljon, mutta yhteys ja ymmärrys ystävän kanssa säilyy. Vaikka emme näkisi usein, tiedämme olevamme silti toisillemme tärkeitä. Minusta tämä kiteytyy siihen, että tulee se tunne kuin mikään ei olisi muuttunut - vaikka asiasisällöissä vilahtelisivatkin uutuuksina pellavapäiden kommellukset ja ne viileimmät leikkilandiat.

Sillä missä asumme, ei ole merkitystä. Kilometrit välillämme eivät määritä henkistä etäisyyttä - onneksi! Moni hyvä ystäväni asuu toisella paikkakunnalla tuntien ajomatkan päässä. Ralli kiireen kanssa on usein vain mutkan päässä epätoivoisesta, mutta onhan meillä Whatsappit, sanapelit chatti-ikkunalla sekä ihan perinteinen puhelinmekanismikin siellä älyn alla. Ja lyhyt yhteydenotto saattaa lämmittää mieltä ihan yhtä pitkään kuin sielunsyvä puhelinmaratooni.

Sanoja ei aina tarvita. Puhumattomuus on oikeasti vain puhelinsoiton päässä, ja sen molemminpuolinen tiedostaminen on jo pitkälti se, mitä tarvitaan. Se, että minulla on perhettä suurella kauhalla, ei tätä faktaa muuta. Ystävä voi yhä soittaa minulle, ja minun kuuluu myös itse soittaa hänelle.

Kuuntelen, vaikka en aina pysy kärryillä. Joskus aikuistenvälinen keskustelu on hyvin katkonaista pikkuihmisten tarpeiden ja epämukavien "öö, mitä sanoitkaan" -kyselyiden takia, mutta tämä ei tarkoita, ettenkö välittäisi ystävän asioista. Päinvastoin, on noloa ja ärsyttävää pudota kärryiltä asiassa, joka oikeasti kiinnostaa. Jos meillä kummallakin on lapsia, asia on joko kaksinverroin helpompi (lasten tullessa juttuun) tai kymmenen kertaa vaikeampi (lasten roikkuessa joka hihassa ja lahkeessa häiriköimässä ja salakuuntelemassa).

Leivon, mutta muuten olen sama tyyppi. En usko, että äitiys muuttaa kenenkään sisintä. Ystäväni tietävät, että olen yhä sama ihminen, vaikka osaan nykyään leipoa, kokata ja lorutella (ja tehdä näitä samanaikaisesti) samalla kun puhun puhelimessa. 

Ystävyys ei puhumisesta kulu. Vaikka univaje on tehnyt minusta vähän hörhön ja saatan selittää samat asiat moneen kertaan, ystävä ei tällaisesta piittaa vaan lähtee yhä uudestaan mukaan juttuun - tai hienovaraisesti hoputtaa siirtymään asiassa seuraavaan. Eikös se jauhaminen kuulu asiaan kuin asiaan?

Kaiken se kestää? Höpsistä. Jos juttuni alkavat kiertää selvää oravanpyörää lastentautien ja ruokalistojen ympärillä, enkä älyä ottaa toista huomioon, siitä saa ja pitää huomauttaa. Kummankin puheenaiheet, oli lapsia tai ei, ovat yhtä merkityksellisiä. Ja jos totta puhutaan, on ihanaa puhua välillä jostain, mikä ei liity mitenkään lapsiin!

Sisarus voi myös olla paras ystävä. Joskus ystävyys sisaruksen kanssa syttyy vasta aikuisena, mutta sille on usein annettava mahdollisuus. Meillä tädit on äidille luottokavereita ja lapsille idoleita. Toivon, että omat lapseni näkisivät myös toisissaan ystävän - ainakin tulevaisuudessa.

Muistetaan muistaa ystäviämme kiireenkin keskellä ja kaikkina vuodenaikoina.

"Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä - eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea." (Aforismeja ystävyydestä)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram