Kirjoitukset avainsanalla jatkuva kaaos

 

En voi kyllä suoralla naamalla väittää, että olisin koskaan ollut se kaikkein siistein ihminen. Jos yrittäisin väittää, niin jäisin kyllä samoin tein kiinni. Mun huone (lähinnä lattia) oli jo lapsena aina täynnä tavaraa kuorrutettuna vaatekasoilla (kun tuli ensin vaatekriisi ja sitten kiire). Niitä röykkiöitä sitten tasaisen epätasaisin väliajoin siivosin urakalla ja siirtelin omille paikoilleen. (Koska jos mitään muuta järjestystä ei ole, niin ainakin se että kaikilla tavaroilla pitää olla niiden oma paikka. Oli ne tavarat niiden omilla paikoillaan tai ei. Eli yleensä ei. Ainakaan kovin kauaa.) Nyt kun on aikuinen niin asiathan vois tietysti tehdä toisin. Niinku kypsästi ja järkevästi. Mutta mikään ei ole muuttunut. Paitsi se etten enää sotke yksin. 

 

Tiedostan myös sen, että on olemassa ihmistyyppi joka on hieman kokonaisvaltaisemmin siistimpi kuin mitä itse olen. Esimerkiksi vanhin ystäväni oli jo pienenä ihan siivousfriikki. Sen huoneessa oli joka ikinen tuoksukumi ja koristepaperipakettikin omalla paikalla. Ja se oli niin tarkka niiden oikeista paikoista että jos mä menin edes vähän nuuskaseen niitä niin sen kyllä huomas heti. Vaikka ei olis edes ollut huoneessa kun tämä rike tapahtui. Ja sitten se siirsi sen pirun imelän tuoksuisen pyyhekumin oikealle paikalleen. Eli sen kaksi milliä vasemmalle. Sanomattakin selvää ettei sen tarvinnut pitää mitään massiivisia siivouspäiviä. Onneks sillä on nyt kolme lasta. Siitäs sait! 

No, ehkä ei tosiaan kannattais olla vahingoniloinen kun se kolahtaa kuitenkin taas omaan nilkkaan. Tai kolahti jo. Tämä meillä asuva taifuuni nimittäin laittaa kyllä sisustuksen uuteen uskoon joka päivä. Monta kertaa. Koko ajan. Sitä elää jotain omituista deja vu jatkumoa, jossa taukoamatta kerää duploja siihen pirun laatikkoon aina vaan, mutta ne ei koskaan ole siellä kaikki. Aina jostain (yleensä jalkapohjan alta) paljastuu vielä yksi duplo. Ja vielä yksi. (Tajusin just et täähän voi olla kosto siitä kun huijaan toista syömään hokemalla että vielä yksi lusikallinen. Ja vielä yksi. Karma is a bitch.)

 

Mä alan myös ymmärtään sen, miksi niin monessa perheessä lapselle raivataan se oma huone vaikka väkisin ja itse nukutaan vaikka olohuoneessa. On edes joku paikka mihin sen tavarahelvetin sulkee pois silmistään. Hyvässä lykyssä ne lelut jopa pysyvät siellä omassa kopperossa. Epäilen tämän toteutumista meillä kyllä suuresti. Näen itseni vielä pitkään viettämässä sitä ansaittua illan omaa aikaa keräten niitä lukemattomia pieniä ja pirullisia palikoita laatikkoon, pehva pystyssä kurottaen sohvan taimpaan nurkkaan vielä sitä yhtä karannutta palloa ja astuen kirjan päälle päästäen ilmoille iloisen haukunnan tai hätääntyneen määinnän varpaiden asennosta riippuen. 

Eikä edes vaan ne lelut! Vaan kaikki muu mikä pitää levitellä. Vähintään sata (en liioittele. Ainakaan mitenkään suunnattomasti. Tai siltä se tuntuu eikä kukaan voi sanoa että mun tunteet on väärin. Näin mulle on organisaatiopsykologiassa opetettu) kertaa päivässä mä kerään takaisin pinoon keräyspaperit ja -pahvit. Ja sitten kerään ne taas. Ja taas. Ja taas. Ja taas. Ja siinä välissä (Dingon soidessa päässä) kerään rohkeutta ja työnnän sormet tuon tiikerihain kitaan kalastaakseni sieltä palan pahvia. Kun ei se kuulemma ole pienen tytön ruokavalioon kuuluvaa. Ei sitä kyllä löydy neuvolan vältettävien listaltakaan. Hmmm.  

 

Varmaan sanomattakin on selvää että sisustustyynyt, viltit ja kaikki kauniit, tunnelmaa luovat esineet kuten kynttilälyhdyt ja huonekasvit, ovat ihan jossain muualla kuin mihin sisustussuunnittelija ne harkiten asettelisi. Ei kannata meidän kodista tällä hetkellä etsiä harmonista rytmiä tai kultaista leikkausta. Löytyy vaan alati kiihtyvä juoksurytmi biisistä "ei! Älä mene sinne! Tule pois! Heti!"  

Ja se pyykin määrä! Miten yksi tuollainen 75 senttinen pikkutyttö voikin saada noin paljon pyykkiä aikaiseksi? Eihän yksi body edes vie pesukoneesta kuin ihan pienen pienen tilan. Ja silti se on aina täynnä. Miten se kerkee käyttämään niin paljon eri vaatekertoja kun samassa ajassa (ja samassa koneellisessa) on omia vaatteita pesussa ehkä kolme joista kaksi on sukkia? Okei, ehkä likaisia vaatteita on hieman enemmän, mutta ne eivät päädy koskaan koneeseen asti. (Apua! Musta on niin tullut verkkarimutsi! Lähiömutsi! Missä ne hätäkahvit on kun niitä todella tarvitsee?!) Sitäpaitsi, suurimman osan ajastaan se viettää kotonaan eikä täällä mun mielestä ihan niiiiin likaistakaan ole. On muuten ihan uudenlainen puhtausindikaattori tuo polvillaan lattioita nuohoava muksu. Eikä todellakaan se armollisin. Niistä polvista kun näkee heti jos lattioiden pesusta on yli kolme päivää. (Ei, en silti pese lattioita niin usein. Pesen vaatteita.) Mutta muodostaapa ihan erilaisen motivaation siivoamiseen kun "näkee työnsä jäljen". Ainakin sen päivän. Ostin kuule ihan uuden moppipäänkin. Ja hyväntuoksuista pesuainetta. Että ihan täällä panostetaan. 

 

Luulet tosiaan hoitavasi homman himaan edes semityylikkäästi, kunnes menet hieman yllättäen ystäväsi luokse kylään. Talouteen kuuluu myös aavistuksen aktiivinen kaks vee. Silti siellä on siistiä, joulukuusessa roikkuu koristeet ja lameet, kynttilät palavat kosketusetäisyydellä, lasten lelut ovat lastenhuoneessa, duplot laatikoissa (monikko koska niitä on paljon. Siis pal-jon.) ja lattia on näkyvillä. Sängyn pehmoleluarmeijakin on särmänä paikoillaan. Miten se pystyy tähän? Käy vielä töissäkin. Kysyessäni asiaa hän kertoo keränneensä ne perkeleen duplot tänään jo kolmesti. Ainakin. Tämä lohduttaa. Sama homma siis. Paremmissakin piireissä. 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.