Kirjoitukset avainsanalla anonyymit sokeriaddiktit

Olen nyt jo hetken aikaa miettinyt liittyväni ASA:n jäseneksi. Paljon coolimpaahan se olis, jos se tarkoittaisi Asan faniklubia (linkki tarkoitettu kalkkiksille), mutta karu (vaikkakin samalla makea) totuus on se, että olen koukussa. Armottomasti koukussa. Hei olen Mirva, olen sokeriaddikti. (Miksköhän noiden ryhmien nimi on aina anonyymit nejane? Kun kuitenkin aina esittelevät itsensä omalla nimellä. Ei kato kannattais käyttää sivistyssanoja, jos ei tajuu niiden merkitystä. Noloa.)   


Vastoin ensivaikutelmaa, en ole varastamassa kummityttöni jäätelöä. En ainakaan myönnä.

 

Haluan kuitenkin jakaa tarinani kanssanne. Jos siitä vaikka olisi hyötyä. Jos käymäni matka auttaisi jotain teistä välttämään tekemäni virheet.  Saatat nyt sanoa, että ei noin minulle voi käydä. En minä ole noin heikko. Kyllä minä tiedän rajani. Niin minäkin luulin. (Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en luullut. Tämäkin on vain yksi tekosyy lisää. Mutta kuulostaa jotenkin ylväämmältä. Kun myöntää virheensä. Minä en oikeasti myönnä mitään.) No, totuus on kuitenkin se, että tämä valkoinen huume koukuttaa. Sillain ettet ollut edes tajunnut olevasi jo koukussa ja etsiväsi vain syitä, joiden vuoksi sinun on nyt vaan ihan pakko saada herkkuja. Esimerkkinä raskaus. Raskauden alussa sitä antaa luvan syödä mitä vaan tekosyinä "ei ole väliä, kun lihoo kuitenkin", "pudotan sitten kun vauva on syntynyt", "täytyy syödä mitä vaan mikä pysyy sisällä", "kun on tää pahoivointi ja kaikkee". Sitten sitä tunkee suuhunsa mitä vaan herkkuja niinkuin viimistä päivää. Teki mieli tai ei. Vähän ajan päästä ei ole enää väliä, mitä syö, kunhan siinä on suklaata. Ja paljon.  

  

Sitten vauva syntyy. Loppuuko herkkujen himo siihen? No ei, eipä se lopu. Pahenee vaan. Ja sitten tulee uudet tekosyyt: mä kato imetän niin pitää syödä hyvin että tulee maitoa. Hyvin? Hyvin!? Joo, se ei ehkä jonkun Hanna Partasen mukaan tarkoita ihan sitä samaa että kun syö paljon. Paketillinen keksejä tai levyllinen suklaata ei ole maidontuotannolle kuulemma ihan välttämätöntä. (Näin mulle ainakin väitti joku joka mukamas tiesi asiasta jotain. Joku lääkäri. Mikä valelääkäri lie ollut. Mä en uskonut enkä siis viitsinyt riskeeraa kaikkee vaan jonkun huuhaatohtorin henkilökohtaisen ja lievästi angstisen mielipiteen vuoksi.)


Mustahan on tässä viime kuukausien aikana kuoriutunut oikea leipuri Hiiva. En ehkä asu Kumputiellä, mutta viimeisen vuoden aikana kotikeittiössä on paistunut enemmän herkkuja kuin ehkä viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Korvapuusteja (piti olla vierasvaraa, mutta yksikään vieras ei ehtinyt kylään kun ne oli jo syöty), Red Velvet kuppikakkuja, valkosuklaa-limejuustokakkua, Trendikästä salmiakki-juustokakkua (näytti hyvältä, mutta maku ja koostumus oudohko), pannukakkua (voita voi sittenkin olla liikaa), kakkua. Lähinnä kaikkea makeeta ja suklaista. Ähky on ollut vieraanamme usein. Liian usein.

Lopulta sitä on pakko katsoa ongelmaa syvälle silmiin. Ja miten kauniit suklaan ruskeat silmät ne ovatkaan. Ehkä hieman pähkinää joukossa. Ja ihan pikkasen krokanttia. Tai toffeeta. (Apua!) Tälle pitää tehdä jotain. Ja äkkiä! Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että asiasta on tullut ongelma, kun viimeisen viikon, joka kerta kun mies on kysynyt tarviiko kaupasta jotain, on huuliltani lipsahtanut alle nanosekunnin "suklaata" vaikka oikea vastaus olis ollut "vauvanruokaa". Jotain pitää tehdä. Mutta mitä? Nannakin aloitti sokerilakon. Sen blogissa oli kauheesti hyviä pointteja miks munkin pitäis. (Siis ei se niitä pointteja nyt henkilökohtaisesti mulle kirjottanut. Hassu. En mä sitä tunne. Ja vaikka tuntisinkin niin olishan se vähän turhan läpinäkyvää namedroppailua.) Kauneus ja terveys ja hyvinvointi ja kaikkee muuta hienoo. Mutku... Olisko se niinku lopetettava kerralla kokonaan? Vai toimisko vaan vähentäminen? Tai karkkipäivä?  

Taitaa vaatia aika paljon motivaatiota moinen. Oma on vähintäänkin kyseenalainen. Olisko sulla jotain hyvää vinkkiä miten sen löytäis? Auttaako Google Maps?  Nim. Nytkin tekee mieli suklaata ja jos sitä olis, niin söisin salamana. Hengittämättä.  


utopiaa...

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.