Mihin ihmeeseen se vauvavuosi oikein hujahti? Se kaikkein vaikein vuosi? Se jolloin ei nukuta, parisuhde rakoilee (paitsi ei tietenkään meillä. Koska mehän ollaan täydellisiä. Tietenkin) ja koko elämän excel-taulukko pitää tehdä uusiks koska viimeisin päivitys ei vaan tue enää sitä edellistä versiota? Oliko se edes oikeasti noin vaikeeta? Vai vaikeampaa? Vai onko aika vaan kullannut muistot? Tai univaje? En tiedä, mutta kliseisesti: päivääkään en vaihtais pois! (Tai no, ehkä pari niistä päivistä kun oon itse kiukutellut kuin pahainenkin kakara vois deletoida. Ei haittais yhtään.)

Vaikka kaikki onkin mennyt enemmän tai vähemmän uusiks niin oon siltikin aika fiiliksissä siitä, millaiseksi mun elämä on muuttunut. Ei kuule oo lainkaan tylsää (paitsi välillä, mutta siitä mä valitan teille ja simsalabim! Ei oo lainkaan niin tylsää enää) eikä tarvii pohtii, että mitä sillä vapaa-ajallaan oikein tekis. Joka päivälle riittää uskomattomia seikkailuja kuten loppumattoman pyykkivuoren valloitusta tai räjähtäneen keittiön raivausta. Tätä kaikkea kun saa tehdä Duplo-miinakentällä hiihtäen niin onhan siinä aihetta juhlaan! Ja mitä tekee äiti, jolla on aivan liikaa aikaa pitkin unettomia öitä suunnitella lapsen (ja isi paran, joka jakaa tyttärensä kanssa myös syntymäpäivänsä. Ei mitään omaa enää. Koskaan.) ensimmäisiä synttärijuhlia? No, antaa suunnitelmien lähteä lapasesta. Totaalisesti. Tai no, jos katsoo TV:stä Maailman övereimpiä juhlia tai jotain vastaavaa älyllisesti stimuloivaa laatutuotantoa, niin eihän nää ees olis juhlat. Korkeintaan juhlista ilmoittamiseen järjestetty tapaaminen. Tai niiden suunnittelun Kick off-tilaisuus. Eli loppuviimein eihän nää suunnitelmat lähteny ollenkaan käsistä. On se hyvä kun osaa asettaa asiat perspektiiviin, vai mitä?      

Ei, en siis ollut suunnittelemassa luonnollisen kokoista yksisarvis-jääveistosta (mikä ei olisi edes mahdollista, sillä jos et sattunut tietämään, niin yksisarvisia ei ole olemassa, nih.) tai kokonaista sirkustelttaa takapihalle. Suunnitelmien lapasesta lähtö tarkoittaa yleensä kohdallani noita askarteluja. Ne on mun heikkous. Niinpä mä nytkin aloin suunnittelemaan suuria, mutta onneks toteutukset jäi kutakuinkin järkevälle tasolle. Ainakin omasta mielestäni. Paitsi miehen. Mutta siltä ei nyt kysytty. Nytkään.

Teemaksi valikoitui raikas minttu ja hempeä vaaleanpunainen. Ajattelin että ainakin osaa koristeista voisi sitten käyttää tytön huoneen sisustamisessa. Sekin kun on jotenkin oudosti jäänyt kesken. Tällä hyvällä tekosyyllä perustelin itselleni sekä ajallisia että rahallisia menetyksiä. Toimi muuten ihan erinomaisesti. Suosittelen vastaisuudessakin käyttämään tämänkaltaista itsensä huijaamisen muotoa. Kauheen kätevää. Löysin Facebookin hääkirppikseltä edullisia honey comb-palloja ja Eurokankaasta sopivaa kangasta viiriä varten. Kutsuja varten taas kaivelin (miehen mielestä) ehtymättömien askartelutarvikkeiden aarreaittaa ja löysin taas kaikkea kivaa. Pitäisköhän useamminkin askarrella kun aika monta kertaa kommentoin itselleni (koska kukaan muu ei kuunnellut) että "Ai mulla oli tällaisiakin!".      

Tarvikkeiden haalimiseen jälkeen jäi enää se toteutusvaihe. Ei paha. Tosin raskausajan ompelu-innosta taisi jäädä hieman glorifioitunut kuva sekä omista ompelutaidoista että koneen kunnosta (huollettu just vuonna -98). Olinkin unohtanut pari niistä kirosanasta, joita tämä harrastus aina eittämättä kaivaa minusta esiin.  Onneksi päätin jo suunnitteluvaiheessa, että viirien ompeluun riittää kanttinauhan kiinnittäminen, itse viirejä en todellakaan ala ompelemaan. Harkkosaksilla vaan viirit kutakuinkin saman kokoisiksi kolmioiksi ja kanttinauhaan kiinni. Alalangan säädöt oli kyllä ihan pepullaan, mutta onneksi ylälangan tikki näytti siistiltä. Eihän kukaan sitä viirinauhaa nyt niin tarkkaan rupee syynään. Eihän?

Kutsujen kanssa meinaa käydä vanhanaikaisesti. Eli että niitä ei olis ollut ollenkaan. Mä sit jo hätäilin ja laitoin kaikille kutsuttaville sähköisen "save the date"-ilmoituksen menemään (sehän on niin trendikästä ja amerikkalaista, wau) sillä olisihan se ollut surullista jos ketään ei olis päässyt synttäreille. (Tässä kohtaa ironisuus-nappula on pois päältä. Musta on aina niin hiton surullista lukee niitä juttuja, kun jonkun lapsen synttäreille ei tuo ketään. Onneks meillä on kaveripiirissä paljon samanikäisinä lapsia, niin voi aina pakottaa ees jonkun tuleen.) Jos juhlissa oltais oltu vaan minä ja mies, niin olis ollu kauhee duuni photoshopata kaikkia kavereita niihin kuviin. Hirveesti töitä. Sain kuitenkin kutsut värkättyä ja muutaman harjoituskappaleen ja miehen mielipiteen kärttämisen jälkeen olin niihin jopa itse tyytyväinekin. Näyttivät ihan omatekemiltäni. (Tässä saa ihan itse päättää onko se hyvä juttu) Postille (ent. Itella, ent. Posti) töitä, kun valittavat että pitää nostaa hintoja liian vähäisten lähetysmäärien vuoksi. (Geez, I wonder why! Kannattaiskohan miettiä miks kukaan ei halua lähettää niiden kautta kun usein Euroopasta tulee lähetykset Suomeen nopeemmin ku mitä kirje saman kaupungin sisällä. Pientä palvelumuotoilua kaipais tuo lafka jatkuvan nimen muutoksen sijaan.)  

Trendikkään ekologisesti kierrätin häistä ylijääneet kertisastiat (se siitä ekologisuudesta) ja paperipillit. Juomalaseiksi koristelin pilttipurkkeja jo häistämme tutuksi tulleella tyylillä. Tosin nyt leimasin niihin jokaisen juhlijan etunimen. Toimisivat siis myös paikkakortteina, jos olisi niin hienoista juhlista kyse. Nyt auttoivat lähinnä siinä että löysi oman lasinsa helpommin. Tosin mä taisin kyllä olla ainoa joka sitä omaa lasiaan etsiskeli. Ja useaan otteeseen.  Koristelu jatkui kun muistin varastossa (oikeasti ne on olleet tuolla saunassa, mutta kuulostaa paljon organisoidummalta kun valehtelee, että oon saanut ne varastoon asti.) Olleet valot, joita olen nyt koko talven ollut laittamassa tuonne pihalle. Eivät päätyneet siis ulos, vaan sain ne ripustettua nyt sitten sisään. Päätyvät seuraavaksi (sitten aikanaan, älkää hoputtako!) lastenhuoneeseen tunnelmaa luomaan. Meidän kodissa alkoi näyttämään jo ihan juhlilta! Oikein hyvä fiilis. Sellainen, että kyllä mä tän hanskaan. 

Kunnes tuli niiden tarjottavien vuoro. Mies yritti hellästi muistuttaa, että vaikka yleensä (siis yleensä) mun leipomukset maistuu hyvältä, niin jostain kumman syystä se visuaalinen puoli ei päädy muistuttamaan (edes läheisesti) sitä ohjeen kaunista kuvaa. Ei edes silloin kun vaikeusaste on helppo. Mun glögijuustokakun hyytelöpinnoite valahtaa pohjan ja täytteen väliin (en vieläkään ymmärrä miten se oli mahdollista) ja korvapuusteista tulee mieleen K-18 kaupan lelulaatikon sisällys (jos ymmärrätte mitä tarkoitan).

Eli tässä vaiheessa järkevintä olis ollut ostaa tarjoilut ihan reilusti vaan kaupasta. Tai tilata joku ihana kakku joltain joka niitä todistettavasti osaa tehdä. Mutta ei. Ei, kun mä halusin tehdä itse. Halusin tehdä cake popseja. Niitä joiden ohjeessa sanotaan, että "vaikeustaso haastava". Ja joista ystäväni sanoi, että älä tee. Ja joista monesta eri paikasta luin, että on noin sata eri tapaa, jolla ne saattavat epäonnistua. Niin silti. Että en mäkään ihan viisas ole. Että jos sä nyt pohdit niiden tekemistä niin lue tämä ja pohdi vielä. Ja sitten jos onnistut tosi hyvin, niin älä hyvä ihminen sitten ainakaan tule tänne ilkkumaan, että tein ja oli ihan helppoja ja kato kuinka kauniita tuli! Koska mulla niistä ei kyllä tullut kauniita. 

Voin tässä kertoa vähän niinkuin varoittavana esimerkkinä miten ne voi mennä pieleen:

A) Teet tupla-annoksen taikinaa, jolloin myös paistoaikaa pitää lisätä, mutta et tiedä kuinka paljon. Tarkastelet puutikulla kakun kypsymistä tasaisin väliajoin, kunnes unohdat sen uuniin ihan vaan hetkeks ja sitten joudut silleen pikkasen kuorimaan kakun päälikerrosta roskiin, koska se hieman "kuivui".

B) Pyörittelet kakkumassasta mielestäsi pienen pieniä palloja (ja tajuat jossain 50 pallon kohdalla, että massaa on ihan liian paljon), jotta ne sitten pysyisivät tikun nokassa. Olet siis lukenut kommentteja joissa liian suuret pallot ovat murtuneet painonsa alla ja olet (muka) viisas ja päätät selättää tämän aloittelijan mokan. Kunnes koitat laittaa pallon tikkuun, mutta nostaessasi tikun pystyyn, pallo valahtaa tikun läpi. Jaahas.

C) Laitat pallot hetkeksi jääkaappiin kylmentymään toivoen, että ne sitten pysyisivät paremmin tikun päässä. Kohta huomaat olleesi väärässä. Toisaalta tieto siitä, ettei popseja voi asettaa pystyasentoon helpottaa sitä ongelmaa, ettei tikut pysyneetkään pystyssä sokerissa, niinkuin luulit. Eli eihän sinulla olisi edes ollut mitään mihin ne laittaa.

D) Popsien kuorrutus suklaalla. Miten ihmeessä kuvissa se valkosuklaa on valkoista, kun mun versiossa se oli sellaista likaisen keltaista? Ja niin paksua että se jäi klönteiksi massapallon (haha. Automaattinen tekstinkorjaus ehdotti massapsykoosia. En kestä. Jotenkin olis sopinut tuohon fiilikseen) pinnalle. Jollainen sitä olis pitänyt ohentaa, mutta millä? Ei lukenut ohjeessa moisesta, ei. Onneksi tarpeeksi suuri määrä nonparelleja auttoi peittämään edes osan tuherruksistani.

