Kirjoitukset avainsanalla unettomuus

Meillä ollaan siirrytty (vihdoin!) siihen vaiheeseen, kun yöt nukutaan pääsääntöisesti melko hyvin eikä lastenhuoneessa tarvitse ravata koko yötä milloin etsimässä tuttia ja milloin irroittamassa tytön jalkaa pinnojen välistä. Nyt riittää yleensä kerta per yö. (Tähän lasketaan myös se kerta per yö kun melkein herään ja luulen, että kello on jo aamu-jotain ja mokaan koko nukkumishomman. Kaikilta.) Tosin en malta olla käymättä katsomassa ennen nukkumaan menoa että missä hassussa asennossa se tyyppi taas nukkuu. Tulee hyvä mieli kun saa vähän nauraa toiselle. Tiedän, olen ihan kauhea.

Eli nyt sais niinku nukkua ja nauttia kauneusunista ja kerätä voimia seuraavaa päivää varten. Mutta mitä tekee Mirva!?!? No valvoo itselleen täysin epätyypilliseen tapaan kymmeneen tai jopa yhteentoista (siis aivan kreisiä). Hilluu netissä ja maanisesti selailee läpi erinäisiä lastenvaatesivustoja, vaikka S:n kaapit tursuaa jo ihania härpättimiä ja muita riepuja. Mutta jos olis joku tosi hyvä ale jossain! Siinä sitten sinisen valon loisteessa oma uni jää sekä lyhyeksi että huonolaatuiseksi. Ei oo järjellä pilattu tämä äiti.

Pahimmillaan tähän unisoppaan laittaa sormensa myös aamuyön heräilyt. Korvat tötteröllä kuuntelen, että inahtiko se S siellä sängyssään (ei yleensä kuulu mitään) vai mihin mä heräsin. Siinä sitten puoli neljän aikaan pyörin ja hyörin, herätän miesparankin kysymään että mikä on ja yritän puristaa silmiä tiukasti kiinni. Mielessä pyörii ne sata tekemätöntä asiaa, mutta aina kun yritän ruveta niitä pohtimaan, niin ennen ratkaisua ajatus harhautuu johonkin muualle. Mutta ei sinne uniin. Sitten jossain vaiheessa alkaa stressaan että "mun olis todellakin nyt vielä nukuttava, että jaksan huomenna töissä" ja uni vaan karkaa kauemmaksi.

Onneks mä periaatteessa tiedän mikä tähän auttaa. Liikunta. Kun vaan tarpeeks usein väsyttää kropan myös fyysisesti niin uni tulee helpolla ja jatkuu koko yön. Heti huomaa, kun on jäänyt työmatkapyöräilyt väliin sateen (ei siis laiskuuden, toim.huom.) takia. Pitäis tehdä muuta. Ja monipuolisemmin. Vaikka salille bodaan. Mutta sitten on vielä se pieni ongelma, että koska sinne salille kerkeis?

Ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Ei se oikeesti mistään kerkeemisestä oo kiinni vaan ihan puhtaasti viitsimisestä. Ja voishan täällä kotonakin jumppailla. Kaikenlaista härpäkettä ainakin on nurkat täynnä. Pitäis vaan nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Ja kahvakuulasta. Jospa mä nyt kunnostaudun kun lomakin alkaa. Tai sit viimeistään syksyllä. Kun S on aloittanut päiväkodin ja sopeutunut sinne. Tai ihan viimeistään kun... #tekosyitä #nytryhdistäydyt

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä tein viime yönä niin tyhmän aloittelijan mokan, että siitä kärsii nyt koko kroppa. Tai koko perhe. Menin meinaan unitokkurassani typyn makuuhuoneeseen toimimaan nukku-mattina katsomatta kelloa. Siis katsomatta lainkaan kelloa! Ei näin Mirva, ei näin.

 
Heräsin sikiunesta typykän itkuun ja autopilotilla hyppäsin vaan sängystä ylös ajattelematta asiaa sen enempää. Makuuhuoneessa odotti täysin hereillä oleva misukka joka vaati syliin. Tätä ei kyllä yleensä tapahdu ennenkuin aamuyöstä. Operaatio äidin huijaus oli siis alkanut.
 
Toinen hämäävä tekijä oli se, että luulin automaattisesti kellon olevan jotain viis. Oli niin valoisaa ja siinä puoliunessa musta tuntui kuin olisin nukkunut ainakin 6 tuntia. Niinpä ajattelin nukutusyritysten olevan turhia ja mietin, että köllitään nyt se tunti tuolla meidän sängyssä. Kunnes palatessani tyttö sylissä omaan sänkyyn, tajusin että eihän se kello pentele ole kuin himpun verran yli 12. Ei oo todellista! (Positiivista tietenkin että tunnin unet tuntuivat kuudelta. Paino menneellä aikamuodolla.)
 
Kirosin itseni jo siinä alimpaan helvettiin, mutta seuraavien tuntien aikana löysin kyllä itseni jostain Danten helvetin alimmista kerroksista. Siihen on ihan syynsä miksi me ei nukuta missään perhepedissä. Koska siellä ei nukuta. Typykkä pyörii, hyörii, potkii, hipsuttaa, nipistelee ja ynisee. En tiedä mikä noista on pahin. Bonuksena tajusin myös jossain vaiheessa nukahtaneeni tutti selkäni alla. Palkintona tästä mielenkiintoinen painauma selässä ja tuttia etsimään herännyt taapero. Nice.
 
Lopullisen palkinnon sai lunastaa sitten aamupalapöydässä. Molemmilla puolilla pöytää istui kiukuttelevat ja naama nurinpäin olevat vesimiehet. On se vaan niin ärsyttävää, eiku siis suloista, kun ovat niin samaa maata. Kyllä mä oon onnen tyttö.
 
Että tästä onkin sitten hyvä aloittaa loma. Ensi töikseni pakotan ne yhdessä päiväunille. Nyt nukutte. Tai itkette ja nukutte. Jumankauta. 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kyllä Iina taitaa olla niin, että universumi pilailee meidän kustannuksella. Juurikin noina samoina hetkinä kun me tukka takussa ja joka suuntaan sojottaen suunnistetaan lastenhuoneeseen lähinnä jonkun esihistoriallisen vaiston varassa, niin samaan aikaan Mr. U nauraa partaansa: "ei taida pikkurouva tajuta yhtään mitä kello on. Sekoitetaans pakkaa vielä vähän sill ettei nukuta koko ynnä." Ilkeä vanha ukko...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.