Kirjoitukset avainsanalla Resepti


Otetaan seuraavanlainen skenaario: olet mennyt hövelisti lupaamaan että grillibileet voidaan järjestää luonasi ja seurauksia ajattelematta vielä kehunut laittavasi A-luokan pöperöt pöytään vaikka aikaisempi ruuanlaittokokemuksesi rajoittuu lähinnä mikropizzan lämmittämiseen (joo, paloi mutta vaan kerran). Toinen vaihtoehto on, että olet häveliäästi ilmoittanut laittavasi "jotain pientä" mutta oikeasti haluat epätoivoisesti tehdä vaikutuksen a) uuden rakkaan ystäviin, b) anoppiin tai c) siihen tyyppiin jonka toivot jäävän ehkä vielä jälkiruuankin jälkeen "auttamaan siivoiluissa". Ja nyt hikoilet pyhäpaitaasi pilalle selaillessasi Googlea hakusanoilla "gourmet ruoka kotiin kuljetus". Sitten saat ensimmäisen järkevän ajatuksen ja hakusanaksi muuttuu "best ribs ever". Ja niin löysit tämän blogin. Ja pelastuit. Joo joo. Oma kehu haisee ja muuta suomalaista, mutta näillä ribseillä on löydetty tie monen ystävän sydämeen. Luulen jopa, että näiden takia sosiaalinen elämämme on aina kesäisin vilkasta kun ystävät sopivat kanssamme treffejä tai kutsuvat mökille ja sitten vaivihkaa lauseenvastikkeen välissä tokaisevat muka ihan muina lihansyöjinä, että mites mites, olisko ribsit mitään? Ja olishan ne! Tässä teille oman elämän Teija Sopasille (jos kommentoit tuohon et kelle? niin vaihdetaan tähän vaikka Akseli Herlevi. Jos vieläkin oot pihalla niin KVG) THE ribsien ohje. Ainesosien määrät viitteellisiä. Niinkuin kirjoittajakin.

Ostoslista:

  1. Ribsejä (dah) 1 per maha ja ehkä kerta kiellon päälle
  2. Rosmariinipuska eli tuoretta. Joo, maksaa vähän enemmän, mutta kyse olikin parhaista, ei halvimmista...
  3. Ruokosokeria. Ei ole sama kuin valkoinen tai fariini. Fariini kuuluu Irish Coffeen kanssa. Siitä erottaa.
  4. Balsamicoviinietikkaa. Alkoholiprosentilla ei tässä ole merkitystä. Se on sit eri asia se ruuanlaittoviini.
  5. Suolaa. Tässä kohtaa ei välttämättä tarvii hifistellä minkään Himalajan vuorisuolan kanssa. Ne terveysvaikutukset taitaa nollautua viimeistään kun tuo lihamäärä jymähtää vatsan pohjaan.
  6. Pippuria. Musta, punainen, valkoinen. Värillä ei ole väliä kunhan sitä on. Rasismi on niin last season.
  7. Chiliä. Jos olet HC-tyyppi niin voit käyttää aitoa Thai-chiliä, mutta siinä tapauksessa kannattaa treffiseuraa varoittaa. Jos siis haluaa vielä toisetkin treffit.
  8. Valkosipulia. Itsehän aina käytän omalla vehreällä kotipihalla kasvatettua luomuvalkosipulia. (Todellisuudessa tuo on anopin pihalta. En ehkä ole kovinkaan tunnettu viherpeukaloudestani. Enkä näköjään oikeista sanoista)
  9. Hyvää BBQ-soosia. Mä oon ihan addiktoitunut Sweet Baby Ray's Hickory & Brown Sugar-kastikkeeseen. Ei yllätä ketään. Sokeria. Mmmmmm.
  10. THE secret incredient: kärsivällisyys ja hyvä grillaaja. Meinasin kirjoittaa että rakkaus, mutta joku saattais pitää sitä liian siirappisena. Mut ehkä mä saan sen anteeks ku oon niinku newly wed. Ai en vai? No en sit kirjota niin. Pidä tunkkis. (Se siitä kärsivällisyydestä. Tän vuoksi meillä grillaa mies.)


