Eiks kevät ookin sitä aikaa, kun kaikki itseään kuninoittavat kodin hengettäret hikipäässä siivoavat nurkkiansa ja postaavat somen täyteen ikkunanpesukuvia, ostavat kaupat tyhjiksi erinäisistä siivousvälineistä, heittävät vihdoin miehensä rikkinäiset sarjakuvakalsongit kierrätykseen ja roudaavat Ikean kassi tolkulla turhaa tavaraa kirppikselle? Mäkin haluun!

Olen sullonut tuon pituuskasvun ennätyksen tehneen tsirpun pieneksi käyneitä vaatteita jo jonkin aikaa vuodesohvan alalaatikkoon ja kun alkoi huolestuttavasti näyttää siltä, ettei se olekaan käänteinen runsauden sarvi vaan tekstiilit alkoivat tursuamaan yli äyräiden, niin oli pakko laittaa Murulaan viestiä: Apua! Koska voin tulla konmarittamaan nämä tavarat seuraavan omistajan huoleksi? Laittaa hyvän kiertämään.

Tänään minä sitten ajoin iltapäiväruuhkassa Tuusulan Hyrylään, Kaupparaitti kolmoseen Kirppis Murulaan ja tyhjensin nuo siniset kassit hyllyyn numero kaksi. Monen vaatteen kohdalla hypistelin sentimentaalisuuden kyynel silmäkulmassani muistellen sitä kun tuo nakeroni vielä mahtui kokoon 62cm. Siitä on ikuisuus!

Noihin vaatteisiin liittyy paljon hyviä muistoja, mutta koska kaikkea ei vaan voi säästää nuken vaatteeksi tai tuleville mahdollisille lapsen lapsille, niin on aika päästää nuo suloiset vaatteet eteenpäin. Tekemään seuraavia muistoja. Ottamaan vastaan seuraavia naurun remakoita, kyyneliä ja ruokatahroja.

Jos teillä asuu suloinen tyttölapsi, joka solahtaa vaatteisiin kokoa 62cm - 86cm (löytyy jonkun verran myös 56cm ja 92cm) niin käy pikaisesti tutkailemassa Murulassa, josko sieltä löytyisi teille juuri ne oikeat kesämekot, trikoot tai neulepaita. Tai uimapuku, hellehattu, juhlamekko. Blogissakin vilahdelleita kostyymeita löytyy pöydästä nro. 2 torstaihin 27.4. asti. Jos löydät pöydästäni omalle murullesi vaatetta, niin postaa kuva FB-sivuilleni niin keksin sinulle jonkin yllätyksen.

UV-uimapuku
UV-uimapuku
Newbien kesämekko
Newbien kesämekko
neuletakki
neuletakki
T-paita
T-paita
Gapin uimapuku
Gapin uimapuku
Benettonin T-paita
Benettonin T-paita
Myssy
Myssy
Gapin mekko
Gapin mekko
Osh Koshin farkkuhame
Osh Koshin farkkuhame

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Itseironinen ja avoimen avuton blogi niistä elämän matkoista, joihin päättää hypätä. Hypyn voi suunnitella, mutta lopputulos ei koskaan se mitä luulit!

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram