Yöllä alkaa kauhea kirkuva huuto lastenhuoneesta. Hyppään sängystä kuin aropupu. Tiedän, että nyt on jotain pielessä vaikka olen ihan koomassa. Se siitä omasta levosta. Olen itsekin kuumeessa. Tai todennäköisemmin influenssassa. Tekee mieli kiroilla.

 

Tulikuuma kuopus istuu sängyllään. Kaappaan hänet syliini sohvalle ja tissi suuhun. Huudan murun hereille ja pyydän kuumemittaria ja suppoa. Katsomme toisiamme unisin silmin. Me molemmat tiedämme, että tämä on vasta alkua.

 

Ulkona ei näy ristin sielua. Pimeää. Vain kaupungin valot ovat seuranani. Toivottavasti emme herättäneet yläkerran lapsiperhettä.

 

Imetän sohvalla toista tuntia. Suppo on asennettu, nukkumajärjestelyt on muutettu ja muru tuhisee makuuhuoneessa. Siirryn kohta itsekin perässä. Ehkä tässä saa nukkua hetken ennen aamua?

 

Väärin. Aina kun yritän irrottaa kuopusta rinnasta alkaa kamala huuto. Jäämme sohvalle torkkumaan.

 

Koko seuraava päivä menee sumussa sohvalla imettäessä. Nännit kipeänä istun, makaan ja imetän. Olen aivan poikki itsekin. Missä välissä ehdin syömään? Onneksi muru hoitaa muonitusta. Isompi tyttömme pääsee päiväkodin jälkeen kaverille leikkimään, en olisi millään päässyt päiväkodille kuopuksen kanssa. Mahtavaa naapuriapua.

 

Uusi yö. Vauhtia lisätään. 4-vuotias tyttömmekin herää aamuyöllä tuli kuumana itkien. Tehtävä vaikeutuu. Sylit täyttyvät kipeistä lapsista. Kuumeesta huolimatta saamme neuvotella murun kanssa melkein tunnin, että saamme tytön ottamaan lääkettä. 

 

Sohva komento jatkuu. Ikkunasta näkyy ihmiset menemässä ja tulemassa töihin. Me vain olemme. Katsomme Youtubea, DVD-leffoja, Netflixiä… Tytöt eivät jaksa kuin nukkua, katsoa ja itkeä. Minä torkun istualtaan niskat ja selkä kipeinä.  

Omassa päässä painaa tekemättömät työt. Muru yrittää parhaansa mukaan auttaa ja kokee silti riittämättömyyttä. Töitä on pakko tehdä vaikka kaikilla yöunet ovat minimissä. Ketään ei viitsi pyytää avuksi, ettemme tartuta sairautta. Tämä vaikuttaa influenssalta…

 

Pinnaa venytetään. On niin helppo äristä murulle. Väsymys saa kaiken tuntumaan niin vaikealta ja jonkun on oltava syyllinen. Pyydän anteeksi useamman kerran päivän aikana. Silti en osaa olla reilu kuin ajoittain.

 

Ennen lapsia en todellakaan tiennyt, mitä on olla äärirajoilla. Olin maajoukkueleireillä vetänyt itseni aivan maitohapoille ja henkisen kapasiteetin äärirajoillekin.

 

Ei! Tämä on äärirajoilla oloa. Itse kipeänä, toipilaana pitää huolehtia kahdesta lapsesta yötä päivää. Eikä kukaan tiedä, koska helpottaa. Samaan aikaan pitää pystyä toimimaan viisaasti oman kumppanin kanssa ja huomioida terve lapsi. 

 

Äärirajoilla ollessa  rakkauttakin koetellaan. Miten me jaksamme olla tiiminä äärirajoilla? Juuri silloin, kun pitäisi ottaa toisenkin tunteet huomioon. Mutta kun ei meinaa jaksaa. Lisäkiukuttelua aiheuttaa kadonnut kuumemittari, kesken loppuva kipulääke ja kiukkuinen kipeä lapsi. Kiukku kiuhuu yli NIIN helposti.

 

Viikko kääntyy loppua kohti ja murukin sairastuu. Vain esikoinen on terve tai ”vain yskässä”. Saamme mummolan avuksi ja hän lähtee mummon hoiviin viikonlopuksi. Täydellistä tähän hätiin. Silti siitäkin tulee vähän syyllinen olo. En kai työntänyt häntä pois?

 

Päivät seuraavat toisiaan ja tilanne vähän helpottaa tyttöjen osalta. Kunnes alkaa uudelleen. Jälkitaudit ovat vuorossa, luultavimmin korvatulehdus. Muru makaa kuumeessa sohvalla, kun minä paranen pikku hiljaa. Olen ollut sisällä lähes koko viikon.

 

On vaikea olla ylpeä itsestä äitinä kaaoksen keskellä. Riittämättömyyden tunne vaivaa minuakin. Siihen auttaa keskustelu ystävän kanssa. Tuntuu hyvältä, kun joku on huolissaan meistä vanhemmista ja ymmärtää voimiemme rajallisuuden.

 

Illalla muistutamme murun kanssa toisiamme, miten hyvä tiimi olemme. Tämäkin erikoisjoukkuetasoinen testileiri on kohta suoritettu. Terveys ei ole mikään itsestään selvyys. Onneksi elämä tarjoaa siihen muistutuksia. Perusarki kaikki terveenä on aika ihanaa. <3

 

*Onko teilläkin ollut sairastupa viime aikoina? Tänne saa tilittää, jos meinaa hermo mennä tai on muuta sydänmellä. Ja saa myös tsempata äiti- ja isäkollegoita keskellä sairastupaa! =)

Kommentit (6)

H3liii

Hei 👋 Meillä oli juuri viime viikolla influenssa perheestä vain teini pysyi terveenä. Lapset 10kk ja 4v kyllä siinä oli vanhemmat koetuksella kun kaikki sairastettiin ja niin oli parisuhdekkin. Mutta kyllä mekin totesimme että melkoinen tiimi me ollaan että saadaan kaikki hoidettua niin lapset,koti kun mieheni yritys vaikka sairastetaan.

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Huh. On teilläkin ollut sitten hurja koetus. Mutta se on todella hienoa, että olette osanneet nähdä sen, miten hyvä tiimi olette. Ei koko perheen sairastaminen helppoa ole parisuhteelle eikä vanhempien jaksamiselle. Työt vielä päälle. Koittakaa rauhassa parannella siellä. <3

Vierailija

Ensin aloitettiin viikonloppuna esikoisen kanssa, la-su välisenä yönä, oksentaminen. Tai siis esikoinen (4v) oksensi kerran, sängyn toki täyteen. Sunnuntai aamupäivä oksentelua muutaman kerran hillitysti pönttöön.  Sunnuntaina maistui esikoiselle kuitenkin lounas hyvin, nukkui päiväunet ja oli unien jälkeen "oma itsensä". Huokaistiin jo helpotuksesta ja vietiin poika vain lepäämään maanantaiksi isovanhemmille. Sunnuntai-maanantai yönä poika taas oksentanut (isovanhempien luona). Eli siis jäi potemaan tautia vielä tiistainkin isovanhemmille. Tuo yöllinen oksennus oli viimeinen ja kaikki meni kuin oppikirjassa, tiistaina poika täysin kunnossa.

Tiistai iltana soittaa mummi ja kyselee meidän perheen vointia. Iloisena kerron, kuinka kiitollinen olen heidän avusta ja mietin kuinka arki palautuu perheeseen. Siinä vaiheessa mummi kertoo oksennustaudin alkaneen hänellä. =( En tuntenut kovin suurta ylpeyttä enään itsestäni.

Keskiviikko mennään normaali arjessa, molemmat lapset päiväkotiin ja molemmat vanhemmat töihin. Jes!!

Ja se siitä arjesta, kuopus alkanut oksentamaan nyt yöllä, noin 02.30. Olen vaihtanut tässä yön/aamun aikana about 7 petivaatteet ja vuorannut sänkyä. Olemme katsoneet yhdessä hänen kanssaan tosta 06.00 eteenpäin ryhmä hauta yms, koska tulin siihen tulokseen ettei kumpikaan meistä ole nukkunut sen ensimmäisen oksennuksen jälkeen.

Pää ei vielä hajoa, mutta eihän tämä kivaa ole. Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että me vanhemmat säästymme tältä.

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Oksennustauti on kyllä ikävä vieras! Kääks. Onneksi saitte hieman apua isovanhemmilta. Vaikka sekin tuntuu pahalta, kun tauti siirtyy heille. Tiedän itsekin tuon syyllisyyden tunteen. Vaikka se ei ole tarpeen. Isovanhemmat varmasti halusivat auttaa teitä ottaen samalla riskin sairastumisesta.

Toivottavasti oksennustautinne helpottaa ja parannutte pian. Minä pidän kaikki peukut ja varpaat teille pystyssä! Voimia. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Äiti, vaimo, tytär, isosisko, miniä, koripalloilija, naapuri, seksuaaliterapeutti - yksi nainen, monta roolia. PIkkulapsiperheen arkea ja rakkauden kipinän kanssa taiteilua Marja Kihlströmin tavalla.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteys bloggariin
puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram