Jatketaan nyt sitten tätä ihanan positiivista sairaus-teemaa. En siis muuten, mutku oon niin noiden suomalaisten sananlaskujen ystävä niin ei kahta ilman kolmatta. Nyt se olen sitten minä joka oon kipeä. Että sellasta.

Ollakseni rehellinen niin olin kyllä kipeä koko viime viikon. Oli vaan sellainen tilanne töissä ettei muka voinut olla koko aikaa himassa vällyjen välissä. (Todellisuudessa meillä oli duunissa sellaiset kreba-bakkanaalit etten malttanut jättää vuosikymmenen juhlia väliin. Sai pukeutua mekkoon ja korkokenkiin. Kahdesti!) Ihan alakoululainenkin tietää mitä siitä seuraa. Entistä kipeämpi kurkku ja ääni joka kuulostaa kuin Paula Koivuniemi olis saanut lapsen Rölli-peikon kanssa. Lauluääni Peikon suvusta.

Juhlalookissa, kynnetkin viritettynä sävy sävyyn.
Juhlalookissa, kynnetkin viritettynä sävy sävyyn.

Eilen sitten lääkäritäti katsoi syvälle silmiin ja kysyi että pystyisitsä, etsäpystyis, nyt sit oleen kotona lepäämässä? Tämä lie ollut retorinen kysymys, koska hän oli juuri kaks sekuntia aiemmin määrännyt mulle puhekiellon (ja naurahti vielä päälle että perhe kiittää. Mistä se sellaisen mielikuvan on saanut et mun jutut olis muka huonoja?). 

Aloin sitten kotimatkalla pohtimaan, että mikä ihme siinä on kun tunnun aina, siis ihan aina, olevan kipeä kun Sipukin on. Onko tää jotain ultimaattista äidin uhrautuvaisuutta vai kertooko tämä meidän liiankin symbioottisesta suhteesta kun saan tartutettua itseeni nekin taudit jotka ei aikuisille yleensä tartu. Viimeksi kesällähän Sipulle nousi vauvarokon myötä 40-asteen kuume ja katos kummaa, niin mullekin. Kaikki lääketieteen asiantuntijat keiden kanssa olen asiasta jutellut (eli kaksi lääkäriä ja noin 100 itseoppinutta FB-tohtoria) ovat täydellisen hämillään. Vauvarokko ei tartu aikuiseen. (En kysynyt onko potilaan henkisellä iällä merkitystä.)

Keväällä kun häämatka peruuntui Sipun sairastumisen johdosta niin sairastin itse elämäni ensimmäisen poskiontelon tulehduksen. Jotta osoittaisin tyttärelleni täydellistä uhrautumista, niin eihän se riittänyt. Lisäksi kärsin nimittäin penisilliinin aiheuttamasta nokkosrokosta sekä ammattitaidottoman lääkärin liian maltillisesta ja täysin älyttömästä lääkkeiden määräämisestä. (Onneksi oli FB-tohtorit niin tiesin pyytää hyvää kamaa seuraavalta lääkäriltä.)

Että mikä kumma tässä nyt on? Onks tää ihan normaalijuttu muissakin perheissä vai teenkö mä jotain väärin? (Vaikea kuvitella.) Olis vaan niin paljon helpompi leikkiä sisar hento valkoista, jos ei samaan aikaan tarttis tunkee itselleenkin naamariin niitä suunnattoman suuria antibioottipillereitä (saiskohan aikuisillekin niitä liuoksia?) ja niistää kahdella kädellä, kahta nenää yhtä aikaa.  Eli apuja kaivataan? Nim. Olen ollut hiljaa jo kaksi minuuttia, saaks puhua? Ihan vähän ees? 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Itseironinen ja avoimen avuton blogi niistä elämän matkoista, joihin päättää hypätä. Hypyn voi suunnitella, mutta lopputulos ei koskaan se mitä luulit!

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram