Esikoisen ollessa liki kaksi-vuotias, ilmoitti perheen seuraava vauva tulostaan. Ei kai sitä sen enempää suunniteltu. Nuorena parina mietimme, että jos on tullakseen niin tervetuloa. Laskettuaika osuisi kevääseen toukokuun alkuun. Kevätvauva tuntui hyvältä ajatukselta.

Olin juuri saanut sovittua opiskelupaikan Kuopion konservatorioon tanssipedagogi koulutukseen. Miehellä oli auskultointipaikka ja virkavapaa hoidettuna. Olimme valmiita muuttamaan Kuopioon. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, mutta onnentunne uudesta vauvasta peittosi kaiken muun.

Aloitin kätilöopinnot raskauden aikana ja jäin jo kolmen opiskelukuukauden jälkeen äitiyslomalle. Esikoinen oli pihan perhepäivähoitajalla hoidossa ja arki sujui mutkattomasti. Voin hyvin lähes koko raskauden ajan ja neuvolaseurannassa kaikki tuntui menevän mallikkaasti.

Kun raskaus oli edennyt viikolle 39+3 lähetti neuvolan terveydenhoitaja meidät Kätilöopistolle sydänkäyrään, koska vauvan sydämen syke oli neuvolan vastaanotolla melko matala. Kätilöopistolla kätilö otti sydänkäyrän ja sen jälkeen lääkäri tutki tilannetta. Ultraäänitutkimuksen aikana huoneen täytti pitkä ja syvä hiljaisuus. Lopulta lääkäri totesi, että lapsivettä on todella runsaasti ja vauva on pieni kooltaan. Lisäksi lääkäri sanoi ihmettelevänsä, miksei vauvan virtsarakko tyhjene sekä etsivänsä Double bubble muodostumaa, joka on Down-oireyhtymään liittyvää ultraäänidiagnostiikkaa. Lopuksi lääkäri kuitenkin totesi, ettei hän nyt kyseistä muodostelmaa löytänyt, että asia selvinnee sitten synnytyksen yhteydessä. Tämän jälkeen hän pahoitteli, koska joutui poistumaan kiireellisesti hoitamaan jotakin synnytystä.

Minä ja mieheni jäimme tutkimushuoneeseen kahdestaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Lähdimme sairaalasta mietteliäin mielin käsi kädessä autolle. Matka kotiin tuntui pitkältä, mielessä pyöri kymmeniä kysymyksiä ja kurkussa oli palantunne. Jostain kummasta löytyi uskoa ja toivoa, joiden avulla raskauden loppuaika kului melko turvallisin mielin. Puhuimme kuitenkin mieheni kanssa tulevasta vauvasta ja hänen terveyteensä liittyvistä peloista.

Mies lähti tuona toukokuun aamuna tavalliseen tapaan töihin. Laskettu aika oli ylitetty liki viikolla, mutta merkkejä tulevasta synnytyksestä ei liiemmin ollut. Vauva kellui masussa onneksi oikein päin, mutta pää ei ollut kiinnittynyt lantioon.

Aamupäivän mittaan supistukset kuitenkin alkoivat ja voimistuivatkin melko pian. Soitin mieheni kotiin. Anoppi olikin jo tulossa esikoista hoitamaan. Kun kotona oleminen kävi hankalaksi lähdimme kohti kätilöopiston sairaalaa. Tällä kertaa menimme omalla autolla.

Olin ottanut mukaani Andrea Bocellin levyn ja Ave Maria soi taustalla kun toinen lapsemme teki tuloaan. Amuletti roikkui jälleen ranteessani ja ilokaasu oli turvana toisessa kädessä. Miestä oli lupa rutistaa, kun kivut olivat pahimmillaan. Muuta en tarvinnut. Synnytystä oli hoitamassa ihana kätilö Kristiina ja ruotsalainen kätilöopiskelija, jonka hellässä huomassa sain omaan tahtiini synnyttää. Toiveitani kuultiin sata prosenttisesti.

Tällä kertaa vauvan vointi pysyi koko synnytyksen ajan hyvänä. Takaraivossa meillä oli kuitenkin pelko siitä, onko vauvalla kaikki hyvin. Mitä jos hänessä onkin jotain vikaa? Mitä jos vauvani on vakavasti sairas?

Jakkaralla synnyttäminen oli tuntunut ensimmäisellä kerralla luontevalta ja siinä ponnistusvaihe hoidettiin nytkin. Kun vauva oli kokonaan syntynyt nosti kätilö tämän pylly pystyssä eteemme ja totesi, että teillepä tuli tyttö, onneksi olkoon. Sitten pienokainen annettiin syliini ja sain tuntea uuden tulokkaan ihollani. Siirryin vuoteeseen, jossa vauva lähti hamuamaan rinnalle omassa tahdissaan.

Kätilö oli tutkinut jälkeiset ja tuli näyttämään meille istukkaa. Siinä hän totesi, että lapsellamme on ollut kyllä suojelusenkeli alusta asti matkassa mukana, koska napanuora oli istukassa kiinni vain kalvoilla. Olin edelleen peloissani ja varmistin kätilöltä moneen kertaan, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Eihän ole vakavaa vammaa tai muuta huomioitavissa. Kätilön rauhoittavat sanat ja varma olemus rauhoitti mieltäni. Hän sanoi, että kaikki on hyvin. Teillä on ihana pieni tyttö. Nauttikaa hänestä ja yrittäkää levätä.

Saimme perhehuoneen, jossa omassa rauhassa ihmettelimme uutta tulokasta. Soitimme kotiin ja kerroimme esikoiselle, että hänestä oli tullut isoveli. Seuraavana päivänä pikkusiskoa saisi tulla katsomaan.

Illan hämärtyessä mieleni palasi kätilön sanoihin suojelusenkelistä. Katsoessani perheemme uutta jäsentä, tuota haurasta ja herkästi haavoittuvaa uutta elämää, tunsin suurta kiitollisuutta juuri tuosta hetkestä. Hetkestä, jossa sain jälleen kannatella uutta elämää.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Suurperheen äiti, kätilö/sairaanhoitaja, auktorisoitu seksuaalineuvoja ja vaimo. Sydän täynnä sanoja rakkaudesta ja rakkaudella. Vaimolta miehelle, äidiltä lapselle, lapselta vanhemmalle. Iloja, suruja ja kasvukipuja. Suurperheen arkea, äidin ajatuksia, kannustuksen ja lohdun sanoja. Elämän pienistä ihmeistä koottuja tarinoita, kaikki rakkaudesta sanottu.

http://www.vauva.fi/artikkeli/vauvafin-uusi-bloggaaja-toivon-etta-tekste...

Seuraa myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä:

https://www.facebook.com/RakkaudestaSanottu/ 

https://www.instagram.com/rakkaudetasanottu/

https://twitter.com/NinaMolsa

Kategoriat

Instagram