Kirjoitukset avainsanalla ajankäyttö

Äidin oma aika. Tiedättekö sen? Sen ajan kun äiti saa tehdä ihan omia juttuja. Nauttia rauhassa siitä, että on jotain muutakin kuin äiti. No myönnetään, ei ole tämä aika ihan sitä mitä mainostettiin. Mutta koska haluan olla kuin Peltsi, niin en jaksa valittaa turhista asioista vaan otan ilon irti. Siitä omasta ajasta. Siellä missä pystyn.

Töissä. Kahvi, jonka saattaa pystyä juomaan kuumana ja sitä rataa. Keskusteluja, jotka on pääsääntöisesti mielekkäitä. Joku välillä kysyy sultakin jotain tyyliin: "hei mitä kuuluu?" ja ehkä jopa odottaa vastausta. vaikka ei silläkään nyt niin väliä. Kysyi kuitenkin.

Autossa. Ruuhkassa. Voi purkaa patoumat muille autoilijoille eikä tarvii miettii oppiiko se papukaija niitä vääriä sanoja, joista joutuu päiväkodissa valehteleen, että "mistäköhän se on tuon kuullut, kun ei meillä koskaan...". Kannattaa tosin tarkistaa, ettei se huonojen tapojen ihmesieni istukin siellä takapenkillä. Jos vaikka unohdit että haitkin sen jo hoidosta. Koska sittenhän tää ei olekaan enää omaa aikaa.

Ruokakaupassa. "Kulta, saat mennä ihan yksin kauppaan". Voi kiitos. Vähän niinku palkintona hyvästä työstä. Ihan yksin saa haahuilla epämääräisessä järjestyksessä ja pohtia rauhassa että mitäs sieltä kuiva-ainekaapista taas puuttuikaan. Ei tarvii mennä karusellin kautta. Mutta jos haluis mennä moikkaan mainoslehmää niin se on ehkä hieman outoa. 

Vessassa. Jos vaan muistaa laittaa oven lukkoon. Ei tosin välttämätää oo kovin rentouttavaa huudella oven läpi, että äiti tulee ihan kohta. Sata kertaa. Ja jotenkin se myös stressaa katsella jatkuvasti liikkuvaa oven kahvaa.

Illalla ennen nukkumaan menoa. Se 20 minuuttia minkä jaksaa olla hereillä. Tuijottaa zombiemaisesti kaukaisuuteen ilman ymmärryksen muodostumista tai tiedon vastaanottamista. Ja sitten voi aamulla kiroilla, että koska sitä oppii menemään nukkumaan ajoissa.

Ei mulla muuta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Voi niitä aikoja, kun ennen lapseutumista (taas uus sana! Kielitoimisto: odotan provikoita tililleni asap.) kovaan ääneen kohkasin miten vauvan tulo ei meidän perheessä muuta mitään oleellista sillä vauvahan tulee meidän perheeseen eikä toisin päin. Joko meidän perheellä ei ollut mitään oleellisia tai tärkeitä perinteitä tai sit mä olin vaan vähän pihalla. Tai aika paljon. Saatte ihan ite päätellä kumpi osuu lähemmäksi kotipesää. 

Sillä onhan tää nyt muuttanut aika paljonkin. Ihan hirveitä uhrauksia on joutunut tekeen niin ettei aina edes tunnista omaa elämäänsä. Lauantai-iltana viinilasia sivistyneesti siemaillessa sitä pohtii, että onhan tää nyt rankkaa. 

 

Ai niinku mikä on rankkaa? No ihan ensiks noi päikkärit. Onhan se nyt ihan järkyttävän ahdistavaa kun taatakseen pikku prinsessalle parhaat mahdolliset unet, joutuu itsekin laittautumaan sinne sänkyyn. Ihan pötkölleen. Päivällä! Ihan siis hirveetä! Siinä kun tunnista kolmeen joutuu tappaan aikaa lukemalla tai nukkumalla niin kyllähän se ihan työstä käy. Varsinkin jos joutuu napostelemaan sängyssä jotain herkkuja ja sit tulee niitä ikäviä murusia. Kun ne joutuu ihan ite siivoon. Kyllä siitä pitäis palkkaa maksaa. Ai mut niinhän siitä maksetaankin... No mut silti!

Toinen on se ettei millään, siis millään, ehdi pitämään kotia siistinä. Vaikka siis niinku kauheasti yrittää. Koko ajan siirtelee tavaroita päättömästi paikasta toiseen, mutta silti ne on seuraavassa hetkessä taas lattialla. Joka puolella lattiaa. Määritelmä "tavaroiden oma paikka" ei ole tuon pikku tättähäärän sanavaraston kärkisijalla. No, sitten on pitänyt, ihan kasvatusmielessä, alkaa itsekin jättelemään tavaroitaan ympäri kämppää. Kyllä se varmasti kohta ymmärtää vinkistä kuinka ärsyttävää on kun ei siivoa jälkiään. Ihan kohta. 

 

Ja mites tää jatkuva liikkuminen?! Ahdistavaa kun tällaisena aurinko-ähkyisenä syksynäkin joutuu kerta toisensa jälkeen lähtemään raikkaaseen ulkoilmaan vaunulenkille sillä välin kun töissä olevat ystävät saavat istua hyvin ilmastoiduissa avokonttoreissaan ja joutuvat käyttämään aurinkolaseja lähinnä vain migreenin iskiessä. Kyllä mä jo niin odotan töihin paluuta jotta pääsen istumaan takapuolellani 8 tuntia putkeen. Kyllä siinä pebalihakset saa kyytiä!

Onhan se myös aika säälittävää et lapsen myötä joutuu tekeen kaikkee hassua ja lapsellista. Niinku laulaan lastenlauluja julkisilla paikoilla. Tai käymään jossain väsyneessä eläintarhassa tai Horse Show'n lasten matineassa. (Se että innostuin poliisihevosten esiintymisestä ja hihkuin muka "ottakaa se rosvo kiinni" on suuresti liioiteltua. Et pysty todistaan. Millään) Matka Disney Worldiinkin oli niin traumatisoiva silloin muutama vuosi sitten että seuraavaa ei varata ennen kuin tyttö on ainakin 3-vuotias. Ja sillon ei todellakaan olla siellä yli viittä päivää. Hei jotain rajaa! 

Niin, tällaista jatkuvaa tuskaista tarpomista tää vauva-arki on. Mutta mitäpä sitä ei olis valmis tekemään oman lapsensa eteen. Lasken sen varaan, että nää uhraukset maksavat itsensä takaisin viimeistään siinä vaiheessa kun tuosta jälkikasvusta tulee maailman luokan näyttelijä-laulaja-toimitusjohtaja joka sitten voi maksaa kiitollisuudenvelkansa takaisin kustantamalla rakkaan äitinsä loisteliaan elämän jossain lämpimässä maassa. Ja otetaan me toi isäkin mukaan. 

 

Ja nyt jos ärsyynnyit, niin palaa alkuun ja lue sama sarkasmilasit päässä. Vähän niinku 3D-leffa laseilla. Kuva onkin toivottavasti vähän moniulotteisempi. Vaikka eihän ne lasit silloinkaan sitä leffan tarinaa paranna. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.