Sillä samalla sekunnilla, kun nainen menee kihloihin, ylitse pyyhältää sen sata erilaista tunnetta. Kaksi niistä on ylitse muiden. Ensimmäinen on suunnaton rakkaus. Mutta se on niin itsestäänselvää ja tylsää, etten jaksa siitä mitään kirjoittaa. Toinen on paniikki: mitä mä laitan päälle!?!? Kaikki muut tunteet on sit vaan näiden liitännäisiä, kuten "apua, miltä mä näytän", "mun pitää pudottaa ainakin 5 kiloo" ja "nyt kyllä alan kasvattamaan tukkaa". Been there, done that, was too cheap to buy the T-shirt.

 Mä luulin aina etten edes halua mennä naimisiin. Eli vois niinku äkkiseltään luulla ettei mulla olis ollut hajuakaan hääpuvusta tai omista mieltymyksistä sen suhteen. Voishan sitä niin. Naisen alitajunta on aika hassu kapistus. Täytyy myöntää siis, että taikuri itsekin hieman yllättyi, kun kuitenkin heti alkoi mieleen hahmottua kuva siitä millaisessa puvussa mä siviilisäätyäni vaihtaisin. Löysin jopa netistä kuvan tuosta Maggie Sotteron koltusta. Meinasin kuitenkin tukehtua omaan nauruuni, kun näin sen hinnan. 1700 dollaria! Plus korjaukset! Plus korut! Plus kengät! Yhden päivän mekosta! Pikkasen liikaa hintaa muutaman tunnin keekoilusta, ajattelin ja hylkäsin ajatuksen. 

 Päätin siis olla järkevä aikuinen ja hankkia jonkun edullisen mekon. Kerroin kaikille, jotka kuuntelivat (omasta tahdostaan tai vastentahtoisesti) kuinka minusta on paaaaaaljon järkevämpää käyttää ne rahat esim lapsen tarvikkeisiin. Yritin pitkään puheen tasolla vakuutella itselleni etten edes halua morsiusmekkoa. Paljon järkevämpää ja käytännöllisempää varsinkin kun vihkiminen on pihalla. Kuka hullu nyt haluaisi kerätä pitkään laahukseen kaikki risut ja männynkävyt? Lyhyt mekko on paljon järkevämpi. Samaan aikaan toisaalla: kaasojen puhelimet piippailivat taukoamatta kun lähettelin kuvia toinen toistaan morsiusmekkomaisemmista hameista. Siitä oli järkevyys kaukana. 

 Oman lusikkansa soppaan laittoi tämä meidän jälkikasvu, joka ilmoitti tulostaan kun olisi pitänyt alkaa kokeilemaan niitä pukuja. Hääpukujen sovittaminen muutaman kuukauden raskauspömpön kanssa ei ihan tuonut sitä kaunis morsian-fiilistä. Lisäksi minulle ilmaistiin hyvin selkeästi että mikäli haluan kunnon puvun, pitää se tilata 6kk etukäteen. Eihän siinä muuten mitään, minähän oon yleensä liiankin ajoissa jos jotain, mutta sattuipa niin hauskasti että mulla oli just siihen hetkeen vähän parempaa tekemistä. Nimittäin synnytys. Että en varmaan oo ihan heti siitä ostamassa oikean kokoista pukua.

 Työmatkat tiirasin silmät ristissä hääpukuja iPadin näytöltä ja pohdiskelin vakavasti kiinapuvun tilaamista. Ajattelin että jos vaikka mä olisin se yksi sadasta joka onnistuu löytämään hyvän kopiopuvun enkä heittäisi muutamaa sataa euroa ihan hukkaan. Lueskelin muiden kommentteja ja linkkauksia hyvistä myyjistä ja pohdin oikeaa mallia. Joku kuitenkin kolkutteli takaraivossa enkä koskaan saanut sitä unelmaa tilattua. Onneks. Luulen että mun unelma olisikin ollut joku hirveä muovipitsinen saumoista kinnaava hirvitys, joka ei onnenkyyneliä olis nähnyt. Kyyneliä kuitenkin.

 Vanhalla Ylioppilastalolla järjestettiin Outlet-myynti, jonne toiveikkaana astelimme kaasoni kanssa. Niinkuin aika moni muukin. Siinä kuhinassa tuli tangoista kiskottua päällensä jos jonkinlaista kolttua ja hetken jo ajattelin että ainoa hyöty siitä hikipäässä suoritetusta jumpasta oli se, että tiedän oman kokoni ja mitä en ainakaan halua. Kunnes... Kunnes noheva kaasoni bongasi pitsimekon toisen tytön päältä ja salamana hypähti viereen, kun huomasi ettei mekko ihan tälle istu, nappasi sen mulle sovitukseen ja avot! Täydellisen kokoinen ja pituinen mekko. Siinä se oli. Ei valkoinen, ei perinteinen hääpuku, kaunis ja edullinen. Eihän mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se. Sehän oli vain ja ainoastaan järkevä valinta.

 No nyt tulee se bridezilla momentti. Se jota oon koko hääjärjestelyiden ajan juossut pakoon ja vältellyt. Se, jota en olis koskaan voinut uskoa tapahtuvan mulle. Mä en ollutkaan tyytyväinen mun pukuun! Kun ei se nyt tuntunutkaan hääpuvulta. Voi hyvää päivää! Ei kai se tunnu hääpuvulta jos etsimällä etsii hametta, joka EI ole hääpuvun näköinen. 

 Eihän siinä sit muu auttanut kuin lähteä sovittelemaan sitä perinteistä valkoista tylliunelmaa. Muutamaan otteeseen meinas mennä hääbudjetin lisäksi uusiksi koko muukin finanssielämä ja suunnittelin jo pankkiryöstön ohella sadan ässäarvan ostamista. Näin jo sieluni silmin kuinka viikko ennen häitä yhä koluan hääkirpputoreja ja morsiusliikkeitä ja paniikissa sorrun tilaamaan kiinapuvun, joka ei koskaan saavu. Onneksi oli (paino sanalla oli) Stilissima ja sen loppuunmyynti. Sieltä mahtavan myyjän avustuksella löytyi kelpo mekko. Ei se ihan Maggie Sottero ole, mutta ainakin se on hääpuku.

 Ja koska tärkeintä on kuitenkin se, että tuona maagisena päivänä olisin tulevan mieheni mielestä se kaikkein kaunein morsmaikku mitä maa on koskaan päällään kantanut niin kaiken tän vaivan ja stressin jälkeen näin olis parempi kans olla. Muuten tulee Bridezilla II: ikuisen nalkuttajan kirous.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lähde mukaan Mirvan Menomatkalle. Matkakohteina 1,5-vuotiaan tytön non-stop stand up show, hikinen treenileiri punttisalille, ruokamatka kokeilevaan keittiöön, leikkaa-liimaa-retki askartelijan maailmaan, DIY-harhailu neuloosin partaalle sekä arjen harmautta vastaan taistelevan bloggarin omituiseen sielunmaisemaan. Matkaoppaanasi toimii itsensä erittäin vakavasti ottava ikuinen 25 vuotias (jo yli kymmenen vuoden kokemuksella), myöhäisherännäinen äiti ja kokemusaddikti.

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blog archive

2016
2015

Kategoriat

Instagram