E) Esillepano. Koska popseja ei voinut laittaa esille pystyssä, niinkuin olis tarkoitus, niin päätin laittaa ne lappeeltaan lautaselle. Kaunis pyörällä siitä tulikin. Olin oikein tyytyväinen. Ainakin sen hetken, kunnes pragmaattisempi puoliskoni, jota mieheksenikin kutsutaan, kysyi että saakos noita muuten irti tosta lautasesta. Sai. Veitsellä. Että voitte vaan arvailla kuinka kauniita ne sitten olivat.

Tämän pohjalta ei tarvitse kyllä pohtia voinko suositella näiden vääntämistä yhdellekään ihmiselle maan päällä. Hyviä niistä kyllä tuli. Ja niitähän on siis todella paljon. Oonko kertonut, että myös usein liioittelen noiden määrien kanssa. Nyt on sit cake pops-massaa pakkasessakin asti. Että tervetuloa vaan meille kylään. Tiedetään mitä kahvin kanssa tarjotaan.   Muita (enemmän tai vähemmän pieleen menneitä) tarjoiluja tyttäremme 1-vuotias synttäreillä esitti trendikäs smoothiekakku, pizzamuffinit, popcornit, cocktailpiirakat ja munavoi, pannukakut, lusikkaleivät, hedelmäkupit ja katkarapu-piparjuuritahnaleivät.

Kahvi maistui hyvältä, sillä sen keitti ystäväni. Kun hän ilmoitti pääsevänsä juhliin, kysyin heti josko hän voisi myös keittää kahvin. Vastaus tuli nanosekunnissa: "Kyllä! Tuon myös oman keittimen".  Kertoo ehkä jotain kahvinkeittotaidoistani.

Smoothiekakun väkersin pieniin Piltti-purkkeihin ja koristelin paperinauhalla ja puusydän-napeilla. Näyttivät siis onneksi kivoilta, sillä maku oli ab-jogurtista johtuen ainakin omaan makuun hieman liian hapan. Inhoan siis piimää ja jotenkin se koko kakku maistui musta piimälle. Yök. Cocktailpiirakat onnistuivat erinomaisesti. Ne oli siis sellaisia raakapakasteita. Että kätevä emäntä-pojot jäi kyllä niistä saamatta. Mutta munavoin tein ihan itse! (Vinkkinä muuten: laitetaan aina munavoihin raejuustoa joukkoon, niin saa vähän kevyemmän sekä kaloreiltaan että maultaan). Ja lusikkaleivät oli kanssa ihan loistavia. Ne olikin mummon tekemiä. Siis oikean mummon, ei minkä Saarioisten äidin äidin.        

Toivon sydämeni pohjasta, että vieraiden mieliin jäi  kuitenkin tarjoilujen sijaan ennemmin se ihanan lämmin fiilis, jonka he toivat mukanaan. Oli melkein (no okei, ihan oikeesti oli) tippa linssissä kun katseli noita meidän ystäväpiirin lapsukaisia leikkimässä yhdessä ja samalla mietti, kuinka paljon meidän juhlat onkaan muutamassa vuodessa muuttuneet. Meteliä on kyllä yhtä paljon. Ja iloa. Millaisia juhlia me tullaankaan tulevina vuosina juhlimaan! Saavat kreisibailut ihan uuden merkityksen sokerihumalassa hilluvien taaperoiden ja kahvia ei niinkään maun kuin määrän vuoksi juovien aikuisten ansiosta. En malta odottaa!    

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lähde mukaan Mirvan Menomatkalle. Matkakohteina 1,5-vuotiaan tytön non-stop stand up show, hikinen treenileiri punttisalille, ruokamatka kokeilevaan keittiöön, leikkaa-liimaa-retki askartelijan maailmaan, DIY-harhailu neuloosin partaalle sekä arjen harmautta vastaan taistelevan bloggarin omituiseen sielunmaisemaan. Matkaoppaanasi toimii itsensä erittäin vakavasti ottava ikuinen 25 vuotias (jo yli kymmenen vuoden kokemuksella), myöhäisherännäinen äiti ja kokemusaddikti.

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blog archive

2016
2015

Kategoriat

Instagram