Kirjoitukset avainsanalla onnellisuus

Rankalta tuntuneen töihinpaluuvuoden jälkeen teimme päätöksen pakata neljän lapsen hulinajoukkio ja puoli omaisuutta auton kyytiin ja suunnata näin kesälomalla kohti pohjoisen kotikontuja. Vaikka kohdepaikallakin on tässä merkityksensä, olen jo aikaisemmin huomannut, että lomaonni syntyy silti ihan yksinkertaisista asioista:

  • Kiireettömistä heräämisistä. Siitä, että unihiekan saa hieroa silmistään vasta sitten, kun siltä tuntuu. Ja siitä, ettei aamusylittelylle ole aikarajoja.
  • Luonnonrauhasta. Metsän tuoksusta ja järvi-ilmasta. Aamukahveista laiturin nokassa lämpimän auringon alla pienten varpaiden liplatellessa laineilla.
  • Ajasta isovanhempien kanssa. Siitä, kuinka viisivuotias suorastaan sädehtii saadessaan olla "mummin tyttö" parin päivän verran. Tämä on jotain täysin korvaamatonta - tässä hetkessä ja tulevissa muistoissa, niin mummille kuin meille muillekin. 
  • Kärrynpyöristä nurmikolla. Lukemisesta ja ulkopeleistä,  jotka ovat kyllä ihan rokkia, kun auto pysyy parkissa ja suunnitelmat minimissä. Muistatko itse vielä tvistin ja hyppynarun hauskuuden?
  • Spontaaneista ideoista. Siitä, että keksitään ykskaks lähteä aamulla Ranualle katsomaan jääkarhunpentua - jos siis hetken päästä vielä huvittaa, eikä sada. Tai että tehdäänkin seikkailu lähimetsään ja otetaan eväät mukaan.
  • Tunteesta, ettei olisi missään muualla mieluummin juuri nyt. Siitä, mikä kertoo, että porukka on juuri oikea, mieli raukea ja sielu lepotilassa - ainakin niin pienen hetken verran kuin se on ylipäätään lapsiperheessä mahdollista.

Tällä hetkellä kesälomassa on ehdottomasti tärkeintä pysähtyminen ja yhdessä oleminen. Ajan antaminen toiselle - ihan perheen jokaiselle. Se on se voimavara, joka kantaa taas pitkälle uuteen lukuvuoteen ja seuraavaan työrupeamaan. Siis sitten kun sen aika taas on. Nyt kuitenkin, nautitaan vielä!

Luitko jo Colour Outside the Lines -blogista, mitä kaikkea tehdään mökillä?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun minusta tuli äiti -blogin Hennan haaste äitienpäivälupauksen tekemiseen osui tähän hetkeen kuin nakutettu, sillä olen joutunut viime aikoina pohtimaan paljon äitiyttä ja ajankäyttöön liittyviä valintojani. Vaikka useimmiten kartan (turhien) lupausten tekemistä, sillä tilanteen kuin tilanteen muuttaminen vaatii aina enemmän kuin päätöksen toimia toisin, jo lupausten miettiminen on mielestäni silti tärkeä osa asioiden prosessointia. Mitä toivoisin pystyväni tekemään toisin? Mitä haluaisin muuttaa ja miksi?

Aloitin äitiysloman jälkeen työt viime syksynä, ja sen jälkeen vuosi on mennyt melkoisessa hulinassa ja loputtomien tehtävälistojen pyörremyrskyssä. Sisältäen siis ison määrän kiirettä, epätoivoiselta tuntuvia sairastelujaksoja ja lähes kroonista väsymyksen tunnetta. Inhokkini yli kaiken on kuitenkin ajankäyttöön liittyvä riittämättömyys. Se, ettei vuorokaudessa yksinkertaisesti tunnu olevan tarpeeksi tunteja kodinhoitoon, leikkiin ja läsnäoloon - parisuhteen liekin ylläpidosta puhumattakaan. Ja voi sitä nipottamisen määrää, jota olen harrastanut erinäisissä tunnetiloissa nimenomaan ensimmäiseen - vähimmän tärkeään - liittyen.

Siispä, koska yhteistä aikaa tässä työvuorojen, päivähoidon ja harrastusten sekamelskassa on muutenkin niin kamalan vähän, tahdon vähentää höyryämistä ja keskittyä enemmän siihen, millä on oikeasti merkitystä. Lopettaa turha nipottaminen siivouksen suhteen ja antaa niiden reppujen ja sukkien vaikka joskus lojua. Antaa sen sijaan aikaa ja jakamaton huomioni lapsille, miehelle ja jopa itselleni. Sille, että ollaan vaan ja jutellaan. Ihmetellään yhdessä toukokuista lumisadetta ja pihaan kerääntyviä talitinttejä. Juodaan kiireetön kupponen kuumaa. Kaivetaan imurin sijaan kaapista patjat ja harjoitellaan sittenkin kuperkeikkoja. Nauretaan, ja nautitaan tästä hetkestä, ilman huolta huomisesta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hyörinä ja höpötys. Laulelu ja kikatus. Pehmoinen pää painuu poskea vasten. Pienet sormet löytävät äidin pitkän tukan. Näpertelevät ja pyörittelevät, kunnes liike alkaa hidastua. Hengityksen sävy syvenee ja sinisimmut painuvat kiinni. Pikkuinen kämmen rentoutuu jääden lepäämään sille paikalleen. Kuin varmistaakseen, että joku on siinä vieressä - unenkin tietä turvaamassa.

Tunnen rauhallisuutta ja pakahduttavaa onnea. Järjetöntä kiitollisuutta siitä, että saan kuunnella tuhinaa vierelläni. Kuinka tärkeältä se kiireisten päivien jälkeen voikaan tuntua. Että on saanut ensin yhdessä purkaa väsymyksen saduiksi, ja kaipuun loputtomiksi halauksiksi. Sitten vielä saatellut höyhensaarille jokaisen oman, ja vielä jonkun niin pienenkin. Miten myyty yhä onkaan, kun saa katsoa noita onnellisia kasvoja ja silitellä lämmintä poskea. Kuunnella maailman parasta ääntä. Sellaista, josta tietää, että kaikki on hyvin.

Huomisen kiireitä en edes ajattele. Nämä ovat niitä hetkiä, joihin tahtoisi jäädä. Joka ilta.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ärsyyntyneisyys lasten nahinaan, itsekseen puhaltelu (ja havaittavampikin kivahtelu), väsymys ja "seinät-kaatuu-niskaan" - tunne ovat selviä merkkejä siitä, että vanhempi on tauon tarpeessa. Mutta miksi ei voisi ottaa aikaa itselleen jo ennen noita vähemmän mairittelevia hetkiä? Ikään kuin ennaltaehkäisevästi. Opetella olemaan vähän itsekäs - nipistää yhteisestä ajasta pienenpienen osan oman pääkopan hellimiselle ja rentoutumiselle. Koittaa unohtaa turha syyllisyys ja takaraivossa piilevä itsekkyysvaroitin - jollainen aika varmasti jokaiselta meiltä löytyy - ja tehdä jotain sellaista, mistä itse nauttii. Latautumista kun kuitenkin tarvitsee ihan meistä jokainen, eikä suinkaan vähiten sellainen, jonka on oltava valppaana koko hereilläolonsa ajan.

Oman ajan ei tarvitse ajatella olla nimenomaan aikaa vievää, eikä siihen tarvita aina rahaa tai kummempia järjestelyjä. Sielunruokaa ovat jo aivan pienetkin irtautumiset metelistä ja lelukaaoksesta, sillä ne tuovat tarvittavaa tasapainoa velvollisuuksien täyttämään arkeen ja toimivat myös merkityksellisinä jaksamisen puskureina. Uskon, että jokaisen on joskus hyvä olla yksin ja saada kuulla omat ajatuksensa taustahälinää selvempinä.

Hiljaisuus ja oma rauha. Se, että saan lukea kirjaa tai käydä kävelyllä kuunnellen ainoastaan luonnon ääniä. Ne ovat minulle juttuja, jotka rentouttavat ja elävöittävät. Tuovat iloa, kohentavat mieltä ja ennenkaikkea virkistävät. Välitön vaikutus kaikkeen muuhun on myös merkittävä; miten paljon helpompaa onkaan heittäytyä lasten mielikuvitusmaailmaan hetken huilanneena kuin henkisen väsymyskuilun partaalla; miten paljon paremmin ongelmalliset tilanteet hoituvat, kun hermo venyy taas kuin HubbaBubba; miten yhtäkkiä jaksaakin ottaa ne vesivärit kaapista esiin ja aloittaa paljon pyydellyn taideprojektin. 

Tunnustan, että syyllisyysmörkö pitää vanhanaikaisesti näitä lepuutushetkiä vielä jokseenkin harvassa, mutta omien jaksamisen rajojen tunnistaminen auttaa. Ja se, että muistaa välillä muistuttaa itseään sekä puolisoa pitämään taukoa ja antamaan aikaa ihan vain itselleen ehdottomasti auttaa.

Muistathan sinäkin pitää pieniä taukoja arjessasi?

Lue myös Älyllistä äitiyttä -blogin teksti Pikkulapsiarjessa jaksaakseen on opittava olemaan vähän röyhkeä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram