Ystäväni sai viestin Facebookin yksityisviestinä. Siinä käytiin läpi koko haukkumisen kirjo: haukuttiin rumaksi, huonoksi äidiksi. Lisäksi käskettiin unohtamaan vanha kotikaupunki, mutta muistamaan ettei kotikaupunki koskaan kuitenkaan lähde naisesta vaikka kuinka kauaksi muuttaisi. Viesti oli ehkä värikäs, mutta ei kovin älykäs. 

Viesti ei aiheuttanut vastaanotajassaan toivottua reaktiota, mutta minussa se aiheutti hämmennystä. Mikä saa aikuisen ihmisen, oletettavasti jo 40 ikävuotta lähestyvän, luultavasti naisen, näkemään niin paljon vaivaa, että viitsii tätä viestiä varten perustaa uuden profiilin Facebookkiin ja noin 20 vuotta ystäväni muuton jälkeenkin kantaa kaunaa sydämessään? Mikä on saanut hänet vappuaaton aamuna klo 7 heräämään ja kirjoittamaan tämän viestin, johon ei koskaan ole saanut vastausta? Odottiko hän sitä edes?

Sinänsä tällaiset viestit voi ja pitäiskin jättää ihan omaan arvoonsa. (Viestin saaja niin osasikin tehdä, minä en ehkä ihan niin hyvin.) Jos ei ole munaa sanoa mielipidettään omalla nimellään niin se mielipide ei ole minkään arvoinen. Jos ei ole valmis dialogiin, niin voi käydä monologia ihan vaan siellä oman pään sisällä. Jos on itsellä niin kovin paha olo, kateus toisen menestyksestä iskee tai on jäänyt jotain hampaankoloon niin tämä ei ole se rakentava tapa asiaa hoitaa.

Voin rehellisesti kyllä kertoa, ettei se oma ensireaktionikaan ihan se rakentavin ollut. Suunnittelin jo laittavani tänne sen feikkiprofiilin tiedot ja pyytäväni teitä kanssani kertomaan hänelle kuinka idioottimainen hän on ja kuinka lapsellista ja keskenkasvuista hänen toimintansa on. Tulin sitten ajatelleeksi, että vajoanko siinä samassa hänen tasolleen? Kiusaanko kiusaajaa? Ei kai sekään ole hyväksyttävää? 

Aloin sitten pohtimaan tätä ilmiötä laajemminkin. Mitä tällainen aikuinen opettaa lapsilleen? Ei tarvii varmaan ihmetellä, jos tämän hahmon oma lapsi syyllistyy koulussa heikomman tönimiseen tai erilaisen lapsen haukkumiseen. Ei välttämättä tule äidille yllätyksenä, jos jälkikasvun toimista tulee Wilma-viestiä: "lapsenne kiusaa muita. Nimittelee, haukkuu, eristää porukasta." Onko tämä äiti silloin ylpeä lapsestaan? Entä itsestään?

Nettikiusaamista näkee jatkuvasti muuallakin. Jostain syystä minulle on jäänyt mieleeni eräs keskustelu jossain vauva-ryhmässä Facebookissa. Siellä nuori äiti harmitteli maidon loppumista ja imetyksen vaikeutta. Hän sai myös paljon hyviä ja ymmärtäväisiä vinkkejä, mutta eräs viesti paloi verkkokalvoilleni: "Ei millään pahalla, mutta ei se maito kuule niin vaan lopu." Ei millään pahalla. Ei millään pahalla! Milläs sitten? Tuo viesti oli kirjoitettu sellaisella äänensävyllä, joka varmasti koskee syvälle ja torppaa kaikki mahdollisuudet lukea siitä ne oikeatkin asiat siitä viestistä.

Mikä antaa meille oikeuden kirjoittaa toiselle, vieraalle ihmisille ikävään sävyyn? Mitä me siitä saadaan? Miksi me ei voida kirjoittaa kauniisti? Tai olla sitten vastaamatta mitään? Miksi niin moni saa hyvän mielen siitä, kun pääsee vähän näpäyttämään? 

Yks mun kaveri oli muutama vuosi sitten soittamassa 10-vuotiaiden lasten bileissä musiikkia. Sanoi että siellä oli nähtävissä kaikki ne samat stereotyyppiset tapaukset kuin baareissakin. Ne jotka kohteliaasti pyytävät, josko DJ voisi soittaa hänen lempikappaleensa. Ne jotka töykeästi tönien ohittavat muut saadakseen oman juomansa. Ne jotka käskyttävät DJ:tä että se mun lempibiisi pitää soittaa nyt, kesken toisen kappaleen. Ja ihan sama vaikka se tuli just, mä olin vessassa enkä kuullut. Ei tarvii olla mikään Mensan jäsen tajutakseen mistä nää kakarat on tapansa oppineet. Pistää pikkasen miettimään, mitä sitä lapselleen opettaa. Ihan vahingossa.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, saman kaupungin kasvatti muuten kuin viestin kirjoittaja, vaatii muuten että koulujen järjestyssääntöihin olisi lisättävä kohta, joka kieltää nettikiusaamisen. Rangaistuksena olisi jälki-istuntoa. Kuka laittaisi nettikiusaavat aikuiset jälki-istuntoon?

 

 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Niinpä. Jotenkin kummasti meillä vaan näyttäis olevan vallalla ajatus, että ihmisille "pitää sanoa suoraan" tarkoittaen, että pitäis sanoa mitä sylki suuhun tuo ja maksimoida sen toisen paha fiilis. Ja sitten ihmetellään kun asiat ei muutu ja toinen vaan suuttuu. "Kun ihan aiheesta sanoin...". Huoh.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Itseironinen ja avoimen avuton blogi niistä elämän matkoista, joihin päättää hypätä. Hypyn voi suunnitella, mutta lopputulos ei koskaan se mitä luulit!

Welcome aboard!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram