Kirjoitukset avainsanalla Sirkus Caliba

"No, kun se kerran tulee melkein tohon takapihalle, niin pitäähän sinne nyt mennä." Näin kommentoi ystäväni asuinalueemme hiekkakentälle pystytetystä Sirkus Calibasta. 

Samaa mietin minäkin, kun huomasin mainokset lyhtypylväissä alkuviikosta. Aloinkin nohevana ja nykyaikaisena naikkosena etsimään asiasta lisätietoa maailman leveästä verkosta (Got it? Mua naurattaa, mut taidan olla ainoo...). Koska siellähän kaikki tarvittava tieto on. Vai mitä?

Ei ollut ei. Sirkus Caliballa on kyllä sekä nettisivut että Facebook-sivut, josta löytyy ohjelma, lipun hinnat ja "mykistävän laadukkaat" esittelykuvat sekä listaus kaikista mahdollisista (ja mahdottomista) maksutavoista (No ei nyt sentään siitä maailman vanhimmasta, Hyi sua miten likainen mielikuvitus!). Mutta mistään, siis yhtään mistään ei löytynyt listaa esiintymispaikoista ja -päivämääristä. Joku oli jo sitä kysellytkin Facebookissa, mutta sai vastaukseksi vain huonolla suomenkielellä kirjoitetun viestin ja kehotuksen soittaa annettuun numeroon. Mulla alko heti mielikuvitus laukkaamaan että mikäs tässä on syynä. Toisaalta, mitäs sitä valittamaan, siinähän se tieto oli noin sadassa mainoksessa ympäri asuinaluetta. Eli eikun paikan päälle vaan.

Hölkkäsin paikalle puolijuoksua hikipäässä henkilökohtaisen kiireen vuoksi (siis ne Mikki Hiiren kädet ei edelleenkään sano mulle mitään) ja törsäsin ystävän yllyttämänä aitiopaikkaan. Sinänsä tämä hedonistinen ele ei paljoa lompakkoa kuivattanut, kun sain maksettua suuren osan lipun hinnasta Smartumin Liikunta- ja kulttuuriseteleillä, mutta onhan tuo 21,90e aikuisen lipusta aika suolainen hinta. Onneksi edes tuo pikku pimatsu pääsi ilmaiseksi (alle 2v). Suosittelen muuten muitakin laittamaan elämän risaseks ja ostaan aitiolipun. Ei ehkä ihan verrattavissa Hartwall-areenan aitioihin, mutta pääsi ihan siihen lavan viereen aistimaan tunnelmaa.

Show alkoi. Alkoi hieman hymyilyttään. Star Warsin tunnusmusiikki ja vilkkuvalot suoraan kultaiselta 80-luvulta. Eläimet ei ehkä ihan siellä kaikkein kalleimmassa koirakoulussa olleet käyneet, rekvisiitta oli tyyliä jeesusteippi ja auringon haalistamat muovikukat, mutta jotenkin kaikki oli niin sympaattista. Kotikutoista ja tahattoman koomista. Osa esityksistä taisi olla suunnattu myös isille, sillä en keksi mitään muuta syytä miksi lasten sirkuksessa akrobaatti-misukan esiintymisasuna oli nahkaiset mikroshortsit ja niittirintsikat. Voin sanoa että oli myös aavistuksen hämmentävää kun se samainen nahkamuikkeli keimaili ja iski silmää ohimennessään. 

Sipukan mielestä show oli hieman jännittävä, mutta kiltisti se istui mun sylissä kuin liimattuna. (Ai mistäkö tiedän? No ehkä siitä, että se istui sylissä sen sijaan että olisi normaalin tapansa mukaan harjoitellut Harry Houdinin katoamistemppuja. Sinänsä se olis ollut melko hyvin kontekstiin sopivaa, mutta en ole ihan vielä valmis päästämään tuota sirkukseen. Sirkusta ihan tarpeeks kotonakin.) S hipsutti mun kättä ja katseli ihmeissään. Ja taputti innoissaan mukana. Varsinkin ne kurittomat eläimet saivat pikkuneidin täydellisen huomion. Tämän takiahan tänne tultiin. Keräämään uusia kokemuksia ja muistoja. Eli kaikesta hämmentävyydestään ja koomisuudestaan huolimatta taisivat tietää mitä tekivät. Tai sitten ampuivat sokkona maaliin. Se ja sama. Olin tyytyväinen, että mentiin.

Pienelle piiperolle tämä sirkus-kokemus taisi kuitenkin olla loppu viimein jopa aavistuksen pelottava. Oli aamuyöstä vaatinut päästä mummin viereen nukkumaan. Tulikohan ihan uniin asti ne kaikki pellet, zorrot ja tulennielijät. Vai saiko vain hyvän tekosyyn kivuta mummin kainaloon?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.