Kirjoitukset avainsanalla isä kotona

Vähänkö on siisti fiilis olla se, joka tuo leivän pöytään. (Ei kyllä kirjaimellisesti, koska olen viimeks käynyt ruokakaupassa aikana ennen töihin paluuta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei kyllä ihan käytännössäkään. Mutta kuulostaa hienolta!). Silti ihan rehvakkaasti voin tässä todeta, että olen tällä hetkellä meidän perheestä se, joka käy töissä. Enää en siis voi jäädä himaan hengaileen pyjamahousuissa puoleen päivään vaan naamaa pitää näyttää meikkipussille ja vaatekaapista valita jotain sellaista päälle, ettei työkaverit ole supisemassa hermoromahduksesta. Kuitenkin siistimpää kuin se, että voi taas pitää kivoja vaatteita (ilman ruokatahroja ja venyneitä kaula-aukkoja) on se, että tuolla mun miehellä on nyt mahdollisuus olla tytön kanssa kotona.

Vaikka kieltämättä aamuisin hieman kirpaisee, kun toinen jää sänkyyn köllimään ja saa hakea aamu-unisen ja hyväntuulisen tuhisijan siihen kainaloonsa heräämään, niin onhan se nyt vaan siistiä että meitä on ihan aidosti kaksi jotka tuota lasta hoitavat. Että ihan aidosti voin luottaa siihen, että Juhis tietää mitä lapsi syö ja milloin, tietää miten lohduttaa (ei jos vaan) kun se Kolhu-Korppi kaatuu ja satuttaa taas itsensä (ollut vähän ilmassa viime aikoina) ja tietää mua paremmin niksit joilla yliväsyneenkin lapsen saa tainnutettua päiväunille.

Juhis tietää myös miten mut saa pidettyä rauhallisena. Päivän työjärjestykseen kuuluu aktiivinen raportointi sekä sanallisesti että kuvin ja videoin. Siinä mä sitten typerä hymy kasvoillani naputtelen sähköpostia menemään kun oon ensin vähän aikaa tuijotellut noiden kahden puuhia. Ne näyttää niin onnelisilta molemmat. Ah, tätä siirappia!

No, ollaan rehellisiä. Kyllä mä välillä ihan hetken aikaa joudun katsettani tarkentaan että "Mitä ihmettä sillä on päällä?!?!" (Siis lapsella, ei Juhiksella) Mistä se välillä keksiikään niitä öh, "innovatiivisia" (noi launausmerkit sillain toooosi isosti ja teatraalisesti käsillä viitottuna) yhdistelmiä, joita ehkä joku asukokonaisuuksiksikin voisi kutsua? Vaikka mitäs senkään nyt toisaalta on mitään väliä. On sentään vaatteet. Ei tosin yleensä puhtaat, mutta se ei ole Juhiksen vika. Toi syömispuoli on meillä vielä ihan pikkasen "learning by doing"-teorian kokeilu-vaiheessa. Kokeillaan meneekö se ruoka suuhun vai poskelle. Vai lattialle. Että silleen.

Sit mulla on kans fiilis, että joka päivä S on oppinut jotain hurjan hyödyllisiä ja elämässä pärjäämisen kannalta ehdottoman tärkeää. Kuten pyörimään ympyrää, nyökyttelemään ymmärtämättä sen syvällisempää merkitystä (eiks isän pitäis opettaa tyttönsä sanomaan painokkaasti EI) ja nousemaan isän reppuselkään jotta saa kyydityksen rappusia alas. Muutenkin noilla kahdella tuntuu olevan ihan omat jutut. Ne kattelee toisiaan ja naureskelee keskenään (varmaan mulle). Eikä mua haittaa yhtään. Ne näyttää niin onnellisilta.

Kyllä jokaisen isän pitäis päästä kokemaan tää. Ja äidin näkemään se. Ei vitsi miten siistiä.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.