Kun porhaltaa sata lasissa päiväkodin, työpaikan ja kodin väliä, voi vauhti jäädä päälle myös silloin kun ei oikeasti ole menoa mihinkään. Jos ei muutenkaan ole hölläilijätyyppiä, saattaa pienet omat hetket kulua helposti siivoilun, pyykkäämisen tai ties minkälaisen näpertelyn merkeissä. Tämä on pätenyt valitettavan hyvin itseeni. Mikäs sen mukavampaa kuin taaperon neulemekon tai synttärikutsujen väkertäminen höyryävän kahvikupin kera Pikku Kakkosen musiikin kilkattaessa taustalla. Paitsi että tarkemmin ajateltuna olen juonut aika usein sen kahvin kylmänä siinä vaiheessa, kun keskeytysten tulva on vihdoin tyrehtynyt, ja huomannut, etten oikeastaan saanutkaan mitään kunnolla aikaiseksi.

Rennosti ottaminen ja go with the flow -ajattelu ei ole koskaan oikein iskoutunut minuun. En ole hengailija, ja minun on vaikea istua paikallani jos on jotain tehtävää. Kun kuitenkin lapsia on nyt neljä, pyykin määrä ja tekemisten virta on vain yksinkertaisesti loputon. Olen ottanut viime aikoina tietoisesti asiakseni pysähtyä ja antaa itselleni luvan höllätä seuraavin kehoituksin:

1. Pyhitä hetki päiväkahville. Minulla on kropan määrittämä kahden kupin kahvikiintiö per päivä, ja toisen kupin "säästän" aina siihen, kun päivän virallinen työosio on taputeltu ja olemme päässeet kotiin. Vaikka itse hörpiskelyhetki koittaa vasta halittelun ja lauman ruokkimisen jälkeen, jo se, että laittaa kahvin tippumaan silloin kun ollaan riisuuduttu ulkovaatteista, saa aikaan pienen siirtymän kohti hengähtämismoodia. Kahvihetken ajan pyrin olemaan rauhassa, pihamaata tuijotellen ja kynttilänliekin lepattaessa - ainakin niin monta minuuttia, tai sen puolikasta, kuin mahdollista.

2. Uppoudu lastenleikkiin. Aika usein arki-iltapäivät ovat lasten kanssa oikeasti tosi lyhyitä, ja haluan käyt​​​​​​tää tuon ajan viisaasti. Siivouksen, pyykkäämisen ja aivan kaiken muun ehtii myöhemminkin, mutta hukattua aikaa omien kullannuppujen kanssa ei saa takaisin. Huomaan myös rentoutuvani huomattavasti leikin, laulelun ja höpöttelyn lomassa. Siinä kun ollaan vaan ja ihmetellään. Miettien hetken päästä, mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin juuri tämä.

3. Muista, että aina on viikonloppu. Jos ja kun pyykkikasat tuppaavat kasvamaan muurahaiskeon lailla, aina voi ajatella, että viikonloppuna sitä sitten ehtii ja jaksaa. Silloin myös meillä lapset saattavat innostua lajittelemaan omat vaatteensa, mikä ei ehkä nopeuta hommaa, mutta tekee siitä kaikille tuplasti hauskempaa. Viikonloppuillat ovat myös oivallista aikaa niille keskeneräisille neuletöille, tai muulle kotiharrastukselle, jos sellainen enää siinä vaiheessa huvittaa. 

Vauhtisokeuden tunnistaminen on jo itsessään askel kohti tietoisempaa arjenpyöritystä. Uskallus antaa itsensä pysähtyä ei tule välttämättä itsestään, mutta tärkeintä onkin muistaa myös se toinen loputon lista - ne kultaakin arvokkaammat asiat, mitä saa tilalle.

Hellyys, halit, rakkaus, lämpö, ilo, hymy, nauru, kikatus, supatus, höpötys, ihmettely, tutkailu, leikit, laulut, taputukset, muistot, rentous, yhdessä olo, perhehenki, yhteys, sympatia, sielunrauha... (anti mennä, jatka vain ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa, arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram