Kirjoitukset avainsanalla turhaan huolehdin

Mikäs sen ihanampaa, kuin saada extenpore päähänpisto, että vapaapäivän voisikin viettää purjehtien kauniissa Turun saaristossa. Taustallahan ei mitenkään vaikuttanut se tosiasia, että koti ja sen ympäristö tarjoaisivat vapaa-ajan ongelmiin lähinnä työleireille verrattavissa olevaa aktiviteettia. Ei mitenkään. 

Saatiin myös tytön pappa yllätettyä niin että hänkin ilolla kutsui meidät vieraakseen. Ei kukaan ehtinyt miettiä oliko se kaikin puolin hyvä idea vai ei. Onneksi. Oli meinaan aivan mahtavaa. Jos olis vielä ollut lämmintä, niin olis ollut hurjan mahtavaa. Mutta ei me kai ihan liikoja voida Suomen kesältä vaatia. Kanta-asiakastarjouksessa oli tässä kuussa vain vaihtoehdot "sateeton" ja "melkein hyttysetön". Mentiin niillä. 

Purjehdusreissu tuollaisen hippasen vilkkaammin liikkuvan, mutta ei ehkä vielä ihan akrobaatin kehonhallintaa omaavan tättähäärän kanssa on melko klassinen "accident wating to happen"-skenaario. Jos tätä olisi pysähtynyt miettimään edes hetkeksi, olisi saattanut joutua siirtämään reissua (mikä olisi ollut virhe. Suuri virhe). Ihan jo se vene itsessään on täynnä ansoja, jotka tuollaiselle alle metrin mittaiselle ovat luokkaa Grand Canyon. On rappusia, korkeita kynnyksiä, kapeita oviaukkoja ja köysinippuja. Puhumattakaan siitä, että koko komeus on ympäröity sellaisella vaatimattomalla pikku vesistöllä ja sen ja yltiöuteliaan lapsen välissä on vain muutama hassu vaijeri. 

Mutta jälleen kerran tuo kääpiö pääsi yllättämään äitinsä. Kun se onkin niin tai-ta-va! Ei kun ihan oikeasti pääsi yllättämään se kuinka vähän se muksahteli ja kuinka hyvin se pysyi pystyssä vaikka mentiin ihan purjeillakin. Ei sillä, että kauheasti itse olis pystynyt rentoutumaan, kun oli koko ajan oltava valmiudessa syöksähdellä pelastusoperaatioihin ennen kuin sukelletaan rappusia alas. Antoi kuitenkin uskoa, että ehkä joskus kymmenen-viidentoista vuoden päästä voi jo olla ihan rauhassa.  (Paitsi, että jos on äitiinsä tullut, niin ei silloin kyllä enää halua lähteä mukaan, vaan hoitaa itselleen kyläpaikan.)

Hiemanhan se meinasi pinna palaa toisella, kun äiti koko ajan varjona hiippaili metrin päässä. Kotona kun saa rauhassa leikkiä ja mennä ilman että toinen hengittää niskaan. Tähän auttoi kuitenkin satamien leikkipaikat ja ne noin sata laivakoiraa, joita kaikkia oltaisiin haluttu mennä moikkaamaan kädet ojossa. 

Pakkaamme siis jatkossakin pelastusliivit, aurinkorasvan, hyttysmyrkyn, hatut, pipot ja hanskat sekä tuhottomasti lämmintä vaatetta mukaan ja lähdemme seikkailulle Turun saaristoon. Voiskohan tolle ikiliikkujalle rakentaa myös sellaisen vaijeriviritelmän, joka antaisi valheellisen vapauden tunteen, mutta pelastaisi aina, jos jalka lipsahtaa yli laidan? 

 

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.