Opiskelu on kuin lasku tuntemattomaan. Kivaa on ja et oikein ole varma, mitä se tuo tullessaan.

Niin siinä taisi käydä. Lähes 15 vuoden työssäelon jälkeen oli aika avata ylemmän ammattikorkeakoulun ovet vieraalla paikkakunnalla. Mitäpä tämä sitten tarkoittanee käytännössä Pyykkivuorella? Elämän systemaattista suunnittelua, suunnitelmissa pitäytymistä ja vankkaa tukiverkostoa, joka ottaa kopin tarvittaessa. Ja kaikkein eniten tämä tarkoittaa sitä, että parisuhde joustaa, venyy ja palautuu jälleen.

Lähtiessäni ensimmäiselle lähiopetusjaksolle, Kalamiehen ainoa huolenaihe oli, että löydänkö mä autolla perille. Omaan surkean suuntavaiston, hän tämän tosiasian tietää. Se yhdistettynä siihen, että olen ajanut autolla vain lyhyitä matkoja, koska yleensä autonratissa on joku muu kuin minä. Eli Kalamiehen huoli lienee aiheellinen. Edellisenä iltana hän kyseli aika moneen otteeseen tunnetilojani, muistutti ottamaan puhelimen, rahapussin sekä laturit mukaan. Kaikkea tätä edelsi episodit, jossa etsittiin porukalla mun kadonneita entisiä opiskelutodistuksia, avaimia sekä sopivaa kassia läppärille.

Kalamies olisi laittanut minut tienpäälle jo edellisenä iltana, ihan varmuuden vuoksi. Minä viisaana ja fiksuna naisena en tietenkään uskonut, vaan aamutuimaan suihkasin keskelle ei mitään puhelimen karttaohjelman ja termarimukin kanssa. 

Opiskelumotivaatio on erinomainen, näin varttuneemmalla iällä on upeaa lähteä päivittämään osaamistaan ja antaa vihdoinkin aikaa vain itselle ainakin sen muutaman päivän kuussa (ja tietenkin kaikki itseopiskelut kotona). Äitinä oleminen on ollut elämäni suurin tavoite, mutta valehtelisin, jos tässä 12 vuoden äitiyden jälkeen en kaipaisi jotain vain itselle, tällä kertaa ovi aukeni opintojen maailmaan.

Opiskelumaailma on muuttunut totaalisesti näinä vuosina kun olen työelämässä ollut. Läppäri siirtyi sujuvasti minun käyttööni, erilaiset verkko-opiskeluohjelmat tuli alkushokin jälkeen opittua. Haluan omalla opiskelullani luoda lapsilleni ajatuksen, elinikäisestä oppimisesta. Siitä, että he näkevät läheltä ettei opiskeleminen koskaan mene hukkaan, eikä opiskeluihin ole koskaan liian vanha. Melko monet ovat pitäneet minua ehkä hiukan pöhkönä; lähteä nyt tässä vaiheessa ruuhkavuosia opiskelemaan. Entä sitten? On luotettava siihen, että asioilla on tapana järjestyä sekä tulla eteen oikealla ajalla. 

Nyt on oikea aika, näin on uskottava. 

Ai niin, selvisinkö mä 300km päähän ekana opiskeluaamuna? Selvisin. Ajoissa. Ja kalamiestä jännitti.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Keski-ikäistyvä Nainen, vaimo kalamiehelle, tavallinen äiti kolmelle lapselle, ammattina lastentarhanopettaja. Asuinpaikka pieni luontokaupunki Suomen pohjoisosissa. Sydäntä lähellä luonto, luonnollisuus, hiljentyminen, taide sekä luovuus. Lapset elämässä kaikki kaikessa. Arki pyörii töiden, kodin, perheen ja lasten harrastusten ympärillä. Blogissa tulee olemaan ajatuksia arjesta, sen moninaisuudesta sekä siitä, miten lapsiperheessä annetaan aikaa myös parisuhteelle vai annetaanko sitä. Blogissa on veikeitä ajatuksia parisuhteen ylläpitämisestä, oman itsensä löytämisestä sekä arjenhuumorista kaiken keskellä.

Teemat