Sinne se nyt lähti. Kiekkokouluun. Hanskat käsissä, kassi olalla ja maila kädessä. Miten tässä näin kävi? Eihän tämän pojan pitänyt alkaa lätkää pelaamaan. Tälle nuorimmallehan kaavailtiin jotain harrastusta, jossa varusteita ei tarvitsisi raahata mukana ja harrastus olisi lähellä  tai, jos vaikka ihan kotona olisi voinut harrastaa esimerkiksi pianon soittoa. No kaikkea voi kokeilla, eikä sitä tiedä, mitä tämä pikkumies lopulta tulee harrastamaan. Kiekkoa ainakin tänään.

 

Harrastukset ovat lapsille ja nuorille tärkeitä. Ei meillä silti olla kiirehditty harrastusten aloittamisessa. Niitä on aloiteltu lapsentahtisesti. Perheen vanhemmat lapset ovat kokeilleet pieninä muun muassa painia, tanssia, jalkapalloa, kuvataidekoulua ja niin edelleen. Jääkiekkoharrastus ei meille vanhemmille ole koskaan ollut itsestäänselvyys, päinvastoin. Meidän harrastukset kun eivät jääkiekkoa liipanneet läheltäkään aikanaan. Toinen harrasti musiikkia ja soitti selloa ja minä tanssin balettia sydämeni kyllyydestä.

 

 

Eräänä päivänä vanhin lapsemme kuitenkin ilmoitti, että hän haluaa pelata lätkää enemmän kuin jalkapalloa. No viimein meidän oli pakko myöntyä ja tämä nuorukainen aloitti jääkiekon. Eikä siitä kauaa kulunut kun keskimmäinenkin ilmoitti, että lätkään on päästävä. Näiden nuorukaisten johdosta on pääkaupunkiseudun jäähallit ja niiden kahvilatuotteet tulleet meille tutuksi. Useimmille halleille löytyy reittikin ulkomuistista, eikä reittioppaita tarvita.

 

Huusholli on täynnä lätkä- ja urheiluvarusteita, luistimia, kyynärsuojia, harkkapaitoja, polvisuojia, maaleja, kiekkoja, mailoja ja näköjään loppua ei toistaiseksi näy. Nyt kun tämä nuorinkin päätti kiekkotaipaleensa aloittaa. Vanhimman, nyt jo täysi-ikäisen, kohdalla harrastus on jo jäänyt, mutta silti varusteista ei voi luopua, jos vaikka löytyisi innostusta vielä mennä johonkin harrasteporukkaan. Varastoinnin tarpeessa ovat siis myös -aikuisen kokoiset- maalivahdin varusteet. Toisin sanoen, varusteissa löytyy, mutta säilytystilassa ei.

 

Varusteinventaario

 

Ja niin tämä perheen pieninkin lähti Karhu-Kissojen kiekkokouluun. Innokkaana ja varmana siitä, että myös hänestä tulee Karhu-Kissa, kuten isoveljestään. Kiekkokoulussa musiikki raikaa, kun kymmenet kiekkoilijanalut harjoittelevat luistelua ja mailan käyttöä. Joillakin on muovinen maitokori tukenaan, koska muuten muksahtelisi nurin koko ajan. Ikähaitari kiekkokoulussa on varmaan noin 3-9v. Jo pystyssä pysyvät ohjataan kaukalon toiseen päätyyn, jossa luistelutekniikkaa aletaan hiomaan heti alusta alkaen. Toisessa päässä kaukaloa, alustetaan pojille jo pienimuotoista peliä, jolloin mailankäyttötaitoja päästään myös harjoittelemaan. Hymyssä suin kiekkoilijat harjoittelevat ja meno näyttää vauhdikkaalta. Kiekkokoulussa ohjaajia on jäällä myös useampia ja jokainen koululainen saa huomiota ja kehuja osakseen. Tätä kiekkokoulua voi lämpimästi suositella kaikille luistelusta ja jääkiekosta kiinnostuneille.

 

Kuva: http://www.karhu-kissat.fi/joukkueet/kiekkokoulu/info/

 

Siellä se meidän pieninkin nyt luistelee. Kieli keskellä suuta tai tarkemmin ulkona suusta, kuten molemmilla isoveljillä on pelatessa tapana ollut. Tästä tavasta olemme me vanhemmat sekä valmentajat poikia toistuvasti varoittaneet, ettei kaatuessa vahingossa puraise kieleensä. Kiekkokoulussa mahtavaa onkin myös se, ettei kaatuminen satu. Niin juuri, luistelua oppii helpommin, kun on varusteet, eikä kaatumista tarvitse pelätä. Tämänkin huomion on jokainen pojistamme tehnyt aikanaan.

 

Luistelu on kivaa. Joukkueurheilu on kivaa. Kyllä se isommilta on välittynyt pienemmille, koska houkutus kiekkoilun pariin lähtee lapsesta itsestään. Joukkueessa yhteinen päämäärä on selvä ja toinen tukee toista. Joukkuelajeissa lapset oppivat myös sosiaalisia taitoja, sekä huomaamaan, miten eri tavoin asioita voi tehdä ja toteuttaa. Jokaiselle löytyy oma paikkansa ja yhdessä on hauskaa,  sekä jäällä että pukukopissa.

 

Treenien jälkeen kokoonnutaan hikisinä ja päät märkänä pukukoppiin riisumaan varusteita. Pienestä pitäen opetetaan lapsia ja nuoria huolehtimaan varusteistaan; pukemaan ne itse ja kuljettamaan ne itse hallille. Avuksi varusteiden kuljetukseen löytyy suuria reppuja ja vetolaukkuja. Meidän pojat ovat kuitenkin halunneet varusteensa kantaa perinteisessä, olalla kannettavassa isossa lätkäkasissa.

 

Ja sitten maistuu kylmä maitokaakao, niin isommille kuin pienimmillekin. Taas on yksi kiekkoilukerta viety päätökseen ja hymyssä suin voi lähteä kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita. Ja nämä karhu-kissat tapaavat, tällä porukalla, jälleen seuraavalla viikolla. Sitä odotellessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Suurperheen äiti, seksuaalineuvoja, kätilö/sairaanhoitaja, vaimo ja tanssija. Sydän täynnä sanoja rakkaudesta ja rakkaudella. Vaimolta miehelle, äidiltä lapselle, lapselta vanhemmalle. Iloja, suruja ja kasvukipuja. Suurperheen arkea, äidin ajatuksia, kannustuksen ja lohdun sanoja. Elämän pienistä ihmeistä koottuja tarinoita, kaikki rakkaudesta sanottu.

http://www.vauva.fi/artikkeli/vauvafin-uusi-bloggaaja-toivon-etta-tekste...

Teemat