Ihan yks kaks yllättäen tajuttiin miehen kanssa, että typykkä oli oppinut huonoille tavoille. Se oli kietonut meidät molemmat pikkurillinsä ympärille ja kiikututti itsensä joka yö meidän väliin nukkumaan. Ja me syvässä unihorroksessa lastenhuoneeseen raahautuvat ihmiszombiethan teimme mitä tahansa, jotta yöunet olis mahdollisimman nopeesti jatkuneet. Edes hetken. Eli kun tytön sisäinen herätyskello pirisi siinä aamuyön tunteina niin ei tarvittu kuin pikkuinen tyytymättömyyttä osoittava vinkaisu niin palvelija kantoi prinsessan jatkamaan uniaan. Tämähän ei itsessään olis lainkaan huono juttu, jos se olis ollut vaan näin yksinkertaista. Unet lapsi kainalossa on yks maailman parhaista asioista. Paitsi silloin kun a) se lapsi ei nuku, b) sä et nuku, koska sulla on joko varpaat suussa tai pää naaman päällä tai c) molemmat edellä mainitut skenaariot. Meillä alkoi mennä niin vahvasti tohon c kategoriaan että alkoi huumori ehtymään. Sitten vielä kun "aamuyö" oli enää 101-bändin laulu (Ai et oo ikinä kuullutkaan? Ei ollut meidän tyttökään.) ja siirtymäriitit hoidettiin parhaimmillaan jo ennen vuorokauden vaihtumista, niin mulle riitti. Sanoin että nyt alkaa unikoulu!

Ei kyllä ollut yhtään mitään käryä siitä, mitä se tarkoittaa. Yritin epätoivoisesti lukea ohjeita netistä (mm. MLL:n sivuilla on muutamia vaihtoehtoja), mutta mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan meille. Meillä kun ei ollut ongelmana yösyöpöttely (ei ainakaan tytön sellainen) eikä itse nukkumaan menokaan, niin moni ohje tuntui melko absurdilta. Huudatusunikouluun taas ei tämän äidin hermot eikä sydän olis pystynyt. Sitten luin sellaisesta unikoulusta, jossa herätetään lapsi jonkin aikaa ennen kuin hän itse herää. Mitenköhän tän sit olis toteuttanut, kun lapsi saattoi herätä ihan milloin tahansa kello 23 ja 5 välillä? Mikään noista ei oikein tuntunut natsaavan meidän tilanteeseen.

No, sit mä mietin että oonhan mä ennenkin tehnyt ite (ja säästänyt) joten koitetaan nyt ihan maalaisjärjellä. Yritin ennen ensimmäistä yötä käydä läpi kaikki mahdolliset skenaariot (toiveajattelua) ja päättää etukäteen miten sitten fiksuna äitinä toimin. En näet todellakaan luottanut väsyneeseen itseeni ja siihen logiikkaan jota aamuyö tarjoaisi. Päätin, että kävi mitä kävi, meidän sänkyyn tyttöä en kanna. Kun typy herää, käyn laskemassa takaisin makuulleen, pidän kättä selän, mahan tai minkä tahansa ruumiin osan päällä maksimoidakseni mahdollisuuden että lapsi myös jäisi makuulleen. Jos (tai ollakseni realisti, kun) itku oikeen yltyy, niin hetken rauhottelen sylissä ja sitten taas yritän laskea omaan sänkyynsä. Ja alussa, jos on tarvis, niin nukun sitten vaikka itse siinä lastenhuoneen sohvalla ettei tule mitään traumoja hylätyksi tulemisesta. Tämä varotoimi oli kyllä ehkä enempi äidille kuin lapselle.

Ensimmäinen yö oli ihan kauhee. Voin kuule kertoa, että yöllä se lapsen itku on jotenkin todella kovaäänistä. Oon ihan varma, että sen kuuli kaikki kilometrin säteellä ja mietti, et eikö se perhana saa lastaan hiljaseks. Toinen puskee ylös eikä halua nukkua omassa sängyssä ja äiti vaan pakottaa takas pitkälleen. Lopulta en ees jaksanut juosta omasta sängystä hyssyttelemään vaan otin peittoni ja jäin sohvalle. Tässä kohtaa muuten oli hyötyä siitä, että oli etukäteen päättänyt taktiikan. Kävin meinaan itseni kanssa melko vilkkaan dialogin siitä pitäisikö lapsi sittenkin ottaa sängystä viereen nukkuun. EI. Edes siihen sohvalle. EI. No edes tohon lattialle maton päälle. Usko nyt jo että EI! Ja kyllähän se lopulta sinne sänkyynsä jäi, kun ei se sieltä vielä itse poiskaan pääse. Aamulla oltiin kyllä molemmat väsyneitä.

Nyt me ollaan toimittu tällä mallilla viikko. Jokainen yö on ollut helpompi kuin edellinen. En oo nukkunut sohvalla enää ollenkaan vaan mut on päästetty takas omaan sänkyyn. Varsinkin noi miehen vahtivuoron yöt menee kauheen lepposasti. Jostain kumman syystä mies ei joudu nousemaan läheskään niin monta kertaa yössä kuin minä. Ja edellisyön tyttö nukkui putkeen 20:30-6:00! Nyt kun vielä saatais se nukkumaan ihan vähän pidempään aamuisin, edes seiskaan. Ah, sehän olis luksusta!

Kommentit (2)

Vierailija

Minkä ikäinen lapsi kyseessä? Mietin, että kokeillaanko samaa tyyliä meidän taloudessa..

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

S on nyt reilun vuoden eli 13kk. Nukkui ensin sivuvaunussa meidän makkarissa kunnes siirrettiin omaan huoneeseen noin 10-11kk iässä. En ees enää muista koska. Mutta nyt sitten annettiin porttikielto meidän sänkyyn kokonaan ja on ollut hyvä päätös. Loppuviimein mennyt melko kivuttomasti. Paitsi se eka yö...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Itseironinen ja avoimen avuton blogi niistä elämän matkoista, joihin päättää hypätä. Hypyn voi suunnitella, mutta lopputulos ei koskaan se mitä luulit!

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram