Kirjoitukset avainsanalla lapsen kanssa matkalla

Lapsen kanssa matkailu on mahdollista, mutta ollaksemme realisteja, ei se ihan samanlaista ole kuin aikuisten kesken. Mikäli haluaa välttää pettymykset, itkupotkuraivarit ja kariutuneet haaveet, kannattaa hieman pohtia sitä, mikä itseasiassa muuttuu.

1. Lapsen kanssa kohteista valikoituu helpoimmat

En ehkä ensimmäisenä valitsisi reppureissua kahdeksaan kohteeseen, joihin liikutaan epämääräisillä välineillä ja ennalta-arvaamattomilla aikatauluilla. Toisaalta, jos lähtee reissuun lapsen ollessa vielä rintareppukokoinen (tai puolisosi on supermies) ja ruokakin kulkee pääsääntöisesti mukana maidon muodossa, niin ehkä tämäkään ei ole mikään este.

Näihin kiinnitän huomiota valitessani kohdetta:
*Nopea ja lapsiystävällinen matkustusaikataulu

*Helpot siirtymiset paikasta toiseen
*Turvallisuus
*Mitä kohde tarjoaa lapsiperheille?
*Lähellä palveluita ja toimintaa

 

2. Nykyään majoituksen pitää kattaa lämmin vesi, wc ja sähköt

Ikkunat, lämmin vesi sekä sähköt ympäri vuorokauden ovat nykyään ehdottomia majoituksessa. Ennen ei ollut niin väliä. Lapsi on tehokkaasti kaivanut minusta sen uinuvan luksusmatkailijan, jonka mielestä ilmastointi on välttämättömyys ja sammakot ovimatolla kaikkea muuta kuin söpöjä. Voi tätä turhamaisuutta!

Näistä en luovu!
*Hyvä aamupala, mieluiten jonkun muun kokkaamana
*Oma kylpyhuone
*Lyhyt matka kaupungin keskustaan
*Uima-allas tai ranta majoituksen läheisyydessä

 

3. Pitkät vaihdot vaihtuivat suoriin lentoihin, koska lapsi

Ennen olin valmis viettämään tunteja lentokentillä odottaen sitä todella halpaa jatkolentoa, jonka varasin vuosi sitten, saadakseni sen vielä halvemmalla. Nykyään maksan ilolla hieman enemmän saadakseni suoran lennon lentoyhtiöllä, jonka nimen olen aiemmin kuullut. Tosin Curacao-Bonaire väliä operoinut superhalpa Cheap-o Air saa yhä hymyn kasvoilleni kaikessa surrealistisuudessaan. En tiedä mitä tuon nimen keksinyt mainosmies on miettinyt...

Nämä jätän väliin:
*Pitkät vaihdot
*Oudot lentoyhtiöt
*Lentoyhtiöt, joissa joutuu maksamaan rattaista

 

4. Matkustusaikataulun pitää joustaa lapsen tarpeiden mukaan

Mies on innoissaan, kun aikatauluihin on tullut loman kaltaista väljyyttä. Koko päivän siirtymiset hikisessä bussissa tai yhden päivän aikana Riccionesta käsin nähdyt Pisa-Firenze-Siena on vaan liikaa. Lapsen kanssa aikatauluja ei voi suunnitella samaan tyyliin kuin Kehä ykköstä ruuhka-aikaan. Eli huonosti ja täysin tukkoon. 

Nämä pidän mielessä:
*Missä on lähin WC?
*Pieni lapsi (ja sen isi) jaksaa yhden aktiviteetin päivässä
*Aikatauluta myös joutilasta aikaa
*Kaikkea ei tarvitse nähdä kerralla

 

Pelko siitä, ettei lomakohteesta löydy vaippoja, lastenruokia tai aurinkorasvaa, laittaa tunkemaan kaikkea mahdollista mukaan.

 

5. Lapsi tuplaa matkatavaran määrän

Juuri kun olet ollut oman elämäsi lean manageri ja saanut matkatavarasi karsittua kymmeneen, niin tulee lapsi. Varsinkin ensimmäisillä reissuilla, tuntui että sitä roinaa ja rompetta sai pakata kassit pullolleen. Pelko siitä, ettei lomakohteesta löydy oikeita vaippoja, lastenruokia, aurinkorasvaa, kosteuspyyhkeitä tai särkylääkkeitä, laittaa tunkemaan koko loman tarpeiksi kaikkea mahdollista mukaan. Lisäksi matkalaukusta löytyy rattaat, rintareppu, leikkimatto, potta, aurinkosuoja, leluja, kirjoja, harsoja, unilelu, miljoonat vaatteet ja sadat kengät. Sekä tietysti lapsen itsensä salakuljettamat sata pikkuautoa, joita sitten yhdessä tuumin ihmetellään turvatarkastuksessa ja painokontrollissa. Laukun. Ei äidin. 

Nämä on pakko olla mukana:
*Juomapullo
*Hyvät matkarattaat
*Kosteuspyyhkeitä
*Vaihtovaatteet (omat ja lapsen)
*Puuhaa ravintolaruuan odottelun ajaksi
*Rusinoita tiukan paikan varalle

 

Oli aika, jolloin Bamsse-klubi oli lähinnä vitsi. Julma vitsi.

6. Bamsse-klubista tuli todellisuutta

Iltariennot jää lapsen kanssa itsestäänselvästi vähemmälle, vaikka ei me koskaan mitään hurjia bilettäjiä olla oltukaan. Me ollaan oltu henkisesti keski-ikäisiä jo kymmenen vuotta. Nukkumassa kymmeneltä ja ylhäällä seiskalta. Harmi kyllä, intohimoni sukeltaminen ei onnistu ennen kuin saadaan lastenhoitaja matkaan mukaan. Muutkin urheiluaktiviteetit odottavat vielä hetken sitä, että S joko jaksaa haikkailla mukana tai sitten voi jäädä lastenhoitajan kanssa hotellille. Vielä ei ole muutenkaan lapsenhylkäyksen aika, vaan haluan todella viettää lomalla aikaa tuon hömpsäntuusan kanssa. Hiekkaleikkejä, leikkipuistoja, huvipuistoja, eläintarhoja, vesipuistoja, yhteisiä muistoja ja muuta hömppää. Tulee vielä aika, kun se ei halua lähtee kalkkisvanhempiensa kanssa yhtään mihinkään, kun ne on niin noloja.

Parasta lapsen mielestä:
*Uiminen
*Jätskin syönti
*Päätön juoksentelu
*Ihan tavalliset leikkipuistot
*Bamsse-Klubin disco
'Päiväunet äidin kainalossa

Nämä asiat meillä muuttuivat lapsen myötä. Mutta monet asiat eivät yllättäen muuttunetkaan lainkaan! Arvaatko mitkä?

Kommentit (2)

Faijahommia

Upea postaus!

Itse olen reissannut todella paljon ja mitä hämärimmissä paikoissa. Nyt kuitenkin (salaa) odotan Bamsse-matkoille pääsyä. Eivätkö Isät jaksa kuin yhden aktiviteetin päivässä? :D

Matkailu varmasti muuttuu lapsen myötä ja innolla tätä jo odotan. Tosin katsotaan kauanko jaksaa altaanreunalla istuskella :D

https://faijahommia.fi/

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Tyyppi on siis kaappi-bammseilija! :) Ja siis kyllähän ne isit jaksaa, kun on pakko, mutta (ainakin meillä) nauttivat myös siitä kun vaimo pysyy hetken paikoillaan. Ja on vaikka ihan hiljaa. Harvinaista herkkua.

Ei lapsen kanssa tarvii välttämättä vain siinä altaan reunalla istua. Ja jos teillä on samanlainen vesipeto kuin meillä, niin istuminen on luksusta. Normaalisti singahdellaan elohopean perässä hiki päässä. Suosittelen apuvälineitä, jotka kelluttavat jos katse hetkeksi herpaantuu.

Mutta reissulle vaan! Sillähän sen näkee, miten oman naperon kanssa meno muuttuu. Vai muuttuuko :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vapun "päivä Tukholmassa" -risteilyn päiväohjelma ei todellakaan pitänyt sisällään sitä perinteistä maanista shoppailumaratoonia ylös alas Drottning Gatania, vaan menimme lasten ehdoilla ja suuntasimme Junibackeniin. (Uskaltaudu reippaasti tankkaamaan tietoa tuolta kotisivuilta. Ne ovat suomeksi! )Se on siis Astrid Lindgrenin satujen ympärille luotu tarinoiden talo, jossa huvipuistomaisesti houkutellaan lapset kirjojen satumaailmaan. Eikä tämä lasten kulttuuritalo kai pelkille lapsille ole. Kyllä aikuisetkin siitä nauttivat. Osa ehkä vähän salaa.

Silja Linen terminaalilta pääsee Junibackenille kätevästi bussilla. Lipun voi ostaa jo laivasta tai maksaa kortilla bussissa. Hinta 100 kruunua per aikuinen pakarapari, oli mielestäni kohtuullinen.Alle 11e on vähemmän kuin kaksi seutulippua Helsingissä eikä siihen hintaan todellakaan kuulu suora yhteys lähes minnekään saatika rattaiden nostelu auton tavaratilaan ja takaisin.

Meillä oli siis rattaat mukana, mutta Junibackeniin niitä ei saa ottaa mukaan. Rattaat siis vaunuparkkiin, laiskat ja kävelytaidottomat kulkevat sitten joko nuristen tai rintarepussa. Ensimmäisellä viittaan lähinnä paikalle puoliksi pakotettuihin ja jollain uhkailtuihin miehiin.

Meillä kävi tuuri emmekä joutuneet paljoakaan jonottamaan. Olen kuullut villejä huhuja ja sankaritarinoita jopa 1,5 tunnin jonotuksesta porottavassa auringonpaisteessa. Me ehdimme vain vähän ihailemaan pientä puroa ja siinä lilluvaa ankkaa kun olikin jo aika kipaista jonottavan ystäväni vanavedessä sisälle. Jos siis olet liikenteessä loma-aikoina, kannattaa varata mukaan Zen asenne, vettä ja evästä. Ja sitten jotain sille lapselle kanssa.

Pääsyliput kustansivat 159 kruunua (17,30e) aikuisilta ja 139 kruunua (15,12e) yli 2 vuotiailta. Ei ihan ilmaista, mutta voin sanoa, että joka slotin arvoista.

Junibacken on hämmentävä maailma. Astut yhteen huoneeseen ja olet ihan ymmälläsi kaikesta mitä yhteen tilaan on saatu mahtumaan. On Peppi Pitkätossun petaamaton vuode (joo, tämän huomasi kummityttöni. Oma tyttäreni ei tajuaisi asiaa vaikka sitä osoteltaisiin neonvalokyltein. Pitäiskö hieman skarpata?), Viiru ja Pesonen, kahvilaa, sepän pajaa, rappusia, liukumäkiä, sokkeloita ja sopukoita tutkittavaksi. Vanhasta HopLop-tottumuksesta yritin ensin kivuta perässä vain huomatakseni ettei näitä ollut suunniteltukaan aikuisille. Lapset saivat rauhassa mennä itsekseen. tai no, rauhassa ja rauhassa...

Junibackenin sydän on satujuna, jonka kyydissä pääsee tutustumaan Astrid-tädin kaikkein kauneimpiin (ja karmeimpiin) satuihin. Juna oli hienosti toteutettu. Se yhdisti teatterimaista lavastusta, valoa ja pimeyttä, musiikkia, satuja (Suomeksi luettuna!) sekä kaikenlaisia efektejä. Osa junan materiaalista oli melko K-10 ja vähän meinasi tytöilläkin tulla hätä. Varsinkin jos lapsesi on pikkasen herkkis ja eläytyy tunteella satujen tragedioihin niin kannattaa varautua lohduttamaan. Meillä itku loppui kuin seinään junamatkan jälkeen (ehkä ilmapallot auttoivat) eli mitään traumaa tästä ei tainnut jäädä.

Luulimme, että tämän junan jälkeen homma olisi siinä ja kaikki oli nähty. Mutta ei. Uusia maailmoja löytyi yksi toisensa perään. Me aikuiset olimme jo lähdössä, kun lapset halusivat vielä kivuta yhdet portaat ylös. Me luultiin että kyse oli vain pienestä huoneesta, mutta kun muksuja ei alkanutkaan kuulua takaisin, kipusimme perään ja huomasimme että käytävä jatkuikin pidemmälle ja pidemmälle paljastaen taas uuden mielikuvitusmaailman.

Myös alakerran ravintola jatkaa samaa konseptia. Se on sisutettu tivoli- ja sirkushengessä ja antaa lapsen mielikuvitukselle niin paljon syötteitä että melkein huutaa jo erroria. "Miksi tuo täti on tippunut katosta läpi?" "Voiko sen päätä käydä katsomassa yläkerrassa?" Mainiota sanon minä. Ei mitään kylmän kliiniä skandinaavista designia vaan rehtiä ylitsepursuavaa visuaalista räjäytystä. Enemmän on enemmän.

Kirjakauppa oli myös i-ha-na. Melkein kannoin mukanani superkauniin nukensängyn, mutta kun sen viereen olisi pitänyt ostaa myös syöttötuoli sekä ehdottomasti jääkaappi(!) niin päätin jättää ne hyllyyn. 

Junibackenissa kului helposti muutama tunti ja lopun aikaa pystyi nauttimaan kipsuttelusta Gröna Lundin ja Skansenin hujakoilla. Aurinko paistoi ja kesän ensimmäinen ulkojätski maistui. Junibackeniin pitää päästä varmasti vielä uudestaankin. Ja Gröna Lundin hurjat vuoristoradat pitää tulla testaamaan aikuisten kesken. Mutta mihis me nuo muksut silloin hylätään? Oliskohan Junibackenissa jotain lastenhoito-palvelua? ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oho. Tällainen oli jäänyt luonnospöydälle! Onhan se aina kiva fiilistellä mennyttä lomaa, mutta erityisesti tämä on sinulle, joka haaveilet lomasta Mauritiuksella ja mietit onko siellä mitään muuta tekemistä kuin löhötä altaan reunalla ja nauttia auringon lämmöstä. Vastaus riippuu siitä mitä haluat kuulla. Jos haluat loman jolla on ihan lupa vaan olla, niin loistavaa, paina osta-nappia heti. Jos taas kaipaat aktiviteetteja niin tässä muutama oma huomio. Päätä sitten itse onko ne sitä mitä haluat.

Hotellilla oli kaikenmaailman aktiviteetteja, joilla olis pystynyt pitämään lorvi katarrin loitolla. Oli SUP-lautaa, polkuvenettä, kajakkia, purjelautaa ja muuta merikelpoista laitetta, joilla hoitaa itsensä merihätään. Sitä varten niillä oli moottoriveneitä, joilla sitten sankarillisesti pelastaa pulaan joutunut daami. (En minä. Mä pääsin ihan omin voimin maihin. Ettäs tiedätte.) Hotelli vei asiakkaitaan myös lasipohjavene ajelulle katsomaan kaloja ja koralleja. Tää oli ihan kiva, mutta jos on käynyt Thaimaan mahtavilla sukellus- tai snorklausretkillä niin ei tää ihan kauheesti antanut. Mutta oli se ihan kiva pikku ohjelma. Lisäksi olis päässyt vesihiihtään ja snorklaan, mutta me skipattiin nää. Snorklaus sen takia, ettei Sipua voinut jättää mihinkään retken ajaksi ja vesihiihto koska omaa egoa ei halunnut jättää siihen laiturin viereen. Lopullisesti. Mä en vaan osaa tollasta. Ja ai niin. En käynyt myöskään salilla. Kertaakaan. Mutta vesijumpassa käytiin Sipun kanssa. Sipulla oli aika hyvät muuvit.

Shoppailu ei ole tämän saaren suurimpia aktiviteetteja. Ainakaan niiden muutaman ostoskeskuksen perusteella johon eksyttiin. Kaikki kivoimmat lastenvaatteet oli Euroopasta raahattuja ja hintalappu oli hippasen verran korkeampi kuin olisin halunnut maksaa. Tää ei miehen mielestä ollut lainkaan huono juttu. Mulla on kuulemma ihan tarpeeks riepuja vaatekaapissa tilaa viemässä. Mutisi jotain siitä, ettei sen vaatteet enää mahdu sinne. Ai jaa...

Käväistiin myös Port Luisissa tsekkaamassa rantakatu ja pikku myyntikojut. Tuli sellainen kunnon markkinafiilis, mutta ilman niitä kilometrin verran selässä roikkuvia ja ostoksille väkisin raahaavia helppo heikkejä. Nää oli siis ihan kohteliaita ja riitti, kun hymyillen sanoi että nou tänk juu. Uskoivat kerrasta. En juuri koskaan osta mitään noista markkinakojuista, mutta jostain kumman syystä niitä on kiva kierrellä ja nauttia siitä ilmapiiristä. Kummallinen olen, tiedän.

Parasta ohjelmaa taaperon kanssa oli Casela Safari. Ajeltiin taksilla pitkät pätkät ylös alas vuorenrinteisiin rakennettuja uusia teitä (uusia, koska kiinalaiset oli kuulemma tehneet halvalla huonoja ja pikku sadekuuro oli sortanut tien penkereet saaden aikaan massiivisen mutavyöryn ja hups, tiet oli kadonneet niinkuin rahat halpaan kiinalaiseen tavaraan yleensäkin.). Perillä meitä odotti villieläinpuisto, joka oli aiempiin kokemuksiin verrattuna melko siisti ja eläimillä näytti olevan kohtuullisen hyvät oltavat. Puisto esitteli asiakkailleen eksoottisia eläimiä pygmivirtahevosta jättiläiskilpikonniin joiden sekaan pääsi muuten kävelemään. Ai hitsi ne oli todellakin nimensä veroisia. Huge!

Hieman hymyilytti lintuhäkeissä notkuvat fasaanit eli kotoisasti takapihamme fasupalat. Meillä kun niitä Vantaalla hyppii pihoilla ja penkereillä yhdessä metsäkauriiden kanssa, niin ei tuntunut kovin oleelliselta jäädä niiden kohdalle ihmettelemään. Mutta sitäkin enemmän ihmeteltiin erilaisia kissaeläimiä ja yritettiin selittää Sipulle miksi kisuja ei voi mennä paijaamaan, sekä kirahveja herkkupaloja kerjäämässä ja värikkäitä kaloja lammessa.

Kokemukseen kuului myös ajelu Safari-bussilla, jonka kyydissä päästiin ihan nokkimisetäisyydelle strutseista ja melkein kavion mitan päähän seeproista. Pienelle ihmeiselle tässä oli jo ihan tarpeeksi ja rakas maailman matkaajamme nukahtikin syliini. Ei haitannut kuopat eikä töyssyt, se kuorsas vaan menemään. Kunpa se kotonakin nukahtais yhtä helposti...

Käymättä jäi Seitsemän värin maa ja vesiputous. Tämä ihan siitä syystä, että loma todellakin mentiin naperon ehdoilla eikä jotenkin tuntunut siltä, että S olis valinnut monen tunnin istumista ensin autossa ja sitten vaunuissa kun äiti ja isi ihmettelee eri värisiä kukkuloita ja alas valuvaa vettä. Ehkä sitten joskus myöhemmin, kun toinen osaa arvostaa luonnon ihmeitä. Siihen asti meille riittää toi uiminen. Se riittää vielä aika pitkään.

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toisin kuin kuvasta vois luulla, se ei ole uiminen. (Tosin tämä saattaa olla nyt muuttunut homma.) Mä oon varmaan joka lomalla käynyt jonkinlaisessa hieronnassa. Thaimaassa mun selkään on paukuteltu niin, että hetken jo pelkäsin pääsenkö lainkaan laverilta ylös. Barcelonan rannalla mietin, että tän öljymäärän jälkeen salakuljetan ehkä ziljoona kiloa hiekkaa hotelliin ja perustan sinne piitsin sivupisteen. Oon nauranut kutiaville jalkapohjille Lipellä, kuunnellut nousuveden kohinaa Tiomanilla, melkein nukahtanut Tallinnassa ja toivoen että hyhmäinen läpsyttely olis jo ohi Torreviejassa. Laatua ja laaduttomuutta siis jo vuodesta nakki ja muki.

Mauritiuksella päätin käydä aloittamassa uuden vuoden kunnon kokovartalohieronnalla hotellin omassa spassa. Odotukset sinkaisivat jo taivaankannen tasolle yhdessä ilotulituksen kanssa, kun huomasin esitietolomakkeessa kysyttävän voiman käytön levelistä. Jos meinaan joku asia on turhauttavaa niin se kun makaat tunnin laverilla kun joku vieras ihminen vähän sivelee sun selkää ja samalla tekis mieli huutaa: "koska se hieronta oikein alkaa? Tee nyt hyvä ihminen jo-tain!" Mutta et kehtaa, vaan kihiset siinä kilpaa öljyn kanssa ja odotat vaan koska pääset pois.

Ravenala Attituden Spassa sai valita kaikkea mildin ja deepin väliltä ja koska lipareessa ei ollut kohtaa "jos ei vähän okseta, niin ei ollut tarpeeksi kovaa" niin valitsin deepin. Ja alleviivasin asian kertomalla sen myös ääneen. Kahdesti.

Ja kippas kappas. Rentoutumisalueelta minut kävi noutamassam ieshieroja, joka tarkisti moneen kertaan että onko hyvä näin. Tuli välillä jopa tunne, että mokoma kokeili kuinka lujaa voi hieroa ennen kuin pikku rouva vingahtaa. Vähän kävi tuskan hiki otsalla pohkeiden ja sivureiden lavojen kanssa mutta hymy ei hyytynyt. "Very good"

Hieroja taisi kyllä anoa mun jälkeen lomaa iskiessään sormensa 12 tunnin lentomatkan marinoimiin toimistotyöntekijän sementtimuhkuroihin joita jossain ehkä hartioiksikin on kutsuttu. Mutta voih ja ah mikä tunne se onkaan, kun veri alkaa kiertää. Ihan sinne päähän asti. Ei ollut ihan hetkeen tapahtunutkaan moista ihmettä.

Olin niin kiitollinen tuosta kohinasta etten kehdannut edes kieltäytyä ostamasta suuresti suositeltua jalkarasvaa. Tarpeeseenhan sekin tuli. Ei ollut meinaan mikään yllätys kun hieroja mainitsi, että rouvalla on vähän kuivat jalkapohjat. "Vähän..."

Kommentit (3)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Ootko kokeillu itse rullata esim tennispallolla tai foam rollerilla? Ei sellaisella kuoleman versiolla jossa on nystyröitä (se on paras, mutta mä oonkin vähän pimee) vaan sellaisella suht pehmeällä? Sillä pystyisit ehkä paremmin itse säätämään aluksi sitä painetta. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.