Tuntuuko tutulta: muuten suhteellisen lungi tapaus alkaa iltaa myöden nostaan kierroksia niinku pahempikin Latelan tuunaama peli. Rauhallisesta ja jopa pohtivasta askelluksesta siirrytään ravin kautta täyteen laukkaan ja kanta-askeltajan äitinä olen kovin onnellinen siitä ettei meillä ole alakertaa, jossa se potentiaalinen lastenvihaaja-kerrostalokyylä asuisi tavaamassa taloyhtiön sääntökirjaa. Desibelit nousevat yli työturvallisuusmääräysten (jos tässä työssä sellaisia olis, mutta kun ei ole palkkaakaan niin kukas pienistä nyt välittäis) ja alat ihan tosissaan pohtia, josko ne lapselle ostetut Peltorit mahtuis sulle, kun ei se kersa niitä kuitenkaan suostu itse käyttämään.

Nukkumatin seistessä jo oven pielessä jalkaansa naputtaen ja kelloaan taputtaen (ihanaa, riimittelyä. Pitäisköhän osallistua johonkin räppibattleen?) on napero kuitenkin sitä mieltä, että vois ihan hyvin lukee sen saman kirjan vielä kerran. (Samalla kun itse ajattelen, että vois ihan hyvin vaan mystisesti tuhoutua se sama kirja) Tai ainakin vois ihan hyvin vielä levittää kaikki legot lattialle (mutta ei tietenkään jaksa leikkiä niillä. Puhumattakaan siivoamisesta) sekä tietenkin repiä äidin vaatekaapista kaikki hienosti viikatut työpaidat lattialle. Mitä tahansa muuta koordinaattia kuin se, missä se sänky sijaitsee.

Sitä on itse jo menettämässä toivonsa siitä hetkestä yksinään sohvalla tai parhaimmillaan sen tyypin kainalossa, jonka kanssa tämä perheleikki on aloitettu. Tuskissaan miettii, että miten toi kakara koskaan muka tosta rauhottuu ja nukahtaa. Maalailee jo piruja seinille, että pitääkö (taas) venyttää periaatteita ja ottaa se vaikka viereen nukkumaan, jotta edes joku nukkuis yöllä. Edes hetken. (Ja tällä tarkoitan miestä, joka saa vapaudun potkunyrkkeilykehästä -kortin ja siirtyy evakkoon sohvalle.)

Mutta sitten se Slinky-vieteri yllättääkin jälleen, nappaa unilelut (jatkuvasti kasvavassa monikossa) kainaloonsa ja kiipeää itse omaan sänkyynsä ja huokaisee syvään. Päivän agenda on suoritettu ja seuraavan episodin suunnittelu voi alkaa.

Että sellainen iltavilli meillä. Mites teillä?

Kommentit (2)

Vierailija

Iltavilliys alkoi täällä 1-vuotiaana, kun lapsi oppi kävelemään. Huutoa, naurua, juoksemista, hyppimistä. Joskus yritin jopa pitää väkisin kiinni ettei satuttaisi itseään, mutta en pystynyt.. Maailman väsynein lapsi muuttui villiapinaksi juuri sillä hetkellä, kun sanoin hyvää yötä ja laitoin peittoa päälle. Ja pahimmillaan meno jatkui 4-5 tuntia.. eli lapsi nukahti yhden aikaan yöllä.

Nyt lapsi on 4 vee ja joskus saattaa villiys vieläkin iskeä, mutta onneksi olemme saaneet iltaenergian suunnattua kirjoihin, värityskirjaan, piirtämiseen. Edelleen valvoo klo 22-23 asti ja pärjää 7-8h yöunilla eli meillä ei ole vanhempien omaa aikaa iltaisin. Joskus saatan nukahtaa ennen lasta, mutta kaikille parempi ratkaisu on tämä että ketään ei pakoteta nukkumaan.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Apua! Teillähän on ollut ihan täyspitkän elokuvan näytös joka ilta. Mutta viisaus piilee kyllä varmasti tuossa, että oppii kunkin lapsen omat juonenkäänteet ja kirjoittaa sitten siihen sopivan käsikirjoituksen. Tsemppiä.
P.s. Mä olisin kans useammin ennen lasta nukkumassa mutta miehen mielestä ei voi mennä kahdeksalta nukkuun. Outo.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram