Kirjoitukset avainsanalla vauva 10kk

   

Voi jospa oma uuden oppimisen tahti olis edes puolet siitä mitä tuolla pötkylällä niin ehkä jonain päivänä tajuaisinkin miesten perustoiminnan periaatteet (No, ei ehkä sittenkään. Mutta olishan se käytännöllistä oppia edes lukemaan ajatuksia. Vai mitä? Kohtalotovereita?). Ja jos joku olisi niistä mun uusista taidoista yhtä riemuissaan kuin itse olen niin maailmahan täyttyisi hattaroista ja sateenkaarilla laukkaavista yksisarvisista. Silloin kun S oppi 8 kuukauden iässä konttaamaan, aukesi meille molemmille ihan uusi maailma. S pääsi itse liikkumaan sinne mihin äiti ei olisi hänen halunnut liikkuvan ja äidin ei tarvinnut enää kantaa lasta joka paikkaan vaan joka paikasta pois. Tuntui että uuden vaihteen (aka "täysillä") lisäksi löytyi myös uusia nyansseja neidin luonteesta. Luonnekuvaukseen voi huoletta lisätä "hyväntuulisen" ja "hymyileväisen" perään "utelias" ja "ehtiväinen". (Tätä kirjoittaessani bussissa "uteliaisuus" ilmenee myös vieraiden ihmisten intensiivisenä tuijotuksena. On huvittavaa seurata miten eri ihmiset siihen reagoivat. Tämän hetkinen kohde, nuori mies, tuijottaa aavistuksen kiusaantuneena ulos ikkunasta. Ei varmaan yhtään auta se että mua naurattaa.)

 Melkein heti konttauksen perään valikoimaan hankittiin "seison tukea vasten"-palikka. Tämä taito aiheutti hieman harmaita hiuksia kaikille sivusta seuraajille, sillä "hallittu alaslaskeutuminen"-lisäosa antoi odottaa itseään noin kuukauden päivät. Balettitanssijan jalkatyöskentely yhdistettynä liian pitkää ja kosteaa lounasta nauttineen pikkupomon huojuntaan ei ehkä ollut ihan sitä vakainta lajia. Sitten kuitenkin ihan yllättäen (mutta ei pyytämättä) hän tajusi että onkin paljon kivempi laskeutua alas ihan silleen kevyesti. Vähentää huomattavasti kodinturvajoukkojen työkutsuja kun ei joka välissä kolise pää lattiaan. Haittapuoli näissä uusissa taidoissa on se, että niitä harjoitellaan jatkuvasti. Päänäytös on yleensä yöllä. Mutta niistä jutuista mä oon teille jo vinkunut ihan riittämiin. 

Nyt tuo typykkä sitten alkaa seisomaan ilman tukea. Tämänhetkinen ennätys on noin 20 sekuntia (saattaa sisältää ylpeän vanhemman lisää) ja malttamattomana odotellaan niitä kuuluisia ensiaskelia. Mulle on sanottu että sitten avautuu taas ihan uusi maailma. Koska tämä on sanottu tietynlainen virne suupielessä, oletan että yksi mahdollinen avautuva maailma voi olla hullujen huone. Niin monimerkityksellistä. 

 Motoristen taitojen kehittymisen huipentuma koettiin kun rengastornin renkaat päätyivät takaisin tikun nokaan ja ruoka omaan suuhun. Eikä koiran. Tämä antaa uskoa siihen, että tulee vielä päivä, jolloin tyttö saa siivottua omat lelunsa takaisin laatikkoon ja ruoka kulkeutuu oikeaan osoitteeseen ilman äidin apua ja silloin äitikin saa nauttia omasta ateriastaan lämpimänä ja samaan aikaan muiden kanssa. Tämä päivä ei ehkä tule ihan vielä, mutta se on mahdollista. Ihan mahdollista. Onhan?

Ensimmäiset sanat, tai ainakin jotain sellaista jotka jatkuvaa jokellusta monta kuukautta kuunnelleet väsyneet aivot tulkitsevat sanoiksi, on myös kuultu. (Tiedättekö kuinka voi kuulla ja "kuulla"?) Sanat, joiden sisällön ymmärtääkseen perheen ulkopuolinen tarvitsee vielä tulkkia. Sanat joiden merkitys saattaa hieman vielä vaihdella tilanteesta toiseen. Mutta ihan varmasti ne oli ne ekat sanat. Äitinsä tyttönä yksi liittyy ruokaan ja toinen on epäuskoinen, toistamista vaativa TÄ? S aivan varmasti odottaa myös kevään Maurituksen matkaa sillä hän hokee jatkuvasti haluavansa nähdä Dodon. Siis sen esihistoriallisen linnun. Oletettavasti latinankielinen nimi Raphus Cucullatus antaa vielä hetken odottaa itseään. On se vaan niin fiksu. Taitava.

Puhuu paljon, kuuntelee vähän. Valikoiva kuulo on kyllä isänsä puolen peruja. Tyttö tietää vallan hyvin mihin ei saisi mennä, mitä tiettyä lyhtyä ei saisi paukuttaa ja mihin tiettyyn koiran vesikippoon ei pitäisi mennä järjestämään allasbileitä. Kuulee kiellot. Mutta ei välitä. Ei sitten yhtään. Katsoo vaan nauraen tehdessään sitä mitä kielletään. Meidän uskottavuus siis karisee samaa vauhtia tytön taitojen kehittymisen kanssa. (Missä pulassa me ollaankaan teini-iässä!?) Tästäkin huolimatta meillä kuuluu usein lause: on se TAI-TA-VA! Joskus jopa ihan ilman sarkasmia. 

  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

644A0034
644A0034

Nyt voi sanoa että valittaminen kannattaa. Kun oon teille kitissyt ja rutissut nukkumisjutuista niin sit tuo pikkutyyppi yllättää ja nukkuukin aamuviiteen ilman että pitää tehdä taikatemppuja. Ehkä ihan pelkällä valittamisella ei sit kuitenkaan saatu typykän unihommia kuosiin vaan sain aika paljon kokeilemisen arvoisia vinkkejä kanssakärsijöiltäni.

Yksi testattu ja hyväksi havaittu oli makuupussi. Joillekin toimii jopa kapalo, mutta meillä ei todellakaan voinut Sipsukkaa kapaloida kun täysbondage oli saatanasta. Mutta äitiyspakkauksen makuupussi oli pelastus jo keväällä. Se unohtui täysin kesähelteillä (tällä tarkoitan niitä kuumia öitä joita olisi voinut olla). Onneksi ystäväni muistutti tuon olemassaolosta ja ihana aappa-pussi on taas sisustukseen täysin sopimattoman värinsä kanssa helpottamassa öitä. (Tässä myös yksi hyvä puoli näissä pimeissä talvipäivissä: rumat makuupussit ei pääse täysin pilaamaan sisustusta.) Selkeästi se pussukka rauhoitteli tuota jatkuvaa ylösnousemista. Nyt kun vielä saatais tuo yhdenjaksoinen unipätkä venymään pidemmälle kuin äidin pinna niin päästäisiin silmäpusseista eroon. Siksipä seuraava projekti onkin siirtää S omaan huoneeseen. Heti kun saan raivattua sen. Eli ei ihan huomenna vielä. Tilaan vaan ensin puskutraktorin ja roskalavan. Ton huoneen perusteella mä voisin ilmoittautua hamstraajiin. Sellaset polut vaan kulkee huoneessa rojukasojen keskellä. Huoh.

644A0073
644A0073

Toinen hyvä vinkki oli nuo pimeessä hohtavat tutit. Nyt ei tarvii enää tuskan hiki otsalla etsiä sitä perhanan tuttia pimeässä hapuillen ympäri pinnasänkyä yrittäen samalla toisella kädellä tassutella (vitsi miten typerä termi) ja hipsutella (paljon kivempi vaikkakin yhtä lälly) vauvaa takaisin uneen. Jostain syystä ainakaan meillä tuo tutin etsintään itsestään selvästi kuuluva kiroilu ei auttanut vauvan rauhoittumiseen. Kummallista.

Mies oli muuten hyvin hyvin skeptinen sen suhteen toimisivatko nuo yötutit lainkaan. Luotto koko yön kestävään hohteeseen oli olematon. Mutta kuinkas sitten kävikään. Hohdetutit päättivät yhdessä vauvan kanssa näyttää meille pitkää nenää. Tai no tässä tapauksessa ehkä hohtavaa. Voin kertoa että kestää hetken tottua siihen näkyyn kun viereisen pinnasängyn pinnojen takaa nousee aavemaisesti heiluva hohtava nuppi, jonka takana tapittaa pari tummia nappisilmiä. En siis ota vastuuta mahdollisista painajaisista tämän vinkin osalta.

644A0076
644A0076

Vauvojen univinkkejä lukiessa aika usein esiin nousee rutiinit. Vauvat kuulemma rakastaa rutiineja. (Tässä haiskahtaa kyllä pikkasen jonkun kansakoulun opettajan piilotettu yritys kasvattaa meistä kaikista niitä kilttejä ja hiljaisia etupenkin tyttöjä. Aion alkaan kapinaan jo ihan senkin takia, ettei kaikki nyt vaan voi mahtua etupenkkiin) Iltarutiinit meillä on ollutkin alusta saakka samanlaiset ja täytyy myöntää, että kyllä niistä onkin apua iltanukahtamisten kanssa. Mutta miten ihminen voikin olla niin ristiriitainen oman itsensä kanssa. Niin selvästi kun mä nään, että noi iltatoimet auttaa tyttöä nukahtamaan niin en vaan mitenkään osaa rakentaa samanlaisia rutiineja päiväunille. Ne tuntuu menevän joka päivä eri tavalla. Yhteä päivänä nukutaan mun kyljesä, toisena omassa sängyssä, kolmantena vaunuissa, auton istuimessa, paikallaan, liikkeessä, sisällä, ulkona, pimeässä, valosassa, hiljaisessa, metelissä... Sen oon vihdoin tajunnut (en oo kyllä ehkä se nopein oppija ollut) että jos tuo tyyppi ei päikkäreille halua, niin ihan turha lähtee taisteleen tuulimyllyjä vastaan. Mutta joku yvä uniassosiaatio varsinkin noille omaan sänkyyn nukuttamisille pitäis rakentaa. Unirättiä jos jonkinlaista olen kovasti koittanut käpälään tunkea, mutta jotenkin tosta tyypistä on vaan paljon kivempi nipistellä äidin käsiä.

644A0039
644A0039

Toinen vielä hieman opettelu- ja testivaiheessa oleva vinkki on pause. Eli pieni pysähtyminen. Ei millään uskois, että tällaselle rauhalliselle ihmiselle olis näinkin vaikeeta ihan vaan odottaa sen sijaan että säntäis liikkeelle heti kun tuo pomo älähtää, mutta tätä tullaan opetteleen vielä pitkään. Ihan turhan usein, varsinkin yöllä kun asiaan reagoi puoliunessa ja ajattelematta, sitä nousee tunkemaan tuttia vauvan suuhun vaikka toinen vaan vähän ynisee unissaa. Pahimmillaan sitä on herättänyt tytön omilla huonosti ajoitetuilla nukuttamisyrityksillään. Ei siis kovinkaan tarkoituksenmukaista. Mutta voin kertoa, että vaatii vähintäänkin jatkotason kurssia jotta löytää sen oikean hetken, jolloin ne tehokkaimmat nukutusmuuvssit kannattaa ottaa käyttöön. Turhan usein sitä on vielä joko liian aikaisessa tai auttamattomasti myöhässä.

Eli kantapään kautta opettelua tää vieläkin on, mutta parempaan päin ollaan onneks tässä unijutussa menty. Mutta jotta tämäkin blogi yhä ajaisi asiansa myös lapsettomien lukijoiden ehkäisykeinona niin mainittakoon nyt että meillä ollaan selvästi siirtymässä myös seuraavaan vaiheeseen. Tämä vaihe näyttää pitävän sisällään "isä on pop ja sen kanssa on hauskaa"- sekä "äiti on pepusta ellei se sit satu avaamaan maitobaaria"-teemat. Että sellasta.

644A0044-2
644A0044-2

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.