Kirjoitukset avainsanalla valvominen

Kyllä mua tästä varoiteltiin, mutta eihän sitä voi uskoa ennen ku sen itse näkee. Että päiväkoti tulee lapsella öihin. Ja sit se ei enää nuku. Ainakaan ihan niinku ennen. 

Mutta nyt uskon. 

S ei koskaan ennen herännyt yöllä kunnolla itkemään. Nyt saattaa kuulua sellainen veret seisauttava huuto joka jatkuu hysteerisellä itkulla. Joka ei lopu ennen kuin on hyssytellyt lapsen sylissään uudestaan uneen ja samalla herättänyt itsensä niin tehokkaasti ettei itse saakaan enää unta. Ja sepä onkin kivaa kun kello on herättämässä ja töissäkin pitäis olla edes semijärjissään.

Ajateltiin sitten järkevinä vanhempina vastata tähän muutoksista aiheutuvaan yölliseen reklamaatiokierteeseen toisella muutoksella. (Ai että ollaankin niin välähtävän viksuja. Ei kangistuta kaavoihin vaan ihan reippaasti kokeillaan uutta. Tai sit ei vaan tajuta taas mistään mitään ja sössitään asiaa vaan enemmän. Tiedä häntä. Mä kyllä tykkään enemmän siitä viksu-vaihtoehdosta. Mennään sillä.) Otettiin pinnasängystä laita pois. Ettei typykkä joutuis rystyset valkoisina ravistelemaan pinnoja kuin eläintarhan asukki.

Ja (periaatteessa) tää olikin ihan suoranainen menestys. S tykkää ihan hirveesti itse kiivetä sänkyyn ja meneekin iltaisin tosi nätisti nukkumaan. Varsinkin jos isä nukuttaa. (Mikä ei sinänsä ole lainkaan huono juttu, koska lisää omaa aikaa. Toisaalta, onko ihan normaalia olla miehelle kateellinen kun se saa tytön nukkumaan minuuteissa ja itseltä siellä menee vähintään tuplat?)

Mutta sitten tykkää myös kiivetä sieltä sängystään pois. Luultavasti ihan vaan siitä ilosta että voi. Yleensä meillä alkaa Midnight show tunnin myöhässä (eli tyttö on vissiin jossain Madagaskarin ajassa). Muutaman ynähdyksen jälkeen alkaa kuulua pikku tepastimien ääntä ja sitten oviaukkoon ilmestyy hohtava tutti. (Which is creapy btw) Jos et tässä vaiheessa ole itse salamana päättäväinen ja kiikuta kakaraa takaisin omaan punkkaansa, pakenee mies takavasemmalle (lue: olohuoneen sohvalle) ja jäät itse potkivan ja nipistelevän lapsen kanssa "nukkumaan" loppuyöksi.

Ainoa keino on siis olla nopeasti heräävää sorttia ja saada lapsukainen kiinni ennen kuin se karkaa sängystänsä ja mennä siihen viereen silittelemään ja perustelemaan järkevästi, miksi tänäkin yönä pitäisi nukkua. Ja omassa sängyssä. Näiden yöllisten kehityskeskusteluiden tulos on onneksi yleensä krooh-pyyh eli tainnutettu lapsi. Sivutuotteena vaan saattaa olla ei niin krooh-pyyh vanhempi.

Sitten sitä aamulla kauheat hjallikset silmien alla noustaan taas ylös ja kaivetaan ne silmät meikin avulla esille. (Ja poskipuna! Se on melko tärkeä nykyään.) Päiväksi töihin lepäämään ja kahvia tankkaamaan ja sitten taas odottamaan sitä hetkeä kun taas pääsisi itse nukkumaan.

Mutta mikä järki siinä on, että kun voisi mennä nukkumaan ajoissa niin silti jää siihen sohvalle tuijottamaan jotain älytöntä Olympialajia josta ei edes tajua mitään! Sitten kello on taas jo viittä vailla ensimmäiset sätkyt ja yö seuraa edellisten esimerkkiä. Ja hjallikset kasvaa.

(Jos yöt on olleet tällaisia niin mitenkäs siellä päiväkodissa on mennyt? Kerron siitä sitten seuraavassa postauksessa...)

Kommentit (4)

Vierailija

Kokeilkaa ottaa lapsi viereen nukkumaan, jos mahdollista. Ehkä se kaipaa teitä nyt enemmän, kun on päiväkotipäivät teistä erossa. Kyllä se sitten myöhemmin taas oppii nukkumaan omassa sängyssä.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Hohtavan tutin ritarinna on aina tervetullut meidän viereen nukkumaan. Vaikka ei se kick boxinngin lajinäytös aina niin kovin maittavia unia tarjoakaan. Olen siis aivan samaa mieltä kanssasi, lapsi kaipaa nyt paljon syliä ja läheisyyttä. Onhan se mielettömän suuri muutos hänelle. Ja siinäkin olet varmasti oikeassa, että oppii omassakin sängyssä nukkumaan. Kyllä se "äidiltä pääsy kielletty"-kyltti siihen oveen viimeistään teini-iässä askarrellaan ;)

Taru

Meillä taas onneksi aivan päinvastoin. Ennen öisin heräillyt tyttö on nyt päiväkodin toisella viikolla nukkunut jopa koko öitä omassa sängyssään. Ikää reilu 1,5v. Ensimmäiselläkin viikolla heräsi vain kerran n. puoli tuntia ennen äidin ja isän heräämisaikaa ja viereen tullessa tai silitellessä jatkoi unia heti. Näin nyt kun tämä on ääneen sanottu, jo lähes täysi rutiini katoaa varmasti yhtä nopeasti kuin se tulikin kuvioihin. :) Näitä täysiä öitä onkin jo ehditty odotella.. nooh, tämä reilu puolitoista vuotta. 

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Ei jinxata (kiitos taas hyvästä suomen kielestä Mirva) tätä onnistumista vaan toivotaan että teillä on oma osanne heräilyistä jo kärsitty. Sitäpaitsi tää antaa uskoa siihen, että kyllä meilläkin vielä. Joskus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä ollaan siirrytty (vihdoin!) siihen vaiheeseen, kun yöt nukutaan pääsääntöisesti melko hyvin eikä lastenhuoneessa tarvitse ravata koko yötä milloin etsimässä tuttia ja milloin irroittamassa tytön jalkaa pinnojen välistä. Nyt riittää yleensä kerta per yö. (Tähän lasketaan myös se kerta per yö kun melkein herään ja luulen, että kello on jo aamu-jotain ja mokaan koko nukkumishomman. Kaikilta.) Tosin en malta olla käymättä katsomassa ennen nukkumaan menoa että missä hassussa asennossa se tyyppi taas nukkuu. Tulee hyvä mieli kun saa vähän nauraa toiselle. Tiedän, olen ihan kauhea.

Eli nyt sais niinku nukkua ja nauttia kauneusunista ja kerätä voimia seuraavaa päivää varten. Mutta mitä tekee Mirva!?!? No valvoo itselleen täysin epätyypilliseen tapaan kymmeneen tai jopa yhteentoista (siis aivan kreisiä). Hilluu netissä ja maanisesti selailee läpi erinäisiä lastenvaatesivustoja, vaikka S:n kaapit tursuaa jo ihania härpättimiä ja muita riepuja. Mutta jos olis joku tosi hyvä ale jossain! Siinä sitten sinisen valon loisteessa oma uni jää sekä lyhyeksi että huonolaatuiseksi. Ei oo järjellä pilattu tämä äiti.

Pahimmillaan tähän unisoppaan laittaa sormensa myös aamuyön heräilyt. Korvat tötteröllä kuuntelen, että inahtiko se S siellä sängyssään (ei yleensä kuulu mitään) vai mihin mä heräsin. Siinä sitten puoli neljän aikaan pyörin ja hyörin, herätän miesparankin kysymään että mikä on ja yritän puristaa silmiä tiukasti kiinni. Mielessä pyörii ne sata tekemätöntä asiaa, mutta aina kun yritän ruveta niitä pohtimaan, niin ennen ratkaisua ajatus harhautuu johonkin muualle. Mutta ei sinne uniin. Sitten jossain vaiheessa alkaa stressaan että "mun olis todellakin nyt vielä nukuttava, että jaksan huomenna töissä" ja uni vaan karkaa kauemmaksi.

Onneks mä periaatteessa tiedän mikä tähän auttaa. Liikunta. Kun vaan tarpeeks usein väsyttää kropan myös fyysisesti niin uni tulee helpolla ja jatkuu koko yön. Heti huomaa, kun on jäänyt työmatkapyöräilyt väliin sateen (ei siis laiskuuden, toim.huom.) takia. Pitäis tehdä muuta. Ja monipuolisemmin. Vaikka salille bodaan. Mutta sitten on vielä se pieni ongelma, että koska sinne salille kerkeis?

Ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Ei se oikeesti mistään kerkeemisestä oo kiinni vaan ihan puhtaasti viitsimisestä. Ja voishan täällä kotonakin jumppailla. Kaikenlaista härpäkettä ainakin on nurkat täynnä. Pitäis vaan nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Ja kahvakuulasta. Jospa mä nyt kunnostaudun kun lomakin alkaa. Tai sit viimeistään syksyllä. Kun S on aloittanut päiväkodin ja sopeutunut sinne. Tai ihan viimeistään kun... #tekosyitä #nytryhdistäydyt

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.