Sain koskettavan kauniin ja ihailtavan rehellisen kirjoituksen lukijaltani, joka halusi kertoa heidän rakkaustarinansa. Tarinan siitä, miltä tuntuu olla ensirakkauden kanssa vielä aikuisenakin. Tarinan, jossa rehellisesti mietitään miten parisuhde voi kestää, jos seksikokemuksia ei ole kuin yhden ihmisen kanssa.

 

Siirrän puheenvuoron rakkaustarinan toiselle päähenkilölle:

 

Poden ehkä ikäkriisiä ja ulkonäkökriisiä. Voi se olla muutakin, kun kysymys on pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa. Kohta mittariin tulee pyöreät 30, kuten rakkaalleni juuri kävi. Olemme toistemme ensirakkaudet ja yhdessä on vietetty tarkalleen koko täysi-ikäisyyden ajanjakso.

 

Työpaikallani olen saanut osakseni ihailua. Vastaahan tilanne ulkoisesti omaakin unelmaa ja olen onnellinen kaikesta saamastani. Nykypäivänä tuntuvat lyhyet suhteet ja erot sekä uusioperheet muutenkin olevan normaalimpia kuin ”vanhanaikaisesti” koko elämän kestävät avioliitot.

 

On aika pieni todennäköisyys, että ensimmäisellä kerralla löytäisi koko elämän kestävän parisuhteen. Tuntuu välillä, että ehkä häviävän pieni jopa. Suhteesta toiseen hyppääminen tuntuu melkein normilta.

 

Meidän suhteeseen liittyy mielessäni monta vuotta enemmän ja vähemmän pyörinyt kysymys. Mistä tiedän, onko rakkaani todella ”se oikea” minulle ja haluanko todella jakaa koko elämäni vain yhden ihmisen kanssa? Riittääkö se minulle? Entä rakkaalleni? Millaista olisi seurustella, suudella saati rakastella jonkun toisen ihmisen kanssa?

 

Olemme puhuneet tästä muutamia kertoja. Elämä toisen kanssa on tuntunut hyvältä ja turvalliselta. Samoin perheen perustaminen talon rakentamisineen kaikkineen. Kihlasormus on ollut sormessani yli kymmenen vuotta ja yli puolet siitä olen kantanut vihkisormusta sen vierellä.

 

Kaipaan turvallisuutta ja lämpöä elämäni kivijalaksi ja niitä rakkaani voi minulle antaa. Joskus mietin vain, että antavatko ne tarpeeksi seikkailunhaluiselle rakkaalleni? En ole eläissäni suudellut toista miestä - naisesta puhumattakaan. En ole seurustellut kenenkään toisen kanssa. Minua jännittää kipinän säilyminen myös lopun elämää.

 

Rakkaani koitti ”käydä vieraissa” joskus kauan sitten. Se oli minulle kova pala silloin. Asia ei edennyt tietääkseni juuri tekstiviestejä pidemmälle, vaikka yövyimmekin tämän toisen naisen katon alla ja tapasimme muutamia kertoja. Mieheni ainakin kerran minua enemmän.

 

Onneksi minulla ei silloin vielä ikäkriisiä. Eikä kroppani ollut laiskuuttani vielä silloin alkanut turvota ja pehmetä kuten nykyään on valitettavasti käynyt. Ongelmakin olisi varmasti paisunut silloista isommaksi.

 

Nyt monta vuotta vaivanneesta haavasta on enää pieni arpi jäljellä. Se on osa elämää, eikä lähde varmastikaan koskaan kokonaan pois. Nyt sitä on oppinut arvostamaan.

 

Rakkaani jo aikoinaan kukkinut kaipuu kokeiluun on jättänyt ajatuksia päähäni. Puhuimme ajatusten pohjalta ryhmäseksin mahdollisuudesta. Menisimmekö sänkyyn kahden muun, miehen ja naisen kanssa? Tässä vaihtoehdossa olisi mahdollisimman tasapuolinen lähtökohta molemmille.

 

Avasin puheenaiheen, vaikken ole siihen itse valmis - ainakaan vielä. Pelkään ainakin liikaa seuraamuksia. Halusin tietää, kaipaako mieheni myös muuta. Tällä hetkellä suon sitä hänelle vain pornon välityksellä ja olemalla valmis kaikkeen - mutta vain kahdenkeskiseen.

 

Olen seurannut lähinnä vain kaukaa keski-iän kriisiä potevien pitkiä suhteita. Pelottavan usein jompikumpi tuntuu hakevan lämpöä rakkauteen muualta. Onhan suhde siinä kohtaa jo pidemmällä kuin toisilla missään vaiheessa. En halua suhteen menevän liian pitkälle missään vaiheessa, ettei suhteeseen tule kyllästymistä.

 

Suhteemme kuitenkin eroaa valtavasti lähtökohtaisesti suhteesta, joka alkaa kokeilujen jälkeen kolmissakymmenissä tai ylipäätänsä monien kokeilujen jälkeen perustetusta suhteesta. Kun virheitä ei ole tehnyt jo jonkun toisen kanssa, on kaikki ”tavalliset kompastuskivet” vielä kiusana. Ja niitähän riittää kaikilla!

 

Voisiko suhteelle antaa enemmän, jos olisi enemmän kokemuspohjaa muista, aikaisemmista parisuhteista? Toivon, ettei se ole niin. Annan suhteelle sen, mitä lapsien ja rahan tarpeeseen tehtyjen töiden puitteissa on mahdollista. Oma jaksaminen ei aina anna mahdollisuutta yhtä hyvään, mitä haluaisi. Haluaisi olla täydellinen.

 

Kokemusta on tullut elämän aikana. Siitä iso osa on haettu yhdessä turvallisesti vierellä kulkevan rakkaan kanssa. Vaikka välillä kadehdin yhden illan juttujen tuomaa vapautta, en vaihtaisi omaa suhdettani mihinkään! Yhdessä haluaisin sitä ehkä joskus muuttaa ja muuttuuhan se jatkuvasti elämäntilanteiden muuttuessa. Tärkeintä on kuitenkin antaa sille riittävästi ja arvostaa sitä sen ansaitsemalla tavalla. Joka ikinen päivä. <3

 

 

* Oletko pitkässä suhteessa, joka on jatkanut nuoruudesta asti? Millainen on ollut teidän tarina? Osaatko antaa vinkkejä tälle suloiselle parille? Vai uskotko ylipäätään, että ensirakkaus voisi kestää? 

 

*Kiitoksia vielä suloisesta tarinasta lukijalleni. Oli ilo jakaa se blogissani. 

Kommentit (6)

26-vuotias

Hui, ei tässä kyllä mitään suloista ollut. Minulla tuli ahdistus ja suru tämän naisen puolesta: hän on koko elämänsä antanut rakkaalle miehelleen ja mies palkitsee hänet siitä yrittämällä pettää? Tosirakkaudessa toinen riittää. Piste. Niin yksinkertaista se on.
Olen itsekin alkanut seurustella teini-ikäisenä mieheni kanssa, ja vajaa kymmenen vuotta olemme olleet yhdessä. Ensimmäisinä vuosina oli haasteensa, mm. arvojen, tapojen ja näkemysten sovittaminen yhteen, toisen hyväksyminen tarkalleen sellaisena kuin on jne.
Alusta alkaen on kuitenkin ollut selvää että pidämme yllä kipinää, sitä intohimoista rakkautta, ja sen lisäksi arjen tasolla muistamme kysyä ja kuunella kuulumiset, tulla vastaan, huomioida, asettua toisen asemaan ja ennenkaikkea aidosti kiittää pienistäkin asioista.
Lapsia on siunaantunut myös, ja silloinkin sovimme yhteiset pelisäännöt parisuhteen ylläpitämiseksi. Raskaat vauvavuodet olemme jaksaneet huomattavasti paremmin kun kommunikaatio, läheisyys ja intohimo on säilytetty.
Joten voin omalta osaltani sanoa, että ensirakkaus voi onnistua, kun molemmat suhtautuu liittoonsa realistisesti, sitoutuneena ja ehdottoman epäitsekkäällä rakkaudella (toisen etu ennen omaa).

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Kiitos oman kokemuksesi jakamisesta. <3 Minusta tuossa kirjoituksesta oli kaunista rehellisyys ja aito pohdiskelu, myös pelkojen osalta. Pitkiin suhteisiin usein kuuluu ihastumisia myös muihin ihmisiin vaikkei ne johtaisi mihinkään. Toki sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Siinä olen kanssasi hieman samoilla linjoilla, että toiselle ei pidä antaa kaikkea pitää pitää itsestäkin huolta. Ja kuunnella omia toiveita. Aina kuitenkin kannattaa muistaa, että vain suhteessa olevat ihmiset tietävät koko totuuden.

Teilläkin on ollut jo hieno taival takana. Kuulen tarinassasi yhteen hioutumista. Olette selvästi osanneet puhua vaikeistakin asioista ja ennakoida haastavia hetkiä, kuten vauvavuosia. On kultaakin arvokkaampaa vaalia yhteyttä ja rakkauden kipinää. Pitäkää toisistanne huolta ja jatkakaa samaan malliin. Ensirakkaus voi selkeästi olla hyvin väkevää ja kestävää laatua. <3

Myös kolmikymppinen

"Aito rakkaus yllättää sut vielä kerran, vähintäänkin kerran, jos kiellä sitä et."

Se kestää ja jaksaa kantaa varmasti jos sitä vaalii ja sille on armollinen. Usko, toivo ja rakkaus. Siinä se on. Anteeksianto itselle ja toiselle antaa voimaa ja kasvattaa! <3

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Kun luin kommenttisi en voinut kuin hymyillä. Kiitos rakkaudellisesta kommentistasi. <3 Noin se taitaa olla. Rakkaudelle pitää antaa todella mahdollisuus, jotta se voi yllättää. Ja rakkaudessa, jos missä pitää olla armollinen. Itselle ja toiselle. Yksi kauneimpia asioita on tuo sinun viimeksi mainitsema asia voima kasvaa yhdessä ja erikseen. Pitkässä suhteessa pääsee seuraamaan rinnalla kulkien toisen kehitystä ja omaa kehitystä on tukemassa oma rakas parhaimmillaan. <3

Vierailija

Hei

Edellinen kirjoittaja sanoi sen hyvin: " toinen riittää." Olemme mieheni kanssa jakaneet kolme yhteistä vuosikymmentä rakkautta ja ystävyyttä. Kokemattomista teineistä alkaviin vaihdevuosiin. Vuosien kuluessa minulle on ollut tärkeää oppia aika ajoin asettamaan myös omat tarpeet etusijalle, aina puolison etu edellä ei ole hyväksi omalle hyvinvoinnille sekään. Molemmilla on tarpeen olla myös omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, ja miehelleni tämä onkin ollut helpompaa. Yhdessä ja erikseen siis mennään, koskaan ei ole tullut tunnetta, että palavasti kaipaisin ulkopuolista kumppania. Mieheni sanoo samaa, ja joku kyynikko voi nyt nauraa, että uskonko häntä...Kuitenkin pitkässä suhteessa kehittyy vaisto tunnistaa jo koskettamalla, oletko lähellä, onko kaikki hyvin. Ja niin kauan kun on, minulle se riittää.

Puhu muru
Liittynyt9.10.2015

Ihana kommentti. Kiitos Vierailija oman kokemuksesi jakamisesta. <3 Osasit todella avartavalla tavalla avata pitkää suhdettanne. Olette nähneet jo paljon yhdessä, peräti kolme yhteistä vuosikymmentä. Upeaa. Minusta on aina hienoa, jos voi oman kumppanin kanssa jakaa rakkautta ja ystävyyttä. Niin kuin sinäkin mainitsit.

Tuo omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on isoa asia pitkässä suhteessa. Liian usein nainen ei muista kuunnella omia tarpeitaan, miellyttää ja hautautuu uhrauksien alttarille. Ei siitä hyödy ketään. Vaan oikeastaan kaikki häviää. Kumpa minun lisäksesi moni lukijanikin lukisi kommenttisi. Ja muistaisi ajoissa ottaa omaa tilaa ja pitää hyvinvoinnistaan huolta. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Äiti, vaimo, tytär, isosisko, miniä, koripalloilija, naapuri, seksuaaliterapeutti - yksi nainen, monta roolia. PIkkulapsiperheen arkea ja rakkauden kipinän kanssa taiteilua Marja Kihlströmin tavalla.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteys bloggariin
puhumuru@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram