Viime viikolla olimme ensimmäistä kertaa perheen kanssa pidemmällä reissulla. Loppuviikko vierähti mökillä: puusaunaa, oleilua, olympialaisia ja muuta hyvin tavanomaista mökkieloa.

Viime viikolla olimme ensimmäistä kertaa perheen kanssa pidemmällä reissulla. Vanhempani asuvat edelleen kotikaupungissani Kajaanissa ja meillä on Oulujärven rannalla mökki. Loppuviikko vierähtikin mökillä: puusaunaa, oleilua, olympialaisia ja sen semmoista hyvin tavanomaista mökkieloa. Unet pysyivät edelleen tasaisen hyvinä. Olen niiiiiiin kiitollinen jokaisesta hyvin nukutusta yöstä!

Poitsusta taitaa olla tulossa urheilumies, sen verran tiiviisti piti tapittaa jääkiekkopelejä iskän kanssa. Voi kyllä olla että kyse oli ennemmin telkkarin vangitsevuudesta - meillä ei nimittäin ole ollut telkkaria kotona viiteen vuoteen. Telkkarin kuva vaikuttaa olevan pikkuihmiselle ihan äärettömän kiinnostava. Melkoinen hypnoosiboksi. Kotona katsomme jokusen kerran viikossa sarjoja ja leffoja esim. Netflixistä screen+tykki -yhdistelmällä tai tietokoneella.

Luonnon ihmeitä oli kiva katsella mummun sylistä :)

Vanhempani olivat viimeksi nähneet Juliusta jouluna. Nyt vasta oikeastaan tajusi itsekin, miten paljon poika on kasvanut! Minusta on jotenkin tosi hellyttävää katsella vanhempiani ja Juliusta. Kuinka paljon iloa pieni poika voikaan tuoda?

Kävimme myös oman mummuni eli Juliuksen isomummun luona palvelutalossa. Mummu on jo yli 90-vuotias ja hänellä on Alzheimerin tauti. Hän on ollut elämässäni ainoa isovanhempi, jonka kanssa touhusimme paljon ja hän hoiti minua usein pienenä.

Mummu ei enää muista kuka olen. Tuntuu musertavalta, että kaikki se mitä olemme yhdessä tehneet ja kokeneet on tavallaan "poissa". Hän kuitenkin kovasti iloitsi Juliuksen näkemisestä. Oli ihanaa nähdä mummu niin onnellisena, hänen ihmetellessään Juliuksen pieniä varpaita ja käsiä, pehmeää ohutta tukkaa. Tuntui että pitkästä aikaa näin hänet niin että silmissä tuikki.

Neljä sukupolvea

Kajaanissa kävimme Jonin kanssa myös filosofi Esa Saarisen Yhdessä!-seminaarissa. Hyviä ajatuksen siemeniä jäi kytemään. Ehkä isoimpana tämä: meistä jokainen voi olla edes hieman myönteisempi. Sitä kautta voimme vaikuttaa positiivisella tavalla myös muihin ihmisiin ympärillämme. "Meillä kaikilla on esimerkiksi hymykyky, emme vain käytä sitä arjessamme niin paljon kuin olisi mahdollista." Joni kirjoitti myös seminaarin herättämistä ajatuksista omaan blogiinsa.

Jotenkin tulin ajatelleeksi luennon aikana tätä valtavaa äitien yhteisöä, johon minäkin olen muutama hassu kuukausi sitten liittynyt. Olen äimistynyt yhdestä asiasta. Netissä äidit ovat toisilleen toisinaan aivan hirviöitä. En ole samanlaista dissausta ja halveeraamista tavannut oikeastaan missään muualla kuin äitien parissa. Livenä taas en ole toistaiseksi tavannut yhtäkään äitiä, joka olisi ollut minua tai muita läsnä olleita äitejä kohtaan ikävä. Tässäkin kohti pätisi varsin hyvin tuo Esan esittelemä ajatus. Jokainen meistä voisi myös netissä olla hieman mukavampi, kannustavampi, kivempi toisiamme kohtaan. Olemme kuitenkin osana miljoonien ja miljoonien naisten ketjua, jossa toisia halventamalla ei saavuteta mitään, mutta kannustamalla sitäkin enemmän.

