Kirjoitukset avainsanalla muistoja

Ensimmäinen vuosi äitinä. Se olis nyt paketissa. Huh huh. En olis koskaan, ikinä, milloinkaan edes villeimmissä unissanikaan voinut kuvitella että tää on samaan aikaan näin ihanaa, kamalaa ja kamalan ihanaa. Tunteet on kyllä heitelleet sellaista kuperkeikkaa nanosekunnin välein että pms-oireet jää kakkoseksi. Tai ehkä sitä eroa vois paremmin kuvata niin että äitiyden tunnemyrsky on vähän niinku Usain Bolt olympialaisissa ja muut tunteet on niinku naapurin Pertsan iltalenkki paikalliseen ja takas. Molemmat isoja juttuja mutta ei niinku ihan samassa liigassa.

Mä olen monta kertaa miettinyt, että ajattele, jos ei oltais miehen kanssa päätetty tehdä lasta, niin tuota nytkin tuossa vieressä tuhisevaa pötkylää ei olis olemassa. Ollenkaan. Se on yhtä käsittämätön asia hahmottaa kuin se, mihin avaruus loppuu ja mitä sen takana on. (Asia, joka on valvottanut mua pienestä pitäen ja joka yhä saa aikaan ajatuksellisen tyhjiön ja lievän ahdistuksen. En kai ole ainoa? Enhän?) Tuo pieni ihminen on niin olennainen osa meitä ja mun persoonaa, että tuntuu kuin se olis ollut aina tossa ja mä olisin aina ollut äiti. Ja voin kuule kertoa ettei niin todellakaan oo aina ollut. Eihän musta ees pitänyt tulla äitiä. Niinku ikinä. (Tosin ei mun pitänyt koskaan mennä naimisiinkaan, mutta kippas kappas kuinkas sitten kävikään. Ei ehkä kannattais aina vannoa niin ehdottomana asioita.)

Eihän tää vuosi kokonaan ihan pelkkää vaaleanpunaista hattaraa oo ollut. Itkua, potkua ja raivareita, unettomia öitä ja soseita pitkin lattioita, jatkuvaa siivoamista ja oman ajan katoamista. Mutta selvästi voittopuolisesti kuitenkin niitä kivoja juttuja: naurua, rakkaudesta pakahtuvaa sydäntä, nukkuvan lapsen katselemista kyynel silmäkulmassa ja muuta yhtä siirappista.  Ja se kuinka paljon on oppinut itsestään! Nyt kun tietää miten herkästi se pinna palaa ja mistä se johtuu niin puuttuu enää että oppii käyttämään sitä tietoa hyväkseen. Ettei sit tarvis raivota siitä ettei muu perhe osaa lukee sun ajatuksia tai että tajuis mennä illalla ajoissa nukkumaan niin ei sitten väsyttäis ihan niin paljoo kun pitää herätä yövuoroon. (Kuulostaa ihan teini-ikäiseltä Mirvalta. Apua! Oonko sittenkin vaan taantunut? Ne on ne hormonit! On on! Pakko olla! Eiks niitä voi syyttää kaikesta?)

Ai niin. Mähän lupasin otsikossa teille videon ja tässä mä taas vaan lätisen jonninjoutavia. Video kertoo enemmän kuin tuhatmiljoonaatriljoonaa sanaa, eli tässä olkaa hyvä: meidän typykän eka vuosi. Kannattaa muuten laittaa äänet päälle ja kuunnella sanoja. Toi biisi on aivan mielettömän hieno. Ja vielä muistutus: jos teillä on kännykässä videoita ja kuvia lapsestanne, ottakaa nyt hyvät ihmiset niistä backuppeja. Heti.

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kiitos Sartsa! Arvaa vaan pillitänkö ite joka kerta 😄 Voiks vielä syyttää hormoneja vai onks tää vaan joku äiti-juttu?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hetki sitten vastaanottamani Liebster Awardin (siis mitä? Etkö muka oo vielä kuullut, että mä oon nykyään palkittu bloggaaja?!) kupletin juoneen kuului vastata palkinnon myöntäneen bloggarin yhteentoista kysymykseen. Viimeinen niistä oli kysymys minua inspiroineista ihmisistä (inspiroineista on hassu sana. Piti tarkistaa moneen kertaan että menikö oikein. Luultavasti ei). Ainoa oikea ihminen (joo, en pidä sitä urpoa, joka mussutti mulle Kaivon tiskillä, oikeana ihmisenä vaan lähinnä hahmona. Niinku sarjakuvahahmona) jonka mainitsin oli ala-asteen opettajani Eira. En tiedä mistä alitajunnan syövereistä tuo maaginen ihminen ponnahti tietoisuuteeni, mutta siinä se kuva nyt on: hersyvästi naurava, ihana ja lämmin opettaja, joka oli niin monella tapaa vaan ihan kaikkein paras.


Eira käsitteli meitä kuin silkkihansikkailla. Ei lellinyt (ainakaan meidän mielestä), mutta kohteli kuin oltais vanhempia ja viisaampia ja kuin muka tiedettäis mitä halutaan. Kerran meillä oli sijainen. Sellainen vanhempi rouva. Ehkä hieman höppänä. Se ei antanut meidän laittaa luokassa valoja itse päälle ettei saatais sähköiskua. Siellä me sit istuttiin pimeessä luokassa. Eira kysyi jälkeenpäin meidän mielipidettä tuosta sijaisesta. Kerrottiin sit aika rehellisesti. Eira kunnioitti mielipidettämme eikä tuota sijaista enää nähty meidän luokassa.

Seuraavalla kerralla tosin istuttiin pimeässä luokassa ihan tarkoituksella. Oltiin koko luokan kanssa päätetty tehdä Eiralle pieni jekku. Valot pois ja kaikki pulpettien alle piiloon. Jekku onnistui oikeinkin hyvin, koska luokkaanhan tuli Eiran kanssa rehtori jonkun koulutarkastajan kanssa. Siinä oli Eiralla pokassa pitelemistä, kun se yritti torua meitä. Mutta oikeasti sitä nauratti.

Mutta miten Eira sitten on mua inspiroinut? Ensinhän mä luulin, että se vaikutti mun ammatinvalintaan. Luulin siis vakaasti ala-asteelta asti, että musta tulee opettaja. Sellainen ihana niinku Eira. (Missäköhän aineissa mä oon ollut) Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, niin nämä haaveet romuttuivat todellisuuden iskiessä. Ei musta ollut siihen, että olisin ollut äiti, sairaanhoitaja, sirkuspelle, poliisi, ystävä, kirjastontäti ja tikkataulu. Kaikkea muuta ku opettaja. Yläasteella sijaisuudet meni jo paremmin, vaikka lauseenrakenteihin kuuluikin fraasit: "Jaakko, voisitko olla ruuvaamatta sitä pulpetinkantta irti. Joo, on hieno Leatherman, mutta silti." ja "Jaakko, ne rullaverhot ei kestä sun roikkumista." Joo, Jaakko oli ehtiväinen kaveri. Mutta ei sekään (siis ammatti) ollut mua varten.


Loppujen lopuks Eira tais inspiroida mua siinä, millainen haluan isona olla. Ja äitinä. Haluan lukea lapselle ääneen Mio poikani Mion, Ronja Ryövärin Tyttären ja Veljeni Leijonamielen samalla kun hän piirtää mitä mieleen juolahtaa. Riippumatta siitä onko ihmishahmon mittasuhteet oikein tai onko se edes tunnistettavissa ihmiseksi. Haluan palkita hänet liitulakuilla aina kun kaikki läksyt on tehty. Haluan kasvattaa lapsen, joka uskoo itseensä ja kykyynsä tehdä ihan mitä haluaa. Lapsen, joka on ylpeä siitä että kutoo hirveän väriset punavihreät villasukat kun kaikki muut valitsevat pastellisävyjä. Lapsen, joka huomatessaan että ei todellakaan halua tehdä sitä, mistä on puolen elämää puhunut, osaa etsiä uusia mahdollisuuksia. (Kyllä, 10 vuotta yökerhoissa ja ravintoloissa lasketaan uudeksi mahdollisuudeksi, ei todellisuuden pakoiluksi) Ja tyylikkäästi unohtaa sen, kuinka on näsäviisaasti on aikoinaan sivuuttanut kaikki opon järjenpuhumisyritykset (onko se yhdyssana?).

Että kiitos vaan Eira, missä ikinä lienetkin. Vaikka mulla ei enää olekaan niitä liikennevalosukkia, niin teen yhä asioita niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Joskus jopa kudon. Vaikkakin pastellisävyissä.


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram