Kirjoitukset avainsanalla uni

Meillä ollaan siirrytty (vihdoin!) siihen vaiheeseen, kun yöt nukutaan pääsääntöisesti melko hyvin eikä lastenhuoneessa tarvitse ravata koko yötä milloin etsimässä tuttia ja milloin irroittamassa tytön jalkaa pinnojen välistä. Nyt riittää yleensä kerta per yö. (Tähän lasketaan myös se kerta per yö kun melkein herään ja luulen, että kello on jo aamu-jotain ja mokaan koko nukkumishomman. Kaikilta.) Tosin en malta olla käymättä katsomassa ennen nukkumaan menoa että missä hassussa asennossa se tyyppi taas nukkuu. Tulee hyvä mieli kun saa vähän nauraa toiselle. Tiedän, olen ihan kauhea.

Eli nyt sais niinku nukkua ja nauttia kauneusunista ja kerätä voimia seuraavaa päivää varten. Mutta mitä tekee Mirva!?!? No valvoo itselleen täysin epätyypilliseen tapaan kymmeneen tai jopa yhteentoista (siis aivan kreisiä). Hilluu netissä ja maanisesti selailee läpi erinäisiä lastenvaatesivustoja, vaikka S:n kaapit tursuaa jo ihania härpättimiä ja muita riepuja. Mutta jos olis joku tosi hyvä ale jossain! Siinä sitten sinisen valon loisteessa oma uni jää sekä lyhyeksi että huonolaatuiseksi. Ei oo järjellä pilattu tämä äiti.

Pahimmillaan tähän unisoppaan laittaa sormensa myös aamuyön heräilyt. Korvat tötteröllä kuuntelen, että inahtiko se S siellä sängyssään (ei yleensä kuulu mitään) vai mihin mä heräsin. Siinä sitten puoli neljän aikaan pyörin ja hyörin, herätän miesparankin kysymään että mikä on ja yritän puristaa silmiä tiukasti kiinni. Mielessä pyörii ne sata tekemätöntä asiaa, mutta aina kun yritän ruveta niitä pohtimaan, niin ennen ratkaisua ajatus harhautuu johonkin muualle. Mutta ei sinne uniin. Sitten jossain vaiheessa alkaa stressaan että "mun olis todellakin nyt vielä nukuttava, että jaksan huomenna töissä" ja uni vaan karkaa kauemmaksi.

Onneks mä periaatteessa tiedän mikä tähän auttaa. Liikunta. Kun vaan tarpeeks usein väsyttää kropan myös fyysisesti niin uni tulee helpolla ja jatkuu koko yön. Heti huomaa, kun on jäänyt työmatkapyöräilyt väliin sateen (ei siis laiskuuden, toim.huom.) takia. Pitäis tehdä muuta. Ja monipuolisemmin. Vaikka salille bodaan. Mutta sitten on vielä se pieni ongelma, että koska sinne salille kerkeis?

Ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Ei se oikeesti mistään kerkeemisestä oo kiinni vaan ihan puhtaasti viitsimisestä. Ja voishan täällä kotonakin jumppailla. Kaikenlaista härpäkettä ainakin on nurkat täynnä. Pitäis vaan nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Ja kahvakuulasta. Jospa mä nyt kunnostaudun kun lomakin alkaa. Tai sit viimeistään syksyllä. Kun S on aloittanut päiväkodin ja sopeutunut sinne. Tai ihan viimeistään kun... #tekosyitä #nytryhdistäydyt

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä tein viime yönä niin tyhmän aloittelijan mokan, että siitä kärsii nyt koko kroppa. Tai koko perhe. Menin meinaan unitokkurassani typyn makuuhuoneeseen toimimaan nukku-mattina katsomatta kelloa. Siis katsomatta lainkaan kelloa! Ei näin Mirva, ei näin.
 
Heräsin sikiunesta typykän itkuun ja autopilotilla hyppäsin vaan sängystä ylös ajattelematta asiaa sen enempää. Makuuhuoneessa odotti täysin hereillä oleva misukka joka vaati syliin. Tätä ei kyllä yleensä tapahdu ennenkuin aamuyöstä. Operaatio äidin huijaus oli siis alkanut.
 
Toinen hämäävä tekijä oli se, että luulin automaattisesti kellon olevan jotain viis. Oli niin valoisaa ja siinä puoliunessa musta tuntui kuin olisin nukkunut ainakin 6 tuntia. Niinpä ajattelin nukutusyritysten olevan turhia ja mietin, että köllitään nyt se tunti tuolla meidän sängyssä. Kunnes palatessani tyttö sylissä omaan sänkyyn, tajusin että eihän se kello pentele ole kuin himpun verran yli 12. Ei oo todellista! (Positiivista tietenkin että tunnin unet tuntuivat kuudelta. Paino menneellä aikamuodolla.)
 
Kirosin itseni jo siinä alimpaan helvettiin, mutta seuraavien tuntien aikana löysin kyllä itseni jostain Danten helvetin alimmista kerroksista. Siihen on ihan syynsä miksi me ei nukuta missään perhepedissä. Koska siellä ei nukuta. Typykkä pyörii, hyörii, potkii, hipsuttaa, nipistelee ja ynisee. En tiedä mikä noista on pahin. Bonuksena tajusin myös jossain vaiheessa nukahtaneeni tutti selkäni alla. Palkintona tästä mielenkiintoinen painauma selässä ja tuttia etsimään herännyt taapero. Nice.
 
Lopullisen palkinnon sai lunastaa sitten aamupalapöydässä. Molemmilla puolilla pöytää istui kiukuttelevat ja naama nurinpäin olevat vesimiehet. On se vaan niin ärsyttävää, eiku siis suloista, kun ovat niin samaa maata. Kyllä mä oon onnen tyttö.
 
Että tästä onkin sitten hyvä aloittaa loma. Ensi töikseni pakotan ne yhdessä päiväunille. Nyt nukutte. Tai itkette ja nukutte. Jumankauta. 

Kommentit (2)

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kyllä Iina taitaa olla niin, että universumi pilailee meidän kustannuksella. Juurikin noina samoina hetkinä kun me tukka takussa ja joka suuntaan sojottaen suunnistetaan lastenhuoneeseen lähinnä jonkun esihistoriallisen vaiston varassa, niin samaan aikaan Mr. U nauraa partaansa: "ei taida pikkurouva tajuta yhtään mitä kello on. Sekoitetaans pakkaa vielä vähän sill ettei nukuta koko ynnä." Ilkeä vanha ukko...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 Kun kaikki kulminoituu uneen. Siihen nukutaanko. Milloin nukutaan. Kuinka kauan. Mihin aikaan. Miksi ei nukuta. Tai pahimmillaan kun vauva nukkuu, mutta itse kukkuu. On se uni meikäläiselle ennenkin tärkeä asia ollut, mutta nyt se on ihan keskustelunaiheiden top 3 listalla tavoittelemassa kärkisijaa. Niitä kahta muuta aihetta en nyt muista, kun väsyttää vähän.

Parhaimmillaan meillä saa nukuttua aamuyöhön asti, jonka jälkeen alkaa vääntäminen ja kääntäminen. Pahimmillaan seisomisharjoitukset ovat lukujärjestyksessä jo alkuyöstä. Silloin on jo näppäilemässä sisäoppilaitoksen puhelinnumeroa pyytääkseen erikoislupaa tuollaisen hieman nuoremman oppilaan sisäänkirjaamiseen. Aamulla olo on pöhkö: mitä mä nyt stressaan kun tuo on niin ihana. Köllii vieressä ja nauraa pehmoketulle, kertoo jouluporolle tarinoita.

 Mutta miksei tuo rotjake voisi nukkua yöllä? Eikä tähän sitten mitään "alle vuoden ikäisen lapsen kokonainen yö on 5 tuntia"-juttuja tai "olisit miettinyt ennen kuin teet lapsen". Mitäs ne nyt auttaa? Älkää sanoko myöskään ettei meillä nyt ees niin huonosti ne uniasiat edes ole. Kyllä mä oