Toivoisin jokaiselle lapselle vanhempia, jotka:

  • ovat omasta ajastaan epäitsekkäitä ja mieluummin ryömivät lattialla mielikuvitusmaan prinsessalinnan käytävillä kuin stressaavat pyykinpesusta tai viimeisimmän instapäivityksen filtteristä.
  • löytävät lapsensa avulla oman mielikuvituksensa ja luovuutensa uudestaan ja huomaavat, että voihan siellä prinsessalinnassakin olla pyykkimuijia.
  • uskaltavat olla hassuja julkisestikin. Ei aina tarvii olla niin vakavasti otettava aikuinen. Mitä sit jos naapurin Eki kattoo vähän kieroon kun esität lapsellesi kaiken operettityyliin? Ehkä se on vaan kateellinen kun sun lapses nauraa.
  • ovat läsnä. Tässä. Nyt. (Tai prinsessalinnassa. Sekin käy.)
  • ovat inhimillisiä ja näyttävät, että isotkin ihmiset tekee virheitä.
  • näyttävät tunteensa ja puhuvat niistä lapsen kanssa. Ei aina tarvii olla iloinen. Joskus se suru-fiiliskin on ihan ok. Tunteilla kun on oma tehtävänsä. Kaikilla tunteilla.
  • pyrkivät näkemään elämän ja maailman ihanatkin asiat eikä vaan marmattais ja valittais siitä kuinka rankkaa töissä on ollut tai kuinka se perhanan suklaakakku jymähtää just sun reisiin, mutta ei Lissun ja se on epäreilua! Kaikkea kakkendaalenia tulee kyllä ovista ja ikkunoista niin ei sitä tarttis enää omalla möyhöömisellä vahvistaa.
  • halaavat, pussaavat, ottavat syliin, lohduttavat, rakastavat.

#ForEveryChild

Nyt on lapsen oikeuksien viikko. Sen kunniaksi osallistun tällä tekstillä Unicefin Pieniä tarinoita -kampanjaan. Kampanjassa mukana yli 40 maata ja 160 kirjailijaa.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Itseironinen ja avoimen avuton blogi niistä elämän matkoista, joihin päättää hypätä. Hypyn voi suunnitella, mutta lopputulos ei koskaan se mitä luulit!

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram