Kirjoitukset avainsanalla syöminen

Viisivuotias havahtuu kolinaan ja kirmaa keittiöön: "Mitä on ruuaksi, mitä on ruuaksi? Äiti, HIRVEE nälkä!" Sitten poika huomaa höyryävän perunamuusin ja kulhollisen lihapullia, nyrpistää pettyneenä ja kääntyy kannoillaan. Hetken päästä ruokapöydässä sama jannu kiemurtelee ja känkkäilee toisten syödessä, eikä yksikään suupala pääse perille. "Sun pitää ainakin maistaa, että pääset leikkimään", kuulen itseni hokevan. Päiväkodissakaan poika ei ole kuulemma syönyt mitään. Huoli lapsen kasvamisesta ja jaksamisesta on suuri. Miksi se ei syö mitään? Olemmeko tehneet jossain kohtaa väärin? Tuputtaneet, kun olisi pitänyt antaa olla? Olleet tarjoamatta, kun olisi pitänyt antaa vaihtoehtoja? Toisaalta, eikö lapsen pitäisi - edes joskus - antaa periksi ja syödä sitä mitä tarjotaan?

Perheemme neljästä lapsesta yksi on ollut aina hyvin valikoiva ruuan suhteen. Vauvasoseista kelpasi silloin aikanaan vain muutama, ja puurostakin se yksi ja tietty merkki - tämä tuli testattua sattumalta eräänä sunnuntaina ABC:n hyllytilanteen sanelemana. Lopputuloksena oli punaisena karjuva palosireeni ja uneton yö. Leikki-iässä huomasimme, miten pienestä kaikki saattoi olla kiinni. Milloin syynä oli ruuan koostumus, annoksen asettelu (osat eivät saa koskea toisiinsa) tai vääränlainen haarukka, peli oli menetetty ja raivopilvi väistämätön. Leipää poika kyllä söi, mutta esimerkiksi liha ja kasvikunnan tuotteet olivat vain yksi tuhahduksen aihe lisää. Päiväkodissa oli pakko maistaa ruokaa saadakseen leipää, joten johdonmukaisuuden nimissä kokeilimme kotona samaa. Se oli päätös, jota yhä kadun. Painostus sai pojan sulkeutumaan täysin ja vähäinen syöminen vaihtui olemattomaan. Muutto toiseen kaupunginosaan ja uusi päiväkoti muuttivat kuitenkin kaiken. 

Ai mikä sapere? En ollut koskaan moisesta kuullutkaan, mutta se, mitä meille menetelmästä ekana päivänä selitettiin kuulosti teoriassa oikein hyvältä. "Yritämme oman kiinnostuksen ja positiivisten kokemusten avulla tutustuttaa lapsia ruuan ja syömisen maailmaan kaikkeja aisteja hyödyntäen." Lieköhän sekään auttaa, mietin silti hiljaa. Onneksi olin väärässä. 

Tiedän, että aihe koskettaa monia perheitä, joten listaan tähän joitain saperen pääpiirteitä:

Pienin askelin. Hiljaa hyvä tulee, annetaan aikaa edetä omien valmiuksien mukaan painostamatta - lasta kuunnellen ja rohkaisten. Aikuisen rooli ja läsnäolo on tärkeätä. Pojan päiväkodissa saa ottaa ruuan itse, vähänkin riittää ja siitä kehutaan.

Aisteilla eteenpäin.  Kaikki aistit (haju, maku, kuulo, näkö ja tunto) ovat tärkeitä lapsen oppiessa ruuasta, ruoka-aineista ja ruuan valmistuksesta - miltä eri ruoka-aineet näyttävät, maistuvat ja tuoksuvat, miltä tuntuu koskea niihin ja miltä ne kuulostavat puristaessa tai haukatessa. Päiväkodissa tehdään tutustumisretkiä "vihannestorille", jotta nähdään, mitä kaikkea onkaan olemassa ja mistä ruokaa saadaan. Paljon myös tunnustellaan, ihmetellään ja leivotaan.

Ruokailo. Ruokaan tutustumisen tapoja ovat leikki, tutkiminen ja uteliaisuus. Tämä näkyy myös lauluissa ja retkillä.

Rohkeus. Lasta rohkaistaan joka vaiheessa. Myös ruuan laittoon ja pöydän valmisteluun osallistuminen on hyvä keino. Näin innostusta kasvatetaan tekemisen kautta.

Posiivisella mielellä. Lasta ei saa pakottaa syömään tai maistamaan. Vaikka lapsi ei päätä ruuan sisältöä, on hänellä oikeus päättää paljonko syö (jos ollenkaan). Päiväkodissa saa leivän ruuan kanssa, eikä ole pakko maistaa. En ole enää edes laskuissa mukana, kuinka montaa uutta ruoka-ainesta poika on nyt kuluneen vuoden aikana kokeillut.

Ehkä suurin muutos sapereen tutustumisen myötä on ollut sisäinen, niin oma kuin pojankin. Enää en yritä ymmärtää miksi lapsi ei syö, vaan mietin miten voisin muuttaa syömistilanteen mieluisammaksi. Se, että saa itse ottaa, auttaa. Se, ettei aseta uhkavaatimuksia ja ehtoja, auttaa. Se, että kukaan ei hikeenny, ehdottomasti auttaa! Nykyinen eskarilainen on yhä välillä epäluuloinen uuden edessä, mutta syö selvästi enemmän - maistelee, haistelee ja on kiinnostunut - ja paremmalla mielellä. Meinasin vetää Travoltat, kun pikkuherra söi hymyssä suin ensimmäisen kerran kurkkua. Tyydyin kuitenkin vain hymisemään itsekseni selin päin (jotta syömisestä ei tulisi numeroa) - olo kevyempänä kuin aikoihin.

Lisätietoa saperesta ja linkkejä löydät esimerkiksi täältä

Kommentit (3)

Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry

Mahtava kirjoitus! Ihanaa kuulla ja lukea näitä käytännön esimerkkejä, kuinka sapere tuo iloa arjen ruokatilanteisiin. Vanhempien myönteisellä asenteella saadaan ihmeitä aikaan: minkä teidänkin esimerkki osoittaa! Meillä Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry:ssä on meneillään Makumestari-tapahtumakiertue, jossa lapsiperheet pääsevät omakohtaisesti testaamaan aistejaan ja huomaamaan niiden mahdollisuudet ruokaan tutustumisessa. Ensi viikolla vielä syksyn viimeinen tapahtuma Tampereella Lastenkulttuurikeskus Rullassa (pe 28.10. - la 29.10.), vapaa pääsy, tervetuloa! Lisätietoja www.makumestari.net ja www.ruukku.org

terkuin, Saila / Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.