Voi jospa oma uuden oppimisen tahti olis edes puolet siitä mitä tuolla pötkylällä niin ehkä jonain päivänä tajuaisinkin miesten perustoiminnan periaatteet (No, ei ehkä sittenkään. Mutta olishan se käytännöllistä oppia edes lukemaan ajatuksia. Vai mitä? Kohtalotovereita?). Ja jos joku olisi niistä mun uusista taidoista yhtä riemuissaan kuin itse olen niin maailmahan täyttyisi hattaroista ja sateenkaarilla laukkaavista yksisarvisista. Silloin kun S oppi 8 kuukauden iässä konttaamaan, aukesi meille molemmille ihan uusi maailma. S pääsi itse liikkumaan sinne mihin äiti ei olisi hänen halunnut liikkuvan ja äidin ei tarvinnut enää kantaa lasta joka paikkaan vaan joka paikasta pois. Tuntui että uuden vaihteen (aka "täysillä") lisäksi löytyi myös uusia nyansseja neidin luonteesta. Luonnekuvaukseen voi huoletta lisätä "hyväntuulisen" ja "hymyileväisen" perään "utelias" ja "ehtiväinen". (Tätä kirjoittaessani bussissa "uteliaisuus" ilmenee myös vieraiden ihmisten intensiivisenä tuijotuksena. On huvittavaa seurata miten eri ihmiset siihen reagoivat. Tämän hetkinen kohde, nuori mies, tuijottaa aavistuksen kiusaantuneena ulos ikkunasta. Ei varmaan yhtään auta se että mua naurattaa.)

 Melkein heti konttauksen perään valikoimaan hankittiin "seison tukea vasten"-palikka. Tämä taito aiheutti hieman harmaita hiuksia kaikille sivusta seuraajille, sillä "hallittu alaslaskeutuminen"-lisäosa antoi odottaa itseään noin kuukauden päivät. Balettitanssijan jalkatyöskentely yhdistettynä liian pitkää ja kosteaa lounasta nauttineen pikkupomon huojuntaan ei ehkä ollut ihan sitä vakainta lajia. Sitten kuitenkin ihan yllättäen (mutta ei pyytämättä) hän tajusi että onkin paljon kivempi laskeutua alas ihan silleen kevyesti. Vähentää huomattavasti kodinturvajoukkojen työkutsuja kun ei joka välissä kolise pää lattiaan. Haittapuoli näissä uusissa taidoissa on se, että niitä harjoitellaan jatkuvasti. Päänäytös on yleensä yöllä. Mutta niistä jutuista mä oon teille jo vinkunut ihan riittämiin. 

Nyt tuo typykkä sitten alkaa seisomaan ilman tukea. Tämänhetkinen ennätys on noin 20 sekuntia (saattaa sisältää ylpeän vanhemman lisää) ja malttamattomana odotellaan niitä kuuluisia ensiaskelia. Mulle on sanottu että sitten avautuu taas ihan uusi maailma. Koska tämä on sanottu tietynlainen virne suupielessä, oletan että yksi mahdollinen avautuva maailma voi olla hullujen huone. Niin monimerkityksellistä. 

 Motoristen taitojen kehittymisen huipentuma koettiin kun rengastornin renkaat päätyivät takaisin tikun nokaan ja ruoka omaan suuhun. Eikä koiran. Tämä antaa uskoa siihen, että tulee vielä päivä, jolloin tyttö saa siivottua omat lelunsa takaisin laatikkoon ja ruoka kulkeutuu oikeaan osoitteeseen ilman äidin apua ja silloin äitikin saa nauttia omasta ateriastaan lämpimänä ja samaan aikaan muiden kanssa. Tämä päivä ei ehkä tule ihan vielä, mutta se on mahdollista. Ihan mahdollista. Onhan?

Ensimmäiset sanat, tai ainakin jotain sellaista jotka jatkuvaa jokellusta monta kuukautta kuunnelleet väsyneet aivot tulkitsevat sanoiksi, on myös kuultu. (Tiedättekö kuinka voi kuulla ja "kuulla"?) Sanat, joiden sisällön ymmärtääkseen perheen ulkopuolinen tarvitsee vielä tulkkia. Sanat joiden merkitys saattaa hieman vielä vaihdella tilanteesta toiseen. Mutta ihan varmasti ne oli ne ekat sanat. Äitinsä tyttönä yksi liittyy ruokaan ja toinen on epäuskoinen, toistamista vaativa TÄ? S aivan varmasti odottaa myös kevään Maurituksen matkaa sillä hän hokee jatkuvasti haluavansa nähdä Dodon. Siis sen esihistoriallisen linnun. Oletettavasti latinankielinen nimi Raphus Cucullatus antaa vielä hetken odottaa itseään. On se vaan niin fiksu. Taitava.

Puhuu paljon, kuuntelee vähän. Valikoiva kuulo on kyllä isänsä puolen peruja. Tyttö tietää vallan hyvin mihin ei saisi mennä, mitä tiettyä lyhtyä ei saisi paukuttaa ja mihin tiettyyn koiran vesikippoon ei pitäisi mennä järjestämään allasbileitä. Kuulee kiellot. Mutta ei välitä. Ei sitten yhtään. Katsoo vaan nauraen tehdessään sitä mitä kielletään. Meidän uskottavuus siis karisee samaa vauhtia tytön taitojen kehittymisen kanssa. (Missä pulassa me ollaankaan teini-iässä!?) Tästäkin huolimatta meillä kuuluu usein lause: on se TAI-TA-VA! Joskus jopa ihan ilman sarkasmia. 

  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lähde mukaan Mirvan Menomatkalle. Matkakohteina 1,5-vuotiaan tytön non-stop stand up show, hikinen treenileiri punttisalille, ruokamatka kokeilevaan keittiöön, leikkaa-liimaa-retki askartelijan maailmaan, DIY-harhailu neuloosin partaalle sekä arjen harmautta vastaan taistelevan bloggarin omituiseen sielunmaisemaan. Matkaoppaanasi toimii itsensä erittäin vakavasti ottava ikuinen 25 vuotias (jo yli kymmenen vuoden kokemuksella), myöhäisherännäinen äiti ja kokemusaddikti.

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blog archive

2016
2015

Kategoriat

Instagram