Me otettiin lauantaina Tall Ship Race-vapaa päivä ja suunnattiin Turusta kohti Vepsän saarta. Kotimaan lähimatkailun kohteena oli Jo-Jo Teatterin esittämä Viiru ja Pesonen. Pitäähän sitä kerran kesässä teatterissa käydä, jotta voi sitten loppuvuoden esittää sofistikoitunutta kulttuuurin kuluttajaa. 

Rehellisesti sanottuna, en odottanut kovin kummallista elämystä. Kesäteatterit tuppaavat välillä olemaan sellaisia myötähäpeän massaesiintymiä, joissa näyttelijän tai laulunlahjoilla ei pröystäillä vaan tärkeämpää on osallistumisen onni. Halusin kuitenkin, että teemme jotain taas ihan naperon ehdoilla ja tämä tuli kuin tilauksesta. 

Esitys kustansi 10e/hlö, alle 3 vuotiaat ilmaiseksi. Maksu vain käteisellä!

Esitys kustansi 10 euroa per ihminen, alle 3 vuotiasta ei laskettu vielä ihmiseksi, vaan hänet toivotettiin tervetulleeksi sellaisenaan, ilman maksua. Mutta muistakaa ottaa käteistä mukaan! Kortti ei ulkoilmakioskissa kelvannut.

Kesäteatteri sijaitsi mukavasti varjossa meren rannalla. Esityksen alkua odotellessa pääsi fiilistelemään aaltojen kohinaa rantakallioihin. Käsittämättömän idyllistä. Melkein kuin Thaimaassa. Melkein. (Eli Suomen suvessa takki mukana.)

Mutta se esitys! 2,5 vuotias elohopea-lapseni nautti, nauroi ääneen ja jaksoi istua (melkein) paikoillaan koko spektaakkelin ajan. Välillä toki piti hypätä alas penkiltä tanssimaan ja taputtamaan. (Ei kuulunut mitenkään show'n luonteeseen, sillä oli ihan omat koreografiat.) 

Myös aikuiselle esitys oli viihdyttävä. Viiru osasi olla juuri niin dramaattinen loukkaantuja ja hermostua pikkuasioista, kuin kirjassakin. Pesonen oli ihana höppänä ja kanat, ei vitsi ne kanat. Niiden ilmeitä ja eleitä nauroin monesti. Silti eniten repeilin muklien täydellisen käsittämättömille koreografioille ja hulvattomille kepposille. Kannattaa siis välillä vilkuilla myös reunamille. Tapahtumaa on myös siellä, mihin ei ensimmäisenä katsoisi.

Voi että, kun sitä taputteli itseään urakalla selkään. Kyllä oli hyvä idea Mirva!

Vepsän saarelle pääsee Turun jokirannasta Lily-laivalla. Aikataulut ja hinnastot näet täältä. Me lähdimme Turusta Vaakahuoneen kohdilta kello kahden laivalla. Laivamatka kesti tunnin ja meillä oli Vepsässä tunti aikaa ennen esityksen alkua. Itse show kesti vajaan tunnin. Paluumatkalle lähdettiin kello 18 viimeisellä laivalla. Kiva pikku viiden tunnin sessio siis. Joka minuutin arvoinen. 

Laivaan ja saareen pääsee hyvin myös rattailla.

Laivaan ja saareen pääsee hyvin myös rattailla, mutta me jätimme omat kotiin. Välimatkat oli lyhyitä, joten aktiivinen napero sai kirmailla sielunsa kyllyydestä. Ja sitten kun väsy iski, niin ei ollut liian haastavaa kanniskella sylissäkään.

Viiru ja Pesonen seikkailevat vielä ensi viikonloppuna Vepsässä yhteensä neljän esityksen verran. Eli siis 29.7 ja 30.7. Jos olette yhtään siellä päinkään niin menkää ihmeessä katsomaan. Aivan mielettömän hieno esitys. Hyvälle tuulelle tuli koko perhe! 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram