Ensimmäinen viikko töissä on takana. Selvisin siis todistettavasti hengissä. Ainakin fyysisesti. (Paitsi se mustelma kun törmäsin pöydän kulmaan. Onko se muka aina ollut siinä?) Pelkäsin aika paljon pahempaa, mutta ihan kaikkeen en (taaskaan) osannut varautua.

Oletettavasti pehmeet laskut on niiiiin last season, uusinta hottia on heittää vaan suoraan tositoimiin. Taisi pomoni, kahden lapsen äiti, tietää miten pitää mut poissa vessasta itkemästä. Oikeesti, onhan se sekä imartelevaa että ihan aavistuksen pelottavaa, että joku luottaa sun hoitavan hommat ihan niinku ennenkin. Luottavan siihen ettei se vauvakupla olis ainakaan ihan kaikkea tietoa ja osaamista liuottanut aivoista muodostaen vain yksitavuisia, tunnistamattomia tavuja sisältäviä vastauksen tapaisia muminoita.

Koska kyllähän ne aivot nyt vaan on hieman... hmmmm.. miten mä nyt tän sanoisin kauniisti... öö... no, sellaset ettei niissä tunnu pysyvän enää ne sata asiaa järjestyksessä (niinku muka ennen, hah. Juu. Ihan varmasti), kaikki ennen ihan itsestäänselvät loogiset prosessit on sekoittuneet joksikin hieroglyfeiksi päässä ja työtehtävistä on sielun silmissä sellainen epäselvä, hieman tärähtänyt kuva jonka yksityiskohdista ei ihan saa selvää. Edes siristelemällä. Siristelin aika paljon ekalla viikolla. Särki päätä illalla.

Eikä kroppakaan ihan mukisematta oo sopeutunut tuohon jatkuvaan istumiseen. Siis siihen jota viimeksi oon tehnyt silloin kun vauva oli vielä ihan pieni ja sitoi mut siihen sohvan nurkkaan.  Siihen josta muuten valitin, kun en tajunnut että "istu nyt, kohta et enää ehdi"-ohje olis ollut ihan yhtä hyvä kuin "nuku nyt, kohta et enää pysty"-ohje loppuraskaudessa. Yhtä mahdollinen toteuttaa. Mutta nyt kun on ollut istumatta sen vuoden niin koko päivä takapuolen päällä tuntuu jotenkin niin tehottomalta. Joitain pakkoliikkeen omaisia säntäyksiä kohti oman pään sisällä itkevää lasta lukuunottamatta melko vähän oli dynamiikkaa tuossa liikehdinnässä.

Ensimmäinen päivä meni ihan humauksessa. Kotimatka ei sitten niinkään. Että kiitos vaan HSL kun lakkautitte vanhan suoran linjan töihin ja tarjositte tilalle kahden vaihdon ja 30 min pidemmän vaihtoehdon. Ihan selvä parannus palveluun juu. Ihan ääneen tässä kiitän. Luulin tosin että ongelmia tulis vasta talvella, mutta eiiiiii! Ongelmia tuli siinä vaiheessa kun se pirun eka bussi siitä kolmen kombosta ei sitten tullut ku 15 minuuttia myöhässä. Eihän se oo paljoo. Eihän se muuta ku sotki koko lopun matkasuunnitelman. Onneks on herrasmiehiä, jotka tulevat pelastamaan hötkyilevän äidin pysäkiltä ja tarjoavat kyydin kotiin. (Ja ihan oli tuttu miekkonen, ei siis mikään random tyyppi. Että laske nyt vaan se luuri, ei Seiskaa kiinnosta.)

Oon kuitenkin ihan supertyytyväinen, että menin töihin. On kiva jutella niitä kokonaisia lauseita, joiden sisällöltä odotetaan loogisuutta ja sidonnaisuutta edelliseen lauseeseen. On kiva tuntea olevansa eri tavalla tarpeellinen ja eri tavalla osa yhteisöä. Mutta tähän tunnekuohuun en sitten ollutkaan ihan niin valmis kuin luulin. Mun pitää vähän vielä sulatella sitä, miltä musta oikeesti tuntuu. Miltä tuntuu lähteä ennen ku typykkä herää, miltä tuntuu katsoa videoita toisen puistoleikeistä, miltä tuntuu viettää hänen kanssaan 3 tuntia sen aikaisemman 14 sijaan. Mut mä palaan asiaan heti kun pystyn kirjottaan siitä niin, etten koko aikaa itke. Saan muuten porttikiellon käyttää Juhiksen läppäriä. Kyyneleiden suola ei kuulemma oo hyvä näppiksen puhdistaja. Missä niin muka lukee?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram