Kirjoitukset avainsanalla yhdessäolo

Kello on puoli viisi, kun rämäröykkiö autoineen kurvaa pihaan. Ensin seuraa pikainen, ja ehkä aavistuksen äkäinenkin, lasten ja tavaroiden purku. On reppua, työlaukkua, kauppakassia, kuravaatepussia, sekä irrallaan heiluneita unileluja ja ulkohousuja. Taapero jää pihalle huitelemaan, kun kädet eivät riitä. Muita vaivaa selvästi nälkäkiukku. Maanittelun ja houkuttelun jälkeen on koko kööri vihdoin sisällä ja nahinatkin saatu taukoamaan. Huhhuh, tuntuipa suoritukselta! 

Heti, kun kahvit on tippumassa ja ruoka tulilla, alkaa omakin rauhoittuminen. Pysähtyminen. Mitäs sitten? Tulee raukeus: on viikonloppu, eikä kiire enää mihinkään. Arki on taas hetkeksi pulkassa, ja vihdoin pääsee nauttimaan lasten seurasta ilman hoputusta ja tiukkoja aikatauluja. Ollaan vaan ja leikitään. Annetaan aikaa ihan jokaiselle. Halitellaan huolella, luetaan kirjoja, hoidetaan niitä nukkevauvoja yhdessä, herkutellaan hedelmillä ja poppareilla. Katsotaan Hauskat kotivideot yhtenä myttynä sohvan nurkassa. Käytäiskö vaikka retkelläkin? Kuitenkin huomenna vasta, jos sittenkään jaksetaan.

Parin päivän paussi. Kiireettömyys, rento yhdessäolo, läheisyys ja kevätaurinko. Se kaikki eheyttää. Ravitsee mieltä ja voimaannuttaa. Auttaa muistamaan, mikä on elämässä tärkeää. Mikä tekee onnelliseksi. Mikä saa hymyn kaikkien kasvoille.

Kurkkaan seinälle ja huomaan: kohtahan se on yksi kalenterinmukainen ruuhkavuosikin jälleen takana. Ja enää pari harppausta kesään!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pääsimme nauttimaan hiihtolomalla pohjolan kauniin jättimäisistä hangista ja ihanan raikkaista keleistä, auringonpaisteesta sekä kiireettömyydestä. Päivät kuluivat mukavasti pulkkamäessä, luistelukentällä, lukuisilla nostalgiaa herättävillä potkukelkkaretkillä ja sitäkin useammilla makoisilla mehu- ja termarikahvihetkillä. Lapsetkin tuntuivat viihtyvän tavallista pidempiä aikoja ihan vain keskenään (ja ilman suurempia nahinoita) lumilinnaa rakennellen ja pihamaalla seikkaillen. Olimme selvästi lomamoodissa koko sakki, eivätkä edes satunnaiset kiukunpuuskat päässeet rikkomaan tätä idyllisen kimaltavaa zen-kuplaa.

Sen lisäksi 500 kilometrin automatkat suuntaansa menivät suorastaan ihmeellisen mallikkaasti. Kukaan ei hermostunut - ei taapero, siis siltä osin kun jaksoi olla hereillä, eikä tulisieluinen eskari. Kenellekään ei tullut huono olo. Tappeluilta vältyttiin ja vessaan kerettiin joka kerta ajallaan. Mitä ihmettä?, huomasin toistelevani vielä lauantai-iltana paluumatkan viimeisillä tien pätkillä. Olin odottanut kuplan puhkeamista ja vaikeuksien alkamista jossain mielen perukoilla jo monta päivää. 

Joskus pitkä matkustaminen purkautuu rellestämisenä kotiin päästessä, ja kun vyöräydyimme kynnyksen yli, ajattelin, että nyt jos koskaan. Vielä mitä! Kassit purettiin ja iltapala syötiin sulassa sovussa. Uni tuli melkein kutsumatta nelikosta jokaiselle.

Kunnes... Älysin aivan yhtäkkiä, kuinka tolkuttoman väsynyt olin myös itse. Ja se pyykin määrä! Siinä samassa mielikuvat korkeista kinoksista alkoivat peittyä työntäyteisen arjen ajatuksiin, ja rentouden kupla oli poissa. Nyt kun pari yötä on kuulosteltu lisäksi taaperon yhden naisen showta sisältäen puoliajallisen verran raivoa ja toisen mokoman itkua, on muukin meno taas piirun verran todentuntuisempaa. Juju onkin tällä kertaa siinä, kuinka palaudumme lomalta palaamisesta. Tervetuloa ihana arki - oli jo oikeasti ikävä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sairastelujen toipilaspäivinä - ja joskus ihan muuten vaan - meillä innostutaan sisäpeleistä. Vaikka on kieltämättä toisinaan haasteellista saada eri-ikäiset lapset kiinnostumaan samoista peleistä, olen myös huomannut, että oma mukaan tulo, innostaminen ja neuvottelut saattavat toimia käänteentekijöinä tässäkin asiassa. Alla vinkkinä pieni lista peleistä, jotka on meillä nyt in 4-8-vuotiailla.

