Kirjoitukset avainsanalla hoplop

HopLop eli hoppuli on meidän perheen MVP*:n vastine toimitusjohtajan golfaddiktiolle: koskaan ei ole huono hetki mennä hyppimään, pomppimaan, kirmaamaan, riehumaan, ryömimään, liukumaan tai katoamaan äidiltä. Koska tuo chihuahua-kompleksin omaava kääpiö vain luulee olevansa tarpeeksi iso joka paikkaan, joutuu äitiparka sinkoilemaan perässä minkä ei-ehkä-enää-niin-nuorelta kropaltaan pääsee. 

Tämän tetsailun lopputuloksena ei ole jääkärin natsoja kauluksessa (huomaako mistään etten oo käynyt armeijaa? Mutta oon mä kerran RUKin tanssiaisissa ollut. Eiks se riitä?) vaan mustelmat polvissa ja noidannuoli selässä. Sain taas huomata, ettei näitä seikkailupuistoja todellakaan ole suunniteltu aikuisten mittasuhteita silmälläpitäen. Tämän huomasin kun olin kolmannen kerran lyönyt pääni johonkin puomiin sekä käynyt keskustelun fysioterapeutin kanssa joka pohti, josko löytäisi uusia asiakkaita epäergonomisten tunnelien runtelemista vanhemmista.

Koska siellä vauhtitaaperon perässä on vielä muutaman vuoden pakko juosta, niin aloin pohtimaan välineitä, joilla oma kroppa pysyisi myös mukana. Ettei tartteis saikkua ottaa yhden HopLop-visiitin vuoksi. 

  1. Polvisuojat. Ja ihan vaan koska kasari on aina muodissa, vois kaivaa jostain sellaiset mahdollisimman nolot ja isot rullaluistelusuojat.
  2. Kypärä tai todella pehmeä pipo. Koska huonekorkeus HopLopissa ei ole mallia "Jugend-talon 3 metriä".
  3. Otsalamppu. Vanhenevan ihmisen sauvasolut eivät adaptoidu näihin jännittäviin pimeisiin sokkeloihin enää ihan niin nopeasti kuin mitä lapsesi sinne katoaa.
  4. Vyölaukku. Lisävarusteena tuhottomasti HopLop-kolikoita. Tämä menee myös kategoriaan "mitä nolompi, sen parempi." On sula mahdottomuus pitää kaikkea tarvittavaa kädessä, käsilaukku tai reppu jää vaan jumiin sinne mihin peppu ei oo jo juuttunut ja lopulta päädyt keräilemään kamojas pallomeren pohjalta. Ei jää siis muuta vaihtoehtoa kuin vyölaukku. Sori.
  5. Juomareppu. Koska jano. Koska ei ehdi kahvilaan juomaan. Koska lapsi joka ei pysähdy. 
  6. Lääkkeet ahtaanpaikan kammoon. Osa reiteistä ei To-del-la-kaan ole suunniteltu 172 senttisille, lähes mallin mitoissa oleville äideille. Ihan yllättäen huomaat olevasi putkessa, jonka läpimitta on ehkä kaksi senttiä enemmän kuin se booty, jolla toivoisit juuri istuvasi kahvilan pöydän ääressä. Putken jälkeen löydät itsesi kahden hyvin tiiviisti sijoitetun verkkoseinän välistä. Huomaat toivovasi, että vyölaukustasi löytyisi sakset, joilla voisit leikata itsesi vapauteen. Älä siis pakkaa saksia. Tulee kalliiksi.
  7. Korvatulpat. Joskus lapsista tulee melko kova meteli. Yllättävää, eikö? Jos käy niin hyvä tuuri, että HopLop on insinöörien sijaan palkannut diplomi-insinöörejä ja äänenvaimennuslevyt on asennettu oikein, niin tulppia voi käyttää myös nenässä. Jos teillä on oikeasti lapsia, niin tiedätte syyn.
  8. Gps-paikannus ja/tai kartta. Vaihtoehtona olisi oman search & rescue-koiran hankkiminen (rommi lisävarusteena). Sellaisen, joka osaa hakea teidät siitä samasta labyrintistä, jossa naapurin Maija viime viikolla vietti äitienpäivänsä.  
  9. Jumppavaatteet. Ei sen vuoksi että olisitte trendikkäitä ja näyttäisitte siltä kuin kuvaisitte Fittness-päiväkirjaa. Kireissä farkuissa kun venyy spagaatiin niin todennäköisyys ilmiantaa pesupäivän kalsarit on suuri. Liian suuri. 
  10. Sykemittari. Tämän avulla saat päivän treenit kuitattua ja voit illalla hyvällä omalla tunnolla syödä kilon suklaata. Palautusmielessä.

Jos ei näillä välineillä saa unohtumatonta HopLop-kokemusta aikaiseksi, niin jo on kumma! Vai puuttuikohan jokin oleellinen vielä?

Siis kelaa noita väliköitä, joista aikuisenkin olis tarkoitus itsensä runnoa läpi!
Siis kelaa noita väliköitä, joista aikuisenkin olis tarkoitus itsensä runnoa läpi!
Kukkuu! Täällä ylhäällä! Onneks ei oo korkean paikan kammoa.
Kukkuu! Täällä ylhäällä! Onneks ei oo korkean paikan kammoa.
Mä luovutan!
Mä luovutan!

P.S. Se joka nämä kaikki varusteet laittaa HopLopiin päällensä, on velvollinen lähettämään kuvansa Instagramiin #mirvanmenomatkat

P.S. vol.2. Jos haluat lukea lisää HopLopista, niin lue tästä postaukseni lokakuulta 2016 Vantaan HopLopin avajaisista. Samalla kaavalla oli tämä Tampereen versiokin toteutettu.

*MVP = Most Valuable Player. Eli siis tuo minityyppi, joka asuu meillä, syö mun ruuat ja saa mut nauramaan (ja välillä itkemään) niin, että elän varmaan sata vuotiaaksi.

 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Venyttelyäkin enemmän kehotan harjoittelemaan "siis juu, ihan oli tarkoituskin päätyä kaksin kerroin tänne liukumäen alle"-ilmettä ja "tässä vaan vähän muina isinä kokeilen onko tämä verkko kunnolla kiinnitetty"-välihengittelyä. Hyvin se menee. Seuraava päivä, not so much 😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joo, tiedetään. Ei ne lahjat oo se pääasia vaan (tämä sellaisella ärsyttävällä  besserwisser-äänellä) yhdessäolo ja ajatuksen puolikas ja blaa blaa blaa! Mutku mä haluuuuun! Mä haluun että mua lahjotaan ja hemmotellaan. Aina kun siihen on mahdollisuus. Ja välillä niiden välissäkin.

Äitienpäiväksi en kuitenkaan toivo timantteja tai käsilaukkua. (Jos nyt kuitenkin olet sellaiset hankkinut niin ei tartte palauttaa, kyllä mä kestän.) Mä haluisin sellaisen meidän miniperheen pienen irtioton arjesta. Lähteä kolmistaan johonkin vaikka vaan yhdeks yöks ja tehdä yhdessä jotain kivaa. Ilman aikatauluja ja ilman mitään pakollista. Syödä silloin kun nälättää ja nukkua kun nukuttaa. Nauraa niin että mutsikin kaipais Pamperseja.

Ja tämän mä sainkin. Ihan kuulkaas ilman mitään kiristämistä. Ja kaikenlisäks etukäteen. Oltiin meinaan Tampereella Linnainmaan HopLopin avajaisissa. Siitä enemmän kun vatsalihakset on saatu palautumaan. Ja selkä. #liianpitkähoploppiin

Mitä sinä toivot (tai jos ollaan rehellisiä, haluat,) äitienpäivälahjaksi?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

HopLop ja Ravintola Roster laittoivat viisaat päänsä yhteen ja antoivat lasten suunnitella sellaisen ravintolan, jossa lapsilla on lupa olla lapsia. Tuloksena syntyi Pop Up Ravintola HopLopster. Me otettiin sitten ystävän perheen kanssa haaste vastaan ja kokeiltiin soaisiko aikuisetkin rentoutua ja olla sanomatta Ei. (Samalla tehtiin hyvää, sillä HopLopster-ravintolan tuotto lahjoitetaan Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.)

Yritin ihan stressissä nukuttaa ylikierroksilla käyvää lasta kävelemällä ensin puoli tuntia bussipysäkille (En siis tosiaankaan siihen lähimmälle. Ei me ihan niiiiin korvessa asuta.) ja sitten bussissa huijaamalla rattaiden selkänojaa alas hivuttamalla. Ei onnistunut, ei. Neiti tättähäärä huusi joka ikinen kerta, kun bussi pysähtyi (kyllä, myös liikennevaloissa) "Perillä!". Voi olla että pari tyyppiä uudisti omat ehkäisyreseptinsä sen matkan jälkeen.

Mutta ihan turhaan stressasin päikkäreiden väliin jäämistä. Kokemus oli siitä ulko-ovelta asti mieletön! Lapset saivat henkilökunnan huomion ensi sekunneista lähtien ja äiti sai olla ihan vaan statistina vieressä. Ylen Puoli Seitsemän -ohjelman kuvaajat olivat myös sen kameran kanssa melko iholla kiinni. Että ihan vaan sitten huomiona se, että äiti näytti tuulen tuivertamalta koska oli sitä. Eivät penteleet varoittaneet että olis kannattanut ees nenä pyyhkiä. Saattaa siis ollakin kymppiuutisten kevennys-kamaa.

Meillä oli aivan upea pöytä Rosterin alakerrassa. Pienet tarjoilijatyttöset (nyt saa tytötellä koska ne oli ehkä jotain 10.) toivat pikkudaamien Apinan aivolima-drinkit pöytään ja muksut kävivät heti kiinni leipälautaseen. Oli taktisesti fiksu veto se leipä valmiina pöydässä, piti riiviöt hetken työn touhussa. Pikkusen kyllä piti muistutella itseään siitä ei-kiellosta kun tyypit tilas koko ajan vaan lisää voita leivälle. Noh, kerrankos sitä. Lipsahti ehkä myös omaan.

Dinneri alkoi keittiön tervehdyksellä eli tikkarilla. Kuinkas muutenkaan. Alkujälkiruoka taas sisälsi maata, multaa, yuzua ja rapeita toukkia. Sipun lemppari oli ne toukat. Sen lisäksi pöytään kannettiin kilpparikeksejä, lohta ja merenpohjaa. Kilpparikeksiä en ehtinyt edes maistaa. Sipun verottajan koura oli nopeampi. Mutta hyvältä näytti. Pääruokana oli härkää, tulivuorta ja laavaa. Joku noista oli niitä Rosterin signature perunoita. Ne katos melkoista vauhtia lasten suihin, hyvä kun kerkes ite maistaan. Aivan mielettömän hyviä. Jälkiruoka oli 4 vuodenaikaa eli jäätelöä ja neljää sorttia lisäkettä. Nämä tarjoiltiin vadilta jolla savusi kuivajää. Nautin näistä visuaalisista pikku elementeistä.

Ravintolan WC oli muutettu discoksi. Se oli älytön hitti. Me ravattiin vessassa varmaan viis kertaa ja vain yhdellä niistä kerroista oli oikeasti asiaa itse veskiin. Käytiin siis tyttöjen kanssa ihan vaan tanssimassa. Sipun mielestä discopallo oli hienoin lamppu ikinä. Ja ne muuvit <3

Tytöt pääsivät myös tutustumaan kokkimestari Kari Aihiseen, joka hellyyttävän tosissaan selitti näille kakaroille mitä siellä keittiössä oikein puuhastellaan. Tytöt pääsivät myös kuvauttamaan itsensä kokkimestarin vaatteissa ja ihan oikeat vispilät ja kauhat käsissä. Ei laiteta vastaan jos niistä tulee keittiöihmeitä. Luvataan kyllä testailla niiden viiden ruokalajin illallisia ihan kiltisti. (Sitä odotellessa.)

Se mikä tässä Pop Up ravintola HopLopsterissa oli parasta oli se palvelu. Meille jäi fiilis, että lapset sai koko ajan (positiivista) huomiota ja koko ajan joku oli juttelemassa niille, kertomassa asioita niinkuin ne olis älyllisiä olentoja eikä ohittanut niitä puhuen vain aikuisille. Tyttöjä kehuttiin ja niiden energiaa katsottiin hyvällä. "No ne on lapsia, niiden kuuluukin olla energisiä ja välillä kovaäänisiä." Olisin halunnut halata meidän tarjoilijaa, joka opetti tytöille hulvattoman meriheinä-tanssin. Ja Aihisen Karille voin luvata, että varmasti tullaan takaisin lasten kanssa Rosteriin. Tuodaan ne sitten sinne leikkipaikkaan, jota te kai keittiöksi kutsutte ja noudetaan muutaman tunnin dinnerin jälkeen. Vai mitä? ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.