Sitten varoituksen sana: tää ei oo mitään pikaruokaa. Todellakaan. Valmistelut pitää aloittaa jo edellisenä päivänä marinoinnin merkeissä. (Toim.huom. Ei itsensä vaan lihan) Ihan ekaks kannattaa irrotella lihoista kalvot. Työkaluiksi käy haarukka jonka väärä pää työnnetään kalvon alle ja käännetään. Itsehän en ole tuota koskaan tehnyt. Meillä on nääs työnjako. Miesten juttuja moiset. 

Mun juttu on tehdä marinadi koska mä oon mestari silppuamaan. (On käynyt joskus mielessä että onkohan mua kehuttu vaan sen takia, että joku nimeltä mainitsematon miehen turjake voi sysätä sen mun kontolle? Hmmmmm.) No, ei se nyt niin paha rasti ole: Silppua ainekset 2-8 pieneksi (joo, balsamicoa ei tarvii silputa senkin näsäviisas pjönttö) ja tee aineksista tahna. Sitä sitten hierotaan fysioterapeutin ottein lihaan kummallekin puolelle. Sitten lihat pakataan takaisin paperiin ja mieluusti vielä muovipussiin ja takaisin jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. 

Ennakointia harjoitetaan myös seuraavana päivänä, kun lihapötkäleet kärrätään uuniin. 150 astetta ja 5 tuntia. Kyllä, teksti on oikoluettu eikä tuossa ole kirjoitusvirhettä. Voi olla että vähempikin riittäis, mutta eihän jostain kolmen tunnin uunittelusta sais lainkaan niin herkullisia keskusteluja aikaan.  Lappaa lihat syvälle uunipellille, kaada päälle vettä noin puoliväliin asti, peitä pelti tiiviisti muutamalla kerroksella foliota ja nosta varovasti uuniin, älä kippaile nestettä pitkin pöytiä kuten tää kokkikolmonen täällä. Varsinkaan sitten kun nostat ne uunista. Poppaa. 

Viiden tunnin ja muutaman ruuanlaittojuoman jälkeen, nosta ribsit uunista, kaada neste pois ja anna jäähtyä vähän. Siitä liemestä sais varmasti mahtavan kastikkeen jos osais tehdä. Mä en osaa.  Sitten onkin grillauksen vuoro: pintaan vähän BBQ-kastiketta ja hyvä rapea pinta grillissä ja kiireen vilkkaa lihat pöytään jossa nälkäiset vieraat jo odottavat kuola suupielistä valuen. Paitsi kasvissyöjät. Joo, se kannattaa muuten tarkistaa etukäteen. Voi olla että pikkasen pilaa tunnelmaa siinä vaiheessa alkaa lähikaupasta metsästää jotain soijanakkeja.  

No. Nyt se on paljastettu. Meidän salainen ribs-resepti. Mutta onko kyse vain reseptistä (joka rehellisyyden nimissä on itsekin netistä löydetty ja vähän modattu) eli pystyykö kuka vaan  tekeen samalla reseptillä yhtä hyviä ribsejä? Kokeile ja kerro! Tai vielä parempi: kutsu mut syömään. Lupaan tuoda viinipullon.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lupasin tuolla synttäripostauksessa laittaa Rocky Roadin reseptin ilmoille. Tää on sit ehkä maailman helpoin herkkuresepti eli en to-del-la-kaan ota vastuuta siitä kuinka usein tätä tulee tehtyä tai kuinka paljon ne kalorit menee ihan suoraan reisiin.

<3 2 Fazerin suklaalevyä (yleensä suosittelevat laittamaan maito- ja tummaa suklaata, mutta tämä nyt sattui olemaan tarjouksessa. Myös taloussuklaa käy.)
<3 voita, ehkä yks iso ruokalusikallinen
<3 Pekaanipähkinöitä (myös saksanpähkinät tai suolapähkinät toimii)
<3 kuivattuja karpaloita
<3 minivaahtokarkkeja (isotkin käy, mutta näitä ei tarvii pilkkoa ja näyttää kivemmalta. Ihan ku joku ehtis sitä kauheesti katsoa kun tunkee vaan kitaansa maanisesti)
<3 keksejä (itse käytin Muumikeksejä, koska niitä nyt sattui olemaan kaapissa. Digestivet ja kaurakeksit toimis varmaan kans. Joulupipareitakin mietin.)

Sulata suklaa esim. vesihauteessa ja lisää sulatettu voi. Ota noin 1/4 massaa erilleen. Sekoita 3/4 massaan kaikki muu härpäke, murenna keksejä ja pähkinöitä vähän. Levitä massa leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan. Levitä 1/3 suklaamassasta päälle. Koristele vaahtokarkeilla ja pähkinöillä. Laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa veitsellä paloiksi. Asettele tarjoiluastiaan. Huuda än-yy-tee-nyt ja poistu takavasemmalle pöytään ryntäävän sokerinarkkarin tieltä. Mene itse nurkan taakse syömään satsista sniikkaamiasi paloja. Muista pyyhkiä paljastavat suklaaviirut pois ylähuulelta. Toista.

 

 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Todellakin! Samalla voi leikkiä oman elämänsä Jamie Oliveria ja ihan muina mutseina rehvastella että kehitinpäs taas uuden reseptin 😁

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: K-ruoka.fi

Mun joulupöydän "bravuuri" on ehdottomasti glögijuustokakku. Teen sen yleisön (eli miehen, melko aneemisen kokoinen yleisö mulla) pyynnöstä melkein joka joulu. Nää heittomerkit on tuossa bravuuri-sanassa ihan tarkoituksella. Joka ikinen joulu meinaan se mun "yleisö" myös kysyy, että aiotko siis onnistuakin siinä tänä vuonna?

Maku on onnistunut joka kerta, ulkonäkö... no, miten sen nyt sanois. En mä sit mihinkään maailman kaunein kakku-kilpailuun laittais. En vaan tajuu miten oon onnistunut ihan pari kertaa sössimään sen.

Ekalla kerralla kaikki meni valmistusvaiheessa hyvin, mutta kun irrotin sitä irtopohjavuokaa, niin kiille kakun päällä olikin aika tuhdisti kiinni vuoassa ja irrotusoperaation jälkeen kakun reunat näytti kuin pieni söpö chupacabra olis vähän käynyt raatelemassa sitä.

Seuraavalla kerralla ei ollut tätä ongelmaa, koska homma meni puihin jo siinä kiille-kohdassa. Ihan muina huippukokkeina kaatelin kiilteen kakun päälle, laitoin kakun jääkaappiin ja menin vesi kielellä odottelemaan sen hyytymistä. Hyytymisen aiheuttikin miehen karjaisu jääkaappiturneellaan: "Ei prkl! Tää valuu tää kakku!" Se kiille valui siis sieltä irtopohjavuoan pohjasta läpi pitkin poikin jääkaappia.

Seuraavalla kerralla tapahtui jotain täysin käsittämätöntä. Kiille ei valunut ulos, vaan onnistuin jotenkin saamaan sen piapripohjan ja juustotäytteen väliin. VÄLIIN! Olihan sekin toisaalta aika jännän näköinen kakku, mutta ei siis vieläkään ihan putkeen mennyt.

Eli siis tänä jouluna, kun teen taas tämän kakun niin a) jäähdytän kiilteen kunnolla (mutta yritän välttää kaatamasta sitä vasta sitten kun se on jo hyytynyt kattilan muotoiseksi möhkäleeksi), b) laitan vuoan alle lautasen ja c) irrotan toivottavasti oikeassa kohdassa olevan kiilteen vuoan reunoista varovasti veitsellä. Lupaan laittaa kuvan kakusta instaan. Paitsi jos se on oikeasti joku muodoton möhkäle. Sitten laitan kuvan piparista ja glögimukista. Osaatte sitten tulkita tämänkin kuva-arvoituksen.

 

Ai niin, se ohje:

Mausteinen glögijuustokakku - 16 palaa (ohje K-Ruoka.fi)

Ainekset

Pohja
150gPirkka piparkakkuja
75gvoita

Täyte
4liivatelehteä
2 dl vispikermaa
180 g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria
1/2tlkanelia
1/2tlkardemummaa
1appelsiinin raastettu kuori
3rkl appelsiininmehua

Kiille
4 liivatelehteä
1dl vettä
3dl glögitiivistettä

Koristeeksi
kanelitankoja

Valmistus

Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.

Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa välillä sekoittaen. Seoksen on oltava mahdollisimman kylmää, muttei vielä hyytynyttä, ennen kakun päälle lisäämistä. (Jos kiille alkaa hyytyä, voit kuumentaa sitä hieman, jotta se muuttuu uudelleen juoksevaksi.) Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele glögijuustokakku kanelitangoilla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Se tunne, kun on kaupassa eikä mieleen tule kuin ne samat, tuhanteen kertaan kokatut ruuat. Se tunne, kun kaverin kokkailut kuulostaa aina omia innovatiivisemmilta. Se tunne, kun keksii jonkun uuden ruuan josta koko perhe tykkää. Se tunne, kun saa jakaa omat parhaat arkireseptinsä.

Maanantai: Kanaa ja riisiä yrttikerma-smetanakastikkeessa

  • Kananfileetä suikaleina (hyi yök valmiit suikaleet, hirveitä nitjakkeita paketti täynnä)
  • valkosipulia (yksikyntinen on parasta ja sen saa helposti suikaleiksi perunankuorimaveitsellä)
  • Fond du chef kanaliemi (se sellainen lötkö hyytelökökkäre)
  • yrttikerma
  • smetana
  • herkkuisieniä (pitää jättää isoiksi paloiksi, jotta henkisen allergian omaava mies saa ne noukittua mun lautaselle)
  • riisiä

Paista valkosipuli ja kana (ja ne sienet, älä unohda niitä vaikka mies yrittääkin ne piilottaa. Roskiin). Lisää mukaan kaikki muu ja anna hetken hautua. Keitä riisi (riisinkeitin on muuten ihan pop)

Tiistai: Koskenlaskijamakaronilaatikko

  • täysjyvämakaronia
  • jauhelihaa
  • valkosipulia
  • vettä
  • lihaliemikuutio
  • Koskenlaskijajuustoa
  • miniluumutomaatteja

Tarkempi resepti löytyy täältä. Suosittelen puolittamaan lihaliemen määrän, 1 kuutio riittää hyvin. Ja jos kyllästyy, niin eri makuisilla juustoilla saa vaihtelua. Cheddar oli kans aika jees.

Keskiviikko: Siskonmakkarakeitto

  • vettä (dah)
  • lihaliemikuutioita
  • chiliä (ihan perus)
  • perunaa (kandee tsekkaa ettei oo sellaista muusiperunaa. Ihan vaan vinkkinä)
  • hemapa-pussi (inhoan keittojuureksia)
  • Wurstin siskonmakkaraa

Eli listan järjestyksessä vaan tavaraa kiehumaan. Valmistuu älyttömän nopeesti. Varsinkin jos saat miehen kuorimaan perunat.

Torstai: Tomaattinen jauhelihakastike ja pasta

  • pastaa
  • jauhelihaa
  • valkosipulia
  • sipulia
  • kesäkurpitsaa raasteena (jos haluaa keventää ja huijata miehen syömään kasviksia)
  • tomaattimurskaa
  • fariinisokeria
  • suolaa
  • pippuria
  • chiliä

Tässä versiossa on kaksi kikkakolmosta. Toinen on tuo kesäkurpitsaraaste: keventää kummasti kastiketta eikä oikeasti erotu sieltä jauhelihan joukosta. Suosittelen käyttämään lihansyöjämiestä koe-eläimenä ja kysymään vasta ruokailun jälkeen, että arvaa mitä siellä oli. Fariinisokeri taas taittaa kivasti tuota tomaatin happamuutta. Mitä pidempään annat kastikkeen hautua, sitä pehmeempää tulee. Kolmekaan tuntia ei ole liikaa. Tätä vois periaatteessa tehdä vaikka pakkaseen valmiiksi, mutta käytännössä ei ikinä päädy sinne asti.

Perjantai: Paistettu lohi ja perunamuusi

Me ostetaan aina kokonainen lohi, pyydetään kaupan setää fileoimaan fisu ja laitetaan puolet pakkaseen. Paaaaaljon edullisempaa. Miehen vinkit lohen paistamiseen on: kuuma pannu, voita, ensin nahka puoli, sitten toinen puoli ja nahka pois  (paisti jos se on sun herkkua) ja sitten vielä uudestaan vähän sitä nahkapuolta (ilman nahkaa). Mun vinkki perunamuusiin on: lisää lämmitettyä maitoa ja tee tarpeeksi.

Lauantai: Fetalihapullat ja uunijuurekset

  • jauhelihaa
  • sipulia
  • valkosipulia
  • yrttejä: oregano, basilika
  • fetaa
  • korppujauhoja
  • kermaviiliä
  • kananmunaa
  • chiliä
  • juureksia (ja muita herkkuja) maun mukaan: bataatti, lanttu, palsternakka, porkkana, valkosipuli, sipuli, paprika
  • hunajaa
  • Tsatsiki-kastike
    • kermaviili
    • valkosipuli
    • kurkku raasteena

Ihan peruslihapullat pienellä fetalisällä. Ja tietenkin chiliä. Sitä on meillä melkein aina. Uunissa 225 astetta ja 15min. Juurekset kannattaa laittaa hieman aiemmin (yht. noin 30-45min?) ja lisätä niiden päälle hunajaa (paitsi jos haluaa syöttää niitä alle 1-v lapselle). Tsatsiki toimii tässä hyvin, mutta muista hyvä ihminen puristaa siitä kurkkuraasteesta se vesi pois. Ihan vaan nyrkissä. Äläkä käytä ihan koko valkospipulia siihen purkilliseen kermaviiliä. Muuten tietävät vielä tiistainakin, että on rouva vähän syönyt valkosipulia.

Sunnuntai: possun pihvi ja lohkoperunat

  • porsaan sisäfilee
  • perunaa
  • Piparjuurikastike

Possu pannulla tai grillissä meheväksi, perunat kuorineen (joo, pitää pestä) uuniin ja vähän mausteita päälle (rosmariini, suola ja pippuri toimii aina) ja piparjuurikastiketta kylkeen. 1-2dl jugurttia ja kokonainen tuubi piparjuuritahnaa sekä oman maun mukaan suolaa ja sokeria. 

Mikä teillä on se hittiruoka, jota koko perhe syö innosta piukeana? Näpyttelepä takuuvarma reseptisi tähän kommenttiosioon, niin kerään teille lukijoiden kootut kokkaukset tulevia kauppareissuja varten.

Kommentit (6)

Meritta

Meidän perheeen ehdoton lemppari on kanapastasörsseli :D nimi ei ole ehkä se kutsuvin mutta on takuu namia!

Tarvitset:
simpukkapastaa tai rusettipastaa
hunajamarinoitua kanan fileesuikaleita
Paprika koskenlaskijajuustoa
ruokakermaa
kruunuvihannespussin

Eli paistetaan kanat ja kruunuvihannekset paistinpannulla,maustetaan ne oman maun mukaan ja laitetaan noin 1dl ruokakermaa (mustapekka ruokakerma on meidän suosikki) annetaan hautua n. 10min.
keitetään pasta jonka jälkeen kanakastike sekoitetaan pastaan. Sitten vaan sipulletaan se koskenlaskijajuusto joukkoon ja sekoitetaan että se sulaa sinne.
Takuu varma ja helppo ruoka! Nam.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Eiku sörsseli on just hyvä nimi! :) Täytyy kokeilla. Tosin tuo marinoitu kana mun pitää vaihtaa. Oon jossain vaiheessa elämää vetänyt sitä AIVAN LIIKAA ja pelkkä ajatus saa vatsan kipristelemään. Mutta Koskenlaskija ja pippurikerma toimii aina! Meilläkin kovassa käytössä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.