1. Jenga. Tämä lapsuudesta tuttu nostalginen palikkapeli on ollut ehdoton ykkönen ja kaikki ovat voineet osallistua, myös taapero (lähinnä rakennusvaiheeseen 😉 ).

2. Afrikan tähti. Pitkään kaapin hyllyä koristanut, mutta onkin aina yllättäen kovassa suosiossa, etenkin 6- ja 8-vuotiaiden mielestä. Tähän vanhaan tuttuun kuvioon on mukava pyytää myös vaikka naapurin lapset mukaan.

3. Uno. Tästä tykkäävät lyhykäisyydessään kaikki, ja toimii meillä usein hyvänä kompromissina.

4. Nalle Puh bingo. Aarre 90-luvulta (löytynee uudempanakin versiona). Isoja noppia on kiva heitellä, eivätkä ne voi mitenkään eksyä pienempien sivusta seuraajien suuhun. Yksinkertaiset säännöt takaavat yleensä sujuvan pelaamisen, ja kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus voittoon.

5. Choco. Pienempien ikisuosikki, ihana noppapeli, jota isommatkin jaksavat pelata ainakin pari kierrosta.

6. Richard Scarry's Busytown eli "Touhula-peli". Tosi kiva yhteispeli, jossa kukaan ei häviä yhteistä päämäärää tavoitellessa. Lapsista on erityisen hauskaa etsiä pelilaudalta korttien osoittamia asioita tiimalasin hiekan valuessa. Sanoisin, että tämä on oikea hyvän mielen lautapeli.

7. Dinorace. Uudehko vähän monimutkaisempi peli. Meillä pelataan tätä tiimeissä, jotta löydetään kultainen keskitie isompien ja malttamattomien pikkupelaajien kesken. Tarkoituksena saattaa omat kaksi dinoa maaliin ennen kuin tulivuoren laava saavuttaa ne. Kiva peli pelata myös kaksin pikkukoululaisen kanssa.

8. Wii Sports. Kaikki ​​​​​​kolme vanhintamme tykkäävät keilauksesta, johon jokainen voi osallistua omalla hahmollaan. Tätä meillä pelataankin yleensä koko perheen voimin, ihan meitä vanhempia myöten. Huono puoli on toki vuoron odottelu, ja siksi tämä tulee valittua vähän harvemmin.


...jonka herpaantuessa peli päättyy.
Jenga vaatii tarkkuutta
 

Onko teidän perheessä erityisiä suosikkipelejä? Vinkkaa kommenttikenttään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kiireviikot töissä, lasten joulujuhlat, joulukortit, tonttutouhut, kodin laittaminen ja kaikenlaiset ylimääräiset iltamenot. Näistä on viime viikot koostuneet - ihan sen tavallisen arkihulinan kaupan päällisinä. Kun tähän lisätään useiden tahojen kyselyt siitä, mitä hyödyllistä nelikollemme voisi ostaa pukinkonttiin, olen tuntenut oloni kieltämättä vähän jo ahdistuneeksi. Koittanut miettiä pääni puhki, olisiko jotain, mitä kukin tarvitsee. Koittanut keksimällä keksiä neljä sopivaa vastausta jokaiselle kysyjälle - ja mahdolliset vaihtoehdot siihen lisäksi. Ajatukset ihan solmussa sen takia, etten kohta enää muista, mitä olen kellekin sanonut.

On toki mukavaa ja huomaavaista, että halutaan antaa jotain, joka miellyttää saajaansa. Joka ei ole luontoa kuormittava turhake, vaan tulee oikeasti tarpeeseen. Mutta sillon, kun varsinaista tarvetta ei millekään ole, en tiedä, miksi vastausta ei ole erityisiä toiveita on joskus niin vaikea hyväksyä. Onko se niin vakavaa, jos lahja ei ole juuri se toivotuin/parhain/halutuin juttu? Mielestäni ei. Ja jos olisi, niin kenelle - lapselle, vai sille aikuiselle, joka lahjan on hankkinut?

Minulla ei ole tarvetta tietää jokaisen lapsen saamien lahjojen sisältöä etukäteen, sillä uskon yhä vakaasti, että ajatus on tärkein. Pienikin muistaminen missä muodossa tahansa on kiitollisuuden arvoinen ja varmasti myös saajalleen ilonaihe. Joulussa on kyse kuitenkin niin paljon enemmästä. Vaikka itsekin muistan, miten pukkia ja lahjoja kovasti silloin joskus odotettiin, päällimäisenä mieleeni ovat jääneet pohjolan kimaltavat hanget, mummilan pullan ja laatikoiden sekalainen tuoksu, lämpö, nauravat ihmiset ja rauha. Tunnelma on myös se, jonka tahtoisin omien lasteni ensimmäisenä jouluistaan muistavan.

Kommentit (2)

Kolmen äiskä

Tätä äitiä ahdistaa myös ja varsinkin kun kysytään mitä lelua haluaisi, ei jokaisen tarvitse ostaa lelua ja 5v olisi superonnellinen vaikka rusinoista! :D isommat taas ei oikein osaa sanoa mitään tiettyä toivetta mutta mummujen on vaikea ymmärtää että lahjakorttikin olisi ihan ok.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.