Kirjoitukset avainsanalla Wonders

Jos te ootte järkevästi (tai ihan käytännön syistä, kuten siitä että se joulu tuli tänä vuonna jotenkin niin aikaisin) jättäneet ainakin osan lahjahankinnoista joulun jälkeisiin alennusmyynteihin, niin tässä hyvä vinkki: Osta itsellesi hyvät nahkasaappaat!

Mä olin himoinnut jo kauan hyviä ja yksinkertaisen klassisia nahkanilkkureita. Olin vaan ollut niin pirun pihi etten kertakaikkiaan raaskinnut laittaa melkein kahta sataa euroa kenkiin. Kunnes tulin järkiini.

Marssin Zioon ja pyysin myyjää esittelemään mustia nilkkureita, joissa olisi vain pieni korko ja jotka olisi hyvät jalassa. Ei siis mitään kipsun kipsun kenkiä, vaan sellaiset joilla pysyy pystyssä vaikka tuon taaperon perässä juoksiessa, mutta jotka näyttävät aikuisen naisen tyylikkäiltä kengiltä, eikä itsensä huolenpidon unohtaneen lähiöäidin repsahtaneilta reino-tossuilta.

Sain jalkaani nämä superkauniit Wonders-nilkkurit ja sanoin ensiaskelien jälkeen, että kaupat tuli.

Mutta eihän se nyt siihen jäänyt. Ehei. Siinä minä ihan viattomasti ajattelin, että nyt kun kerran tässä sukkasillaan jo tepsutellaan niin voishan sitä samalla kokeilla myös noita suunnattoman kauniita Wondersin ruskeita saapikkaita. Ihan vaan for the fun of it. Ei mitenkään ostotarkoituksessa.

Virhe! Ne oli täydelliset jalassa. Pohkeen kohdalta tuntui ja näytti siltä kuin Seppo Suutari olis ottanut mitat just mun pohkeesta ja lesti olis valettu mun jalkaan. Enhän mä voinut jättää niitä kauppaan. Enhän?

Olihan se kallis reissu, mutta kun asiaa oikein järkevästi ajattelee niin onhan se nyt vaan fiksumpaa laittaa kerran tili nollille ja saada hyvät, laadukkaat, kauniit, käytännölliset ja kestävät kengät. (Sitäpaitsi nyt näytti olevan ihan hyvät aletkin tuolla Ziolla) Ja jos joutuu miehelle vielä perusteleen ostostaan, niin näähän on sellaista terapiaa kans. Tulee hyvä mieli kun katsoo jalkoihin. (Tai sit voi tehdä niinku mä joskus nuorempana kun piilotin kämppikseltä uusimmat kenkäostokseni ensimmäisen parin kuukauden ajaksi, jotta en saisi ihan niin paljon satikutia. Ei sillä että mulla mitään kenkäongelmaa olis, mutta...)

Mutta näistä täytyy kyllä sitten kanssa pitää huolta. Hankin samalla kenkiä varten omat kenkälankkinsa, Collonilin Waterstop Colorsit. Ja omat harjat eri värisille lankeille. Ettei sitten mene suttaamaan ruskeita saappaita sillä mustalla harjalla. Se vois vähän harmittaa. Lisäksi pintaan kannattaa suihkata Collonilin Carbon Pro-suojasuihketta, niin ei Suomen loskakelit pääse pintaa syvemmälle.

Kyllä näillä kelpaa kipsutella, vai mitä?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.