Esan Aalto Yliopistolla pitämiä luentoja pääsee muuten katsomaan youtuben kautta maksutta, esim. tässä tammikuussa pidetty Täysillä tänä keväänä -luento. Suosittelen lämpimästi jos kiinnostaa saada omia ajatuksia lentoon lempeällä tavalla.

Viikon 8 liikunnat:
- Ma: Vaunulenkki 60min
- Ti: Vaunulenkki 60min
- Ke: Lepo
- To: Salitreeni ja hieronta
- Pe: Lepo
- La: Lepo
- Su: Vaunulenkki 45min

Liikunnan puolesta viikko oli tosi kevyt. Oli paljon muuta puuhaa, kuvasimme mm. videoita maaliskuussa alkavaan Terveys & Tasapaino -valmennukseemme. Tein pari vaunulenkkiä. Aerobinen on ihan parasta mielenterveysliikuntaa ja pääkopan tuuletusta! Mökillä olin toivonut pääseväni kävelemään useampana päivänä, mutta keli oli kammottava.

Torstaina vielä kotona ollessamme kävin salilla. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin treeni ei kertakaikkiaan kulkenut. Sain tehtyä vain 2/3 suunnittelemastani treenistä. Väsyttikin, ja kahvia alkoi taas tehdä mieli.

Aloin tietysti miettiä, että mikähän nyt on? Väsymys on minulle todella pelottava tunne, ellen pysty järkeilemään sen syytä. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta jos on elänyt sellaisessa väsymyskoomassa joka oli arkeani kilpirauhasongelmien aikaan, voi ehkä ymmärtää. Ensimmäinen ajatukseni on aina pelko siitä, että epätyypillinen kilpirauhasongelmani on uusinut. Sen jälkeen analyyttinen mieleni alkaa laskea onneksi järjen kanssa 1+1+1+1+... ja löytää usein jonkun huomattavasti todennäköisemmän syyn. Miksiköhän ihmiselle on niin ominaista ajatella heti pahinta?

Veikkaan että olen vahingossa syönyt liian vähän. Jokunen viikko takaperin tiputin ruokavaliostani sinne puolivahingossa hiipineitä turhuuksia pois, mm. gluteenitonta näkkäriä ja riisikakkuja voilla. Ne olivat tarttuneet mukaan Juliuksen huonojen unien aikaan ja jääneet tavaksi monelle aterialle päivässä.

Mielestäni kaikenlaisia rasvoja saa ja kannattaa käyttää, mutta sopivissa annoksissa. Tuo määrä voita joka ruokavaliooni oli ujuttautunut oli mielestäni liikaa. Kun tiputin nuo raksuvat herkkuni pois, samalla tietysti tulin vähentäneeni hiilihydraatteja. Se taisi olla liikaa suorituskyvylle, niin salilla kuin arjessa.

Imettäessä täytyy näköjään tosissaan pitää huoli energian ja hiilareiden riittävästä saannista jos aikoo treenata punttia samaan aikaan. Onneksi maidontuotantoon ruokamuutokset eivät tunnu minulla heijastuvan, mutta jaksamiseen nähtävästi sitäkin herkemmin. 

Loppuviikosta söin joka päivä usealla aterialla riisiä tai bataattia. Toivottavasti treeni kulkee tulevalla viikolla. :)

Äitini oli ostanut mökille ihan käsittämättömän hyvää lihaa, jonkun lähituottajan naudan sisäfilettä. Tässä pihvien kanssa bataatti- ja punajuurilohkoja ja lehtikaalisipsejä. Aamupalaksi :)

Kaisa Jaakkola

Kommentit (9)

Vierailija

Olen kanssasi niin samaa mieltä tästä myönteisyysasiasta ja äitien keskinäisestä nettidissaamisesta. Minua on myös jurppinut välillä aivan kympillä tähän sinun blogiisi kirjoitetut ilkeilyt. Av-palsta on tietysti myös aivan vertaansa vailla tässä asiassa. 

Vierailija

Luulen, että syynä on netti-ilkeilyyn on jostain kumman syystä alentunut kynnys sanoa pahasti. Netissä on helppo haukkua, koska ei joudu näkemään naamatusten sitä loukkaantumisen tunnetta, minkä toiselle aiheuttaa, eikä siitä täten tule samanlaisia omantunnontuskia. Lisäksi myös se, että ihmiset eivät ehkä enää osaa erottaa kritiikkiä ja ilkeilyä toisistaan. Monesti ilkeilyä yritetään puolustaa laittamalla se kritiikin alle.

 

Jotenkin välillä tuntuu, että ihmiset ei oikeasti ymmärrä, että virtuaalisesti kiusaaminen tuntuu yhtä pahalta ja henkilökohtaiselta kuin livenäkin.

 

-Nanna-

Heidi - Eppusen kaapilla
Liittynyt9.4.2013

Mieheni on myös käynyt noilla Esa Saarisen luennoilla ja kehunut tosi paljon. Toivottavasti pääsen itse myös joskus osallistumaan. Pafos-seminaari on kuulemma todella hyvä, jo ihan oman työnkin kannalta haluaisin joskus osallistua. :)
Ja nettihaukkumisesta, mikään ei enää yllätä. En voi kuin ihmetellä. :( 

Vierailija

On kyllä liikuttavaa miten paljon iloa pieni vauva tuo perhe- ja tuttavapiirissä. Tykkään tavastasi kuvata Juliusta tähän blogiisi. Kuvista välittyy paljon tunnetta vaikkei kasvoja näykään. kasvokuvien poisjättäminen taitaakin olla tietoinen sinulta ratkaisu. 

 

Myönteisyydestä toteaisin myös, että myönteisen elämänasenteen opettelemalla (ja se todella monesti vaatii tietoista työtä) pääsee irti melkoisesta omaakin hyvinvointia kuormittavasta taakasta. Etenkin työelämässä on paljon asioita joihin ei vain pysty vaikuttamaan, on jatkuvaa muutosta ja sen sellaista mikä ei pääsääntöisesti ole kivaa. Näissä vellominen ja niiden alituinen vatvominen työporukassa ei johda yleensä mihinkään hyvään. 

 

Äitiyden myötä olen huomannut että telkjarin katsominen on vähentynyt radikaalisti. Päivisin ei tule mieleenkään avata telkkaria ja joinain iltoina katsottavat sarjat ovat tarkoin harkittuja. On suorastaan vapauttavaa kun ei "tarvitse" tuijottaa monenmoisia realityja yms kun ei enää ole niin paljon aikaa. Ja mitä vähemmän altistusta vauvalle, sen parempi. 

Vierailija

Hei Kaisa,

 

Lueskelin tuolla toisen blogisi puolella siitä paleo

 -kickstartista ja heräsi pari kysymystä. Ajattelin, jos kuitenkin voisit täällä vastata, kun sinne ei voinut kommentoida.

 

1) Voiko 3.vaiheessa käyttää kuivattuja marjoja? Löysin netistä sokerittomia, omenamehulla makeutettuja luomumarjoja, joita olen käyttänyt yhdessä pähkinöiden kanssa välipalana.

 

2) Voiko kickstartin aikana syödä raakasuklaata, vai säästetäänkö ne vapaille aterioille?

 

 Kiitos kovasti, jos voit selventää.

 

-Nanna-

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vierailija

Olen itse puolivuotiaan tyttäreni pojan mummi ja tapaamme joka päivä, on ihanaa suukotella palleroista ja laulaa hänelle eli olemme paljon yhdessä, voin vain kuvitella kun teillä on suuri välimatka vanhempiesi kanssa mille se tuntuu, olen itse lähtöisin Puolangalta ja asumme koko perhe etelä-Suomessa nyt ja toivomme asiat niin olevakin, perhe on niin tärkeä asia. Kävin kouluni Vaalassa.

Vierailija

Mielipiteistä ei voine kiistellä mutta kummastelen kuitenkin mitä alapeukuttamisen aihetta muissa kuin kommentissa nro 4 oikein mahtaa olla. Huono päivä jollakulla, luulen.. ;)

Blog archive

2014