Kirjoitukset avainsanalla vinkki

Meillä oli miehen kanssa treffit. Onks voinut jäädä epäselväks. On niin harvinaista lajiketta, että mehustelen tällä vielä kuukauden. Sitten tulee taas mummi kesäks Suomeen, niin voi vähän useammin tehdä jotain aikuisten juttuja kaksin. Luksusta.

Treffeihin kuuluu perinteisesti ruoka. Hyvä ruoka. Mä halusin kans kokeilla jotain sellaista ravintolaa, jossa en ollut ennen käynyt. Ja tällaiseksi ei laskettu pikaruokaketjun uutta toimipistettä tai Teboilin kahvilaa. Varsinkaan tota Teboilia, koska sinne mut on kerran viety treffeillä. Se onkin sitten ihan toinen tarina ja varmaan voitte arvata ettei ollut tämä nykyinen siippa, joka mut sinne raahas. Se oli kyllä klassinen...

Valittiin Kampin Kortteli eli Kampin ostoskeskuksen viidenteen kerrokseen sijoittuva ravintolamaailma, jossa 11 baarin, ravintolan ja kahvilan combo yhdessä muutaman hyvinvointiin panostavan yrityksen kanssa luovat melko uniikin combon. Eipä kuulosta kovinkaan romanttiselta, mutta voin luvata ettei sillä ole mitään tekemistä ostarien perinteisten food courtien kanssa. Kaikkea muuta.

Bar Cón tarkoittaa lauttaa ja tämä ravinteli sijaitseekin muita saman kerroksen paikkoja ylenpänä, kuin lautalla. Sisustus on uniikki, mikä tarkoittaa sitä, että jos sinut roudattaisiin paikalle silmät sidottuina niin et osaisi arvata paikkaa pelkkien tapettien rokokoo-henkisten kiemuroiden, mustan nahan ja lasin perusteella. Ne loistavat poissaolollaan aivan kuten alimittaiset vanhat limaiset miehetkin. Tilassa on runsaasti luonnonvaloa, viherkasveja. Fiilis on jotenkin kesäinen ja terassimainen. Hyvä boogie niinku ne kai jossain sanoo. Vai sanooko?

Bar Cónissa oli selkeästi myös perus kulmapubia osaavammat baarimestarit. Kaukana on ajat kun "jotain kivaa" oli kossuvissy ja vihreä grena jossa kivan virkaa toimitti kirsikat silmänä ja sitruuna-slaissi suuna. Tällä kertaa ei tuntunut kettuilulta tilata drinkiksi joku kiva ja raikas vaan pöytään kannettu trendikäs cocktail henki ammattilaisen ylpeyttä ja kiekuraksi muotoiltu appelsiinin kuori pientä hifistelyä.

Ruokalista oli erilainen kuin monissa tapas ravintoloissa. Ei pelkkää melonia ja Serrano kinkkua ja chili-voissa paistettuja katkarapuja. Dont get me wrong, rakastan noita, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin niitä pystyy tekeen helposti kotonakin. Mä otin homejuusto pintxon (mahdoton ei-kataloonin lausua oikein) ja yhdessä jaoimme juustot, kinkut ja tietenkin patatas bravakset. Niiden luvattiin toimittavan pieni optku nivusiin ja tulisen ruuan ystävinä voimme sanoa, että oikein hyvää oli ja tulisuuskin sopivan lempeä tuuppaisu. Pääruuaksi pöytään kannettiin pihvit kahdelle pimienta padronien kanssa. Liha oli mielettömän mehukasta ja nuo pienet vihreät paprikat katosivat lautaselta viimeistä yksilöä myöden. Herrrrkullista. Jälkiruuaksi jaoimme köyhät ritarit joka oli täydellinen päätös iltaamme. Oli ihana hakea hoidosta kotiin iloinen misukka, kun itselläkin oli ollut huikea päivä. 

Hassua muuten miten yksi muutaman tunnin irtiotto arjen pyörittämisestä antaa niin paljon virtaa. Ei aina tarvii lähteä kauas mutta pieni etäisyys auttaa kummasti näkemään mikä on olennaista. Ja enemmän hassua on se, kuinka kova ikävä sitä hermoja raastavaa riiviötä onkaan, kun se ei olekaan mukana kokemassa jotain kivaa. Kyllä äitiys on kummallista. 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Ehdottomasti. Kerro sitten oma mielipiteesi. Me ollaan menossa jo uudestaan tänne ystävän synttäreille ja ootan ihan innolla :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onneks mulla on toi mies. Jos ei muusta syystä, niin siitä että ilman sitä, mulla olis Sipusta vaan perunalla napattuja epäselviä otoksia sekä mahdollisesti aavistuksen paremmalla pokkarilla otettuja yritelmiä. Yritelmiä siksi, että elohopean lailla liikkuvan taaperon kanssa on yllättävän vaikeaa saada neuvoteltua kauniista sommitelmista ja harmonisista asetelmista. Mä teen AINA sen virheen, että mulla on jo joku valmis ajatus päässä ja yritän saada yhtäkkiä rautakangeksi muuttunutta lapsosta istumaan kauniisti koristetyynyjen (huom tarkoin astelletujen koristetyynyjen) keskellä ja katsomaan oikeaan suuntaan.

Sitten tulee mies ja nappaa sen taikahärpäkkeensä esille ja saa loihdittua lapsukaisestamme kauniin hymyn esille ja ennen kaikkea hänen persoonansa. Ja miten se onnistuu? No, odottamalla sopivaa hetkeä. Antamalla lapsen puuhastella omiaan. Mennä vääriin paikkoihin ja tehdä vääriä asioita. Napsimalla kuvia kymmenittäin. Itselle jäi enää vastuulle niiden muutaman (lue: kymmenen) vaatekasan kiikuttaminen kuvan rajausalueen ulkopuolelle sekä Sipun kurittoman tukan jatkuva sukiminen. Kunnes en enää jaksanut sitäkään.

  1. Ole rauhallinen äläkä odota mitään tiettyä lopputulosta. Pinterestin kanssa kannattaa siis olla varovainen. Luovat vaan turhia paineita kaikille. Ei ne ole edes oikeita lapsia niissä kuvissa. Mitä lie photoshopattuja nukkeja.
  2. Stailaa malli ja tila, mutta älä odota että taapero suostuu istumaan kiltisti juuri siinä tietyssä kohdassa vaan tee tilasta sellainen että hän voi liikkua siellä vapaasti. Kun joka nurkka on kuvaan sopiva niin ei haittaa vaikka lapsi yhtäkkiä keksii että tuolissa istumisen sijaan oiskin kauheen kiva ryömiä sen alle.
  3. Kameran ei nyt varmaan tarvii ihan ammattilaistasoa olla, mutta putsaa nyt ainakin sen puhelimen kameran linssi. Ellet sitten tavoittele sellaista sukkahousun läpi otettua pehmeää vaikutelmaa.
  4. Anna muksulle jotain kivaa tekemistä. Esim. ilmapallo kädessä toimii hyvin. Värilliset ja sotkevat suklaakarkit taas eivät.
  5. Kun kaikki muu on kokeiltu, ota lasi viiniä ja anna miehen hoitaa homma. Muista kehua häntä sieltä reunalta: "Tosi hyvin menee. Just noin. Aiettä nyt tulee nättiä." samalla kun lakkaat omia kynsiäsi.

Tässä näillä vinkeillä otettuja kuvia meidän 2 vuotiaasta elohopeasta. Mitäs olette mieltä?

Kommentit (6)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kiitos. Ja varmasti olisivat teennäisiä jos olisin pinterestöinyt ja stailannut tilanteet puhki. Nyt näkyy Sipun luonne hyvin :)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Mäkin tykkään tosta ihan hirveesti. Ja kelaa! Ihan H&M löytö eli ei mikään kallis sijoitus. Tosin Sipuhan halus itse juhliin laittaa toisen mekon. Onneks oli tämä käytössä myös uutena vuonna niin ei ole ihan kertakäyttömekko.

Vierailija

Hienoja kuvia ja hyviä vinkkejä.
Ihana myös tuo koko huone. Mistä kaunis päiväpeitto on?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Se tunne, kun on kaupassa eikä mieleen tule kuin ne samat, tuhanteen kertaan kokatut ruuat. Se tunne, kun kaverin kokkailut kuulostaa aina omia innovatiivisemmilta. Se tunne, kun keksii jonkun uuden ruuan josta koko perhe tykkää. Se tunne, kun saa jakaa omat parhaat arkireseptinsä.

Maanantai: Kanaa ja riisiä yrttikerma-smetanakastikkeessa

  • Kananfileetä suikaleina (hyi yök valmiit suikaleet, hirveitä nitjakkeita paketti täynnä)
  • valkosipulia (yksikyntinen on parasta ja sen saa helposti suikaleiksi perunankuorimaveitsellä)
  • Fond du chef kanaliemi (se sellainen lötkö hyytelökökkäre)
  • yrttikerma
  • smetana
  • herkkuisieniä (pitää jättää isoiksi paloiksi, jotta henkisen allergian omaava mies saa ne noukittua mun lautaselle)
  • riisiä

Paista valkosipuli ja kana (ja ne sienet, älä unohda niitä vaikka mies yrittääkin ne piilottaa. Roskiin). Lisää mukaan kaikki muu ja anna hetken hautua. Keitä riisi (riisinkeitin on muuten ihan pop)

Tiistai: Koskenlaskijamakaronilaatikko

  • täysjyvämakaronia
  • jauhelihaa
  • valkosipulia
  • vettä
  • lihaliemikuutio
  • Koskenlaskijajuustoa
  • miniluumutomaatteja

Tarkempi resepti löytyy täältä. Suosittelen puolittamaan lihaliemen määrän, 1 kuutio riittää hyvin. Ja jos kyllästyy, niin eri makuisilla juustoilla saa vaihtelua. Cheddar oli kans aika jees.

Keskiviikko: Siskonmakkarakeitto

  • vettä (dah)
  • lihaliemikuutioita
  • chiliä (ihan perus)
  • perunaa (kandee tsekkaa ettei oo sellaista muusiperunaa. Ihan vaan vinkkinä)
  • hemapa-pussi (inhoan keittojuureksia)
  • Wurstin siskonmakkaraa

Eli listan järjestyksessä vaan tavaraa kiehumaan. Valmistuu älyttömän nopeesti. Varsinkin jos saat miehen kuorimaan perunat.

Torstai: Tomaattinen jauhelihakastike ja pasta

  • pastaa
  • jauhelihaa
  • valkosipulia
  • sipulia
  • kesäkurpitsaa raasteena (jos haluaa keventää ja huijata miehen syömään kasviksia)
  • tomaattimurskaa
  • fariinisokeria
  • suolaa
  • pippuria
  • chiliä

Tässä versiossa on kaksi kikkakolmosta. Toinen on tuo kesäkurpitsaraaste: keventää kummasti kastiketta eikä oikeasti erotu sieltä jauhelihan joukosta. Suosittelen käyttämään lihansyöjämiestä koe-eläimenä ja kysymään vasta ruokailun jälkeen, että arvaa mitä siellä oli. Fariinisokeri taas taittaa kivasti tuota tomaatin happamuutta. Mitä pidempään annat kastikkeen hautua, sitä pehmeempää tulee. Kolmekaan tuntia ei ole liikaa. Tätä vois periaatteessa tehdä vaikka pakkaseen valmiiksi, mutta käytännössä ei ikinä päädy sinne asti.

Perjantai: Paistettu lohi ja perunamuusi

Me ostetaan aina kokonainen lohi, pyydetään kaupan setää fileoimaan fisu ja laitetaan puolet pakkaseen. Paaaaaljon edullisempaa. Miehen vinkit lohen paistamiseen on: kuuma pannu, voita, ensin nahka puoli, sitten toinen puoli ja nahka pois  (paisti jos se on sun herkkua) ja sitten vielä uudestaan vähän sitä nahkapuolta (ilman nahkaa). Mun vinkki perunamuusiin on: lisää lämmitettyä maitoa ja tee tarpeeksi.

Lauantai: Fetalihapullat ja uunijuurekset

  • jauhelihaa
  • sipulia
  • valkosipulia
  • yrttejä: oregano, basilika
  • fetaa
  • korppujauhoja
  • kermaviiliä
  • kananmunaa
  • chiliä
  • juureksia (ja muita herkkuja) maun mukaan: bataatti, lanttu, palsternakka, porkkana, valkosipuli, sipuli, paprika
  • hunajaa
  • Tsatsiki-kastike
    • kermaviili
    • valkosipuli
    • kurkku raasteena

Ihan peruslihapullat pienellä fetalisällä. Ja tietenkin chiliä. Sitä on meillä melkein aina. Uunissa 225 astetta ja 15min. Juurekset kannattaa laittaa hieman aiemmin (yht. noin 30-45min?) ja lisätä niiden päälle hunajaa (paitsi jos haluaa syöttää niitä alle 1-v lapselle). Tsatsiki toimii tässä hyvin, mutta muista hyvä ihminen puristaa siitä kurkkuraasteesta se vesi pois. Ihan vaan nyrkissä. Äläkä käytä ihan koko valkospipulia siihen purkilliseen kermaviiliä. Muuten tietävät vielä tiistainakin, että on rouva vähän syönyt valkosipulia.

Sunnuntai: possun pihvi ja lohkoperunat

  • porsaan sisäfilee
  • perunaa
  • Piparjuurikastike

Possu pannulla tai grillissä meheväksi, perunat kuorineen (joo, pitää pestä) uuniin ja vähän mausteita päälle (rosmariini, suola ja pippuri toimii aina) ja piparjuurikastiketta kylkeen. 1-2dl jugurttia ja kokonainen tuubi piparjuuritahnaa sekä oman maun mukaan suolaa ja sokeria. 

Mikä teillä on se hittiruoka, jota koko perhe syö innosta piukeana? Näpyttelepä takuuvarma reseptisi tähän kommenttiosioon, niin kerään teille lukijoiden kootut kokkaukset tulevia kauppareissuja varten.

Kommentit (6)

Meritta

Meidän perheeen ehdoton lemppari on kanapastasörsseli :D nimi ei ole ehkä se kutsuvin mutta on takuu namia!

Tarvitset:
simpukkapastaa tai rusettipastaa
hunajamarinoitua kanan fileesuikaleita
Paprika koskenlaskijajuustoa
ruokakermaa
kruunuvihannespussin

Eli paistetaan kanat ja kruunuvihannekset paistinpannulla,maustetaan ne oman maun mukaan ja laitetaan noin 1dl ruokakermaa (mustapekka ruokakerma on meidän suosikki) annetaan hautua n. 10min.
keitetään pasta jonka jälkeen kanakastike sekoitetaan pastaan. Sitten vaan sipulletaan se koskenlaskijajuusto joukkoon ja sekoitetaan että se sulaa sinne.
Takuu varma ja helppo ruoka! Nam.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Eiku sörsseli on just hyvä nimi! :) Täytyy kokeilla. Tosin tuo marinoitu kana mun pitää vaihtaa. Oon jossain vaiheessa elämää vetänyt sitä AIVAN LIIKAA ja pelkkä ajatus saa vatsan kipristelemään. Mutta Koskenlaskija ja pippurikerma toimii aina! Meilläkin kovassa käytössä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oli aika kun istuin tuntitolkulla pöydän ääressä ja väkertelin mitä kummallisempia kortteja (joo, olin todellakin se kaupungin tavotelluin sinkku. hah) vastaanottajille, jotka joko aidosti tai väkinäisen hymyn saattelemana vuolaasti kiittelivät saamistaan "persoonallisista" onnentoivotuksista. Sitten tuli lapsi. Ei oo kuule kauheesti ehtinyt istuun.

No, hyvä tekosyy kaivaa vähän välineitä (ja niitä on kuule paljon, voin sanoa. Aivan liian paljon) on kun kummityttö täyttää vuosia ja tulee kutsu synttäreille. Heillä kun vielä on kaikki tekemäni kortit jääkaapin ovessa esillä. Pakkohan se oli taas keksiä jotain uutta.

Pieni tauko on kai tehnyt hyvää, kun kortin näpertäminen tuntuikin ihan kivalta. Edellinen kunnon rupeama kun oli hääkutsujen puuhastelu, niin alkoi siinä miljoonannen kohdalla hieman maistumaan puulta. Muistan miettineeni, että oliko ihan pakko tehdä niin monivaiheinen kutsu. Oli. 

Varoitus: tästä eteenpäin ei välttämättä kannata lukea ellei ole kiinnostunut askartelusta. Sisältää paljon kaikkea tylsää yksityiskohtaa ja yhdentekevää huomiota. Teille on sitten noi kuvat. Kattokaa niitä vaan.

Tämä synttäriversio yhdisteli jotain vanhaa ja jotain uutta. Mun perustyyliin kuuluu paljon vanhennuksia ja distressausta (tarkoittaa paperin reunan vanhentamista. Mähän sanoin ettei kannata lukee eteenpäin) sekä musteella että raudalla. Lisäksi laitoin ystäväni Big Shot-stanssikoneen laulamaan ja stanssailin menemään kasan sydämiä ja love-tagin (stanssit Tim Holzin ja Magnolian). Se uusi juttu (siis mulle, tuskin kenellekään muulle) oli tehdä noista sydämistä ketju. Vähän rautalankaa kehiin ja homma oli paketissa. Ei mikään kirjekuoressa lähetettävä versio.

Tuli kyllä aika kiva, vaikka ite sanonkin. Onko täällä muita askarteluun tai käsitöihin hurahtaneita? Millaisia lahjoja te olette ystävillenne tehneet? 


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.