Kirjoitukset avainsanalla vauvan nukuttaminen



Matkaa suunnitellessa on hyvä tutustua kohteen matkaoppaisiin, blogeihin ja muiden matkailijoiden omakohtaisiin kokemuksiin. Mikseipä siis myös tällä elämän pituisella matkalla, jota vanhemmuudelsi kutsutaan?

Kun on pahaa aavistamattomana ottanut askeleen kohti tuntematonta, joutuu väistämättä kohtaamaan oman osaamisensa rajallisuuden ja ensimmäisen hyperventilaatiokohtauksen jälkeen, jossain lyhyessä selväjärkisyyden hetkessä, sitä alkaa haalimaan tietoa ympäriltään. Ensimmäisenä vinkkejä alkavat jakaa muut vanhemmat, jotka kokevat selviytyneensä matkasta hengissä juuri sen tai tämän ohjeen avulla. Saat kuulla varoitteluja oman elämän loppumisesta, kahden vuoden univajeesta ja massiivisiin mittasuhteisiin kasvavista silmäpusseista. Toiset ovat vilpittömästi onnellisia sun puolesta ja hehkuttavat päätöksesi tehdä lapsi olevan parasta, mitä ikinä olet tehnyt. Toiset ei ehkä sano mitään, mut silmistä näkee et ne pitää sua menetettynä tapauksena. Lapsettomien pariskuntien miehet haluaa estää oman tyttöystävänsä verkostoitumisen kanssasi, ettei sikiäminen vain tartu. Varaudu siihen, että kaikilla on joku mielipide.

Mielipiteitä ja näkökulmia, vinkkejä ja ohjeita, sääntöjä ja kieltoja. Niitä tulvii ovista ja ikkunoista. Kirjoja aiheesta on kirjoitettu varmaan tuhansia hyllymetrejä, mutta miten niistä osaa valita ne oikeat? Vai kannattaako niitä lukea lainkaan?


Itse kahlasin opuksia läpi
lievittääkseni tiedonjanoa ja, myönnetään, lievää pakokauhua siitä mihin soppaan olin itseni laittanut. Ystäväni osti minulle Vauvan käyttöoppaan. Siinäpä vasta viekkaan älykkäästi kirjoitettu käyttöohje vauva-nimisen kodinkoneen toimintalogiikkaan. Kohderyhmänä on selkeästi ollut miehet, mutta minuun tuo kuivakka huumori ja koneisiin rinnastaminen upposi. En suosittele tätä hippihumanisteille, joiden mielestä vauvat ovat universumin supernovia ja ihmeellisyydessään rinnastettavissa sateenkaaria kakkaaviin yksisarvisiin, eikä niiden kustannuksella olisi soveliasta nauraa.


Luin myös toiselta ystävältäni lainaan saamani "Kuinka kasvattaa bebe -vanhemmuus Pariisin malliin. Kirjassa jenkkiäiti tekee osuvia huomioita pariisilaisten äitien tavasta kasvattaa kaikkiruokaisia ja yönsä nukkuvia lapsia. Tämän kirjan ehkä paras oivallus itselle oli pause, ajatus siitä ettei vauvan ääntelyyn pitäisi reagoida ihan samantien, vaan kuulostella josko kakkakone rauhoittaisikin itse itsensä uudelleen uneen ja antaisi sinun juoda caramel lattesi kuumana loppuun. Ja niille hippihumanisteille tiedoksi, ei, kyse ei ole lapsen huudattamisesta vaan siitä pienestä hetkestä, kun lapsi haahuilee unen ja valveen rajamailla ja saattaisi ehkä ottaa vielä pienet torkut, jollei yli-innokas äiti olisi heti kujertelemassa idioottimaisesti, pupillit sydämenmuotoisina omalle pikku mussukalleen. Käytännössä tämä on ollut ennakoitua vaikeampaa. Kun onhan toi tyyppi vaan niin ihana ❤️


Sain myös vinkin Tracy Hoggin, amerikkalaisen vauvakuiskaajan kirjasta "Opi kuuntelemaan vauvaasi". Hogg kuvailee siinä EASY-ohjelmansa, jonka avulla vanhempien pitäisi oppia kuuntelemaan niitä sanattomia (mutta kovaäänisiä) viestejä, joita vauva yrittää epätoivoisesti kuuntelutaidottomille vanhemmilleen välittää. EASY tarkoittaa ohjeita syömiseen (eat), toimintaan (activity), nukkumiseen (sleep) ja vanhemman omaan(!) aikaan (your time). EASY- ohjelma kuulostaa alkuun käytännönläheiseltä ja toimivalta, mutta sen toteuttaminen orjallisesti ei ainakaan itselleni oikein toiminut. Hoggin mielestä vastasyntynyttä vauvaa pitäisi syöttää 2,5 tunnin välein, mikä sinänsä on ihan linjassa esim. neuvolan ohjeiden kanssa. Mutta mitäs sitten tehdään, jos tyyppi huutaakin nälkäänsä jo tunnin päästä tai nukkuu hymy huulillaan lähemmäs 4 tuntia? En kuitenkaan kokenut omaksi jutuksi sitä lapsen huudattamistakaan, joten syöttämisen kanssa meillä on ainakin nyt alkuun menty lapsen tahtisesti. Joo, onhan sitä vähän enemmän kiinni siinä tyypissä ja voi olla vaikee suunnitella omia menojaan, mutta en mä nyt luullutkaan että hilluisin jossain kaupungilla puolet äitiyslomasta kuluttamassa niitä tuhansia euroja, joita tililleni kilahtaa joka kuukausi. (Älkää ymmärtäkö väärin. Musta on etuoikeus voida jäädä kotiin hoitamaan bebeä JA saada siitä vielä rahaakin. Tällaista mahdollisuutta ei voi eikä saa pitää itsestäänselvyytenä. MUTTA onhan se aikamoinen muutos ja sopeutumisen paikka, kun ei se tilinauha näytä samalta ku ennen. Silti en vaihtais tätä pois, en todellakaan)

Voi olla, että olen idealisti ja naiivikin, mutta myös nukuttamisesta olen vähän eri linjoilla vauvakuiskaajan kanssa. Sinänsä ei varmaan kovin järkevää, ottaen huomioon että hän on auttanut tuhansia vauvaperheitä saamaan arkensa pyörimään ja mulla on, öh, huima kahden viikon kokemus. Hogg on kuitenkin sitä mieltä, että päiväunille pitäisi aina laittaa omaan sänkyyn ja hiljaiseen, mutta mä kuulun nuku kun voit-koulukuntaan ja haluan opettaa lapseni nukkumaan myös pikku äänten keskellä ja siellä missä nukuttaa. Eihän sekään aina onnistu johtuen vauvojen erilaisista persoonallisuuksista. Niinkuin ystäväni kertoi, hänen poikansa ei suostunut nukahtamaan mihinkään muuhun kuin sänkyyn. Pisimmillään tämä on testattu puhtaan tieteellisissä olosuhteissa matkalla Jenkeistä Suomeen, jolloin jäbä sinnitteli hereillä noin 24 tuntia hyväksikäyttäen venäläisten mummojen syliä ja kiristäen äitinsä hermoja. Mutta lopulta, kun poika oli laskettu sänkyyn, oli lyhty sammunut saman tien. Siskonsa taas on toista maata. Eli mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Kuulostaa ihan tilaisuudelta käyttää maalaisjärkeä, vai mitä?

Ainoa vinkki, jonka mä haluaisin antaa (mutta ei ehkä kannattaisi antaa sitäkään) on mennä vauvan kanssa korvakuulolta ja maalaisjärjellä. Vertaistuki on korvaamatonta, ympäröi itsesi sillä, mutta jos tuki alkaa kuulostamaan besserwisseriyden huipentumalta, sulje korvasi ja palaa omaan vauvakuplaasi. Kyllä Siperia opettaa :)

Summa summarum, noiden ohjekirjojen avulla olen saanut konkretisoitua itselleni muutamia juttuja, joiden mukaan haluaisin ideaalitilanteessa toimia. Mutta myös sen olen tajunnut, ettei niihin vinkkeihin kannata hirttäytyä kiinni ja sitten panikoitua, kun ei se pötkylä toimikaan niin kuin kirjassa sanottiin vaikka ihan olen ohjeiden mukaan toiminut. Mitä vähemmän stressiä itse itsellesi aiheutat, mitä vähemmän yrität olla "täydellinen vanhempi" sen paremmin onnistut kasvattamaan lapsestasi juurikin sen ihanan sekopään, joka jaksaa koulun kevätjuhlassa hävetä silmät päästään vollottavaa äitiään. Ihan on kuule äitinsä näköinen lapsi tulossa. Siihen ei pari opusta auta...

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.