Kirjoitukset avainsanalla museo

Oi. Kööpenhamina. Ihana. Kaunis. Tunnelmallinen. Elävä. Lähellä.

Tehtiin täydellisen älyttömään aikaan, kesken joulukiireiden, kahden päivän retki Kööpenhaminaan työporukalla. Ei tosin kannata valittaa ajankohdasta, kun itse tilas liput, mutta olishan sen voinut paremminkin valita. Muussa kuin kiire mielessä ajankohta oli mitä loistavin: kaupunki oli kuorrutettu tunnelmallisilla jouluvaloilla, iloisilla ihmisillä, kihertävällä kuhinalla ja kaiken kruunasi kaunis ilma.

Koko kaupunki oli valaistu kauniisti eikä vaan se kuuluisa Tivoli. Kalliit hotellit ja tavaratalot olivat laittaneet jonkun vuositulojen verran jouluvalaistukseen ja muuhun härpäkkeeseen. Rantakatu oli valaistu niin romanttisesti että hetken harmitti olla reissussa työporukalla. Näin jo itseni hitaasti kävelemässä käsi kädessä mieheni kanssa pupillit sydämen muotoisina. Mielikuvan rikkoi kyllä seuraava, vahvempi mielikuva jossa säntäilen aktiivisen nakeron perässä pyrkien estämään häntä kokeilemasta kuinka korkea pudotus mereen on.

En todellakaan ole mikään Kööpenhaminan tuntija, mutta tässä muutama vinkki, jos itsekin päädytte ottamaan pikku hengähdysreissun tuohon ihan lähelle.

  1. Norwegian lentää muutamankin kerran päivässä suoraan Helsingistä Köpikseen ja jos liput ostaa ajoissa, niin pääsee ihan superhalvalla. Hyvin suunniteltu on siis puoliksi maksettu.
  2. Me varattiin yhden hengen huoneet Hotelli Scandic Frontista. Se oli meille hyvällä paikalla: ei ihan keskellä, mutta kävelymatkan päässä esim. ostoskadusta. Lisäksi ihan vastarannalla oli sekä teatteri, oopperatalo sekä papier Ön josta seuraavassa lisää. Hotelli oli järkevän hintainen, huoneet hyvän kokoisia ja juuri remontoituja, aamiainen kuului hintaan. Hyvä aamiainen on aina hyvä bonus sekä vatsalle että kukkarolle. Huoneissa oli muuten naurettavan isot sängyt. Tuli jopa vähän torikauhu kun oli liikaa tilaa. Hassua muuten miten sitä isossakin sängyssä nukkuu nykyään vaan toisella puolella, kun ennen oli äksänä keskellä.
  3. Paper Island eli Papierön on Kööpenhaminan satamaan muodostunut sielun ruuan keskus. Sieltä löytyy taidetta (osa jopa sellaista jonka tavallinen tallaajakin ymmärtää) sekä aivan mieletön katuruuan keskittymä Copenhagen Street Food. Suuri, hienostelematon ja hiomaton halli täynnä eri maalaisia ja tyylisiä katuruokakojuja. Siitä sitten vaan valkkailemaan ja tilailemaan sekä ruokaa että juomaa. Pitkien pirttipöytien ääressä saattaa viereen istahtaa joko lapsiperhe tai biletysporukka. Siellä oli yhtä sulassa sovussa ruokakulttuurit korealaisesta meksikolaiseen kuin nuoriso ja aikuiset, trendikkäät ja boheemit, tanskalaiset ja me suomalaiset. Mieletön fiilis jopa maanantai-iltana. Vaikea uskoa että Köpiksessä on saman verran asukkaita kuin Helsingissä. Elämää tuntui olevan vaan niin paljon enemmän. Mitäköhän tää on kesällä kun terassikin on auki.
  4. Ströget ja shoppailumania. Euroopan pisin kävelykatu. Vieri vieressä kauppoja Louis Vuittonista johonkin omituiseen hippikauppaan ja aivan hervottomiin nelikerroksisiisn joulukoristehelvetteihin. Mun ei pitänyt ostella juuri mitään kun kaikki joululahjat oli jo hankittu, mutta silti löysin itseni ravaamasta jalat rakoilla tuota katua ristiin rastiin ja käsissäni kassien paino vaan kasvoi. Painelin menemään kaikissa mahdollisissa liikkeissä nyt kun oli siihen kerrankin aikaa, ilman että mukana roikkui kärsimätön ja nälkäinen mies/lapsi/molemmat.
  5. Lähdimme myös pienelle retkelle kaupungin ulkopuolelle. Noin 40 kilometrin päässä Kööpenhaminasta sijaitsee nimittäin yksi Must see-paikka. Nimittäin Louisiana. (Ei se kaupunki jenkeissä. Sinne on vähän enemmän matkaa.) Tämä on siis modernin taiteen museo. Ihana rakennus, ihana kauppa ja ihanat näyttelyt. Suosittelen. Kesällä vois ottaa piknik-kamat mukaan ja hengailla päivän siinä pihalla. Paikan päälle pääsee junalla Copenhagen’s Central Stationilta. Hyppää Helsingörin suuntaan menevään junaan ja 35 minuutin päästä jää pois Humlebæk Stationilla. (Jos yhtään epäilee, niin kysykää joltain. Tanskalaiset tuntuivat olevat melko avuliaita) Siitä on enää noin 10 minuutin kävelymatka museoon ja voin sanoa että sekin on retki sinänsä. Ihania taloja. Voih. Niin idyllistä. 

Jäi kyllä fiilis että tuonne pitää lähteä uudestaan. Ehkä pitkäksi viikonlopuksi. Jos säästäisi ihan kauheasti rahaa niin voisi mennä testaamaan maailman parasta ravintolaa Nomaa. Sekin löytyy täältä.

Brunssi Cafe Europassa
Brunssi Cafe Europassa

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ennen beben syntymää olin vahvasti sitä mieltä, että lapsi syntyy meidän perheeseen, ei niin että meidän koko elämä muuttuu lapsen elämän mukaiseksi. En mä nyt niin naiivi ollut, että olisin luullut voivani elää kuten ennen, ei tuo lapsi nyt mikään käsilaukkuun rinnastettava accessori ole, mutta jotenkin halusin ajatella lapsen täydentävän meidän elämäämme ja tulevan osaksi sitä. 

Tästä syystä olenkin melkein alusta asti raahannut pikku tyyppiä mukanani jos jonkinmoisiin kissanristiäisiin veljeni yllärisynttäreistä katuruokafestareihin, messuista kauppareissuihin. Silläkin uhalla että joskus saan vauvaa ihailevien katseiden sijaan hieman paheksuvia tuhahduksia siitä kuinka pieni tuo vauva on (lue: eikös sun pitäis vielä olla sen kans vaan kotona...). Ajatuksenani on kuitenkin (oman mielenterveyden säilyttämisen ohella) ollut se, että vauva tottuis erilaisiin ääniin, hajuihin, paikkoihin. Sitten kun vauva on isompi, niin voi haaveilla siitä hyvin käyttäytyvästä suloisesta mallilapsesta, jonka kanssa voi käydä hienommassakin ravintolassa ilman, että poistuu naama häpeän punasta helottaen kun pastasoosit on heitetty pitkin seiniä. Paino sanalla haaveilla.

Älkääkä ymmärtäkö mua väärin. Nautin myös suunnattomasti siitä kun voin käyttää vauvaa täysin hyväksyttävänä tekosyynä muhia koko päivän sohvannurkassa, ilman meikkiä, pahimmissa perunaverkkareissa päivän kohokohdan ollessa kuuma suihku tai vaunulenkki pellon ympäri. Mutta ei auringonpaistettakaan osaa arvostaa, jos koskaan ei sada, vai mitä?

Kokosimme siis ryhmä rämän yhteen ja lähdimme kohti WeeGeen lastenfestareita. Mukana matkassa kaksi kaunista kummityttöäni sekä side kickinä heidän vanhempansa ja oma äitini. Ohjelmassa oli niin paljon kaikkea houkuttelevaa, että mitä enemmän silmäpareja ja juoksevia jalkoja, sen parempi näiden taaperoiden kanssa. Onneksi tuo oma tapaus oli vielä sidottu rintareppuun. 


WeeGeellä olikin aika hulina. Jo aulan täytti valojen ja musiikin kaunis sekamelska sekä lasten ilon kiljahdukset ja esiintyjien värikkäät hahmot. Ohjelmaa oli paljon ja monipuolisesti ja itseäni lämmitti se, kuinka festareille oli hyvin otettu huomioon eri-ikäiset pikkuihmiset. Omalle tuhisijallekin löytyi se ehdoton hittituote: valot 😃 helppo tapaus. Museossa kun niitä piisaa. Oma suosikkini oli ehdottomasti Wanna be ballerinas sekä Helinän Bollywood paja, jossa alle 2-vuotias kummityttöni osoitti mitä "puoli lasta kummikseen"-sanonta parhaimmillaan tarkoittaa. Siellä se murunen tanssi vuosia isompien tyttöjen kanssa intialaisittain kulkuset kädessä ja kädet pään päällä heiluen kummitädin katsoessa tippa linssissä vierestä. Seuraava synttärilahja on todellakin tanssitunnit. Siellä se rytmi oli veressä ja näin jo ton ilopillerin tanssikoulun kevätjuhlan tähtenä ❤️

Jotenkin parhaimman muiston reissusta jätti kuitenkin aivan viimeisin bondaushetkemme tyttöjen kanssa. Halusin näyttää heille lempiteokseni EMMAn kokoelmanäyttelyn Kosketuksen puolella. Tämä Pekka Jylhän teos Luola saaren rannalla on joka tytön unelma: iso kukkarollinen tursuavan täynnä jalokiviä ja blingiä. Tämä teos oli hitti myös kultivoituneiden alle 2-vuotiaiden keskuudessa. Mitäs me harakat.


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.