Kirjoitukset avainsanalla kuukauden ikäinen vauva

Ensimmäinen kuukausi äitinä on ollut sekä maailman pisin että lyhin yhtä aikaa. Niin paljon muutoksia ja uusia asioita on saatu mahtumaan yhteen pieneen kuunkiertoon. Tuntuu, siltä että vastahan me lähdettiin laitokselle. Tai vastahan se tyyppi edes ilmoitti tulostaan! Niin monia eri tunteita ja niin monella eri tasolla. Vaikka 9 kuukautta sai muka varautua tuon pikkuisen tuhisijan tuloon, niin MIKÄÄN ei oikeasti valmistanut tähän kaikkeen, tunteiden vuoristorataan, yhtäaikaiseen hurjaan onnistumisen tunteeseen, epäuskoon ja epävarmuuteen. Yltiösiirappisesti voisi sanoa, että tähän rakkauden määrään hukkuu, mutta jätän sanomatta. Ettei ketään ala ällöttää. Laitan tähän vaan pari sydäntä ❤️❤️ 

Se mitä pienessä, harhaanjohdetussa mielessään luuli tämän äitiyden olevan ei oo ku pieni häivähdys siitä mitä tää sit taitaakin olla. Luulin tosissaan, että rationaalisena ihmisenä pystyisin toimimaan jotenkin loogisesti ja järkevästi erilaisissa vauva-situaatioissa. Just. Ei se sit ookkaan ihan niin menny. Not even close. Kun eihän toi tyyppi toimikaan minkään manuaalin mukaan. Siis itsehän en käyttöohjeita yleensä lue, mutta olisin voinut laittaa miehen lukemaan ja referoimaan sit mulle. Mutta siis, toiset kokeneet käyttäjät kertoivat että vauvan itkut oppii tunnistaan. No, ei ainakaan vielä kuukaudessa. Lähinnä tulkitsen vielä kaikki omasta mielestä selittämättömät itkut näläksi ja toivon tosiaan että se osuu oikeaan enkä samaan aikaan ruokaa jatkuvasti tarjotessani aiheuta tyttärelleni elinikäistä ruokatraumaa. 

Neuvolassa tosin kannustetaan tuohon liukuhihnasyöttöön, kun ei tuon pienen ihmisen alun paino ole lähtenyt nousemaan ihan toivotulla tavalla. Syntymäpaino oltiin ylitetty jo 11 päivän iässä, mutta sen jälkeen tyttö on, maitobaarin kanta-asiakkauudesta huolimatta, saanut painoa vähemmän kuin terveydenhuolloin erehtymättömät ammattilaiset ovat laskelmissaan hyväksi keskiarvoksi todenneet. Ei tässä nyt vielä mitään hätää pitäisi olla, mutta seuraillaan tilannetta. Ihan ensiksi pitää kuitenkin karistaa perfektionistin harteilta se pieni piikikäs piru, joka kuiskailee korvaan epäonnistuneesta äidistä, kun ei pysty omaa lastaan syöttämään. Hetken siinä menee, mutta uskon että järjen ääntä (ja muutaman ystävän) kuunnellen uskon, että tästäkin pikku pettymyksestä pääsee yli. 

Ironista tässä on se, että itse yrittää (ainakin ajatuksen asteella) kaikkensa päästääkseen raskauskiloistaan eroon ja toiselle niitä pitäisi sitten kerryttää urakalla. Pystyisköhän niitä siirtämään jotenkin? Et jos mä syön suklaavanukkaan niin se menisikin suoraan vauvan reisiin eikä omiin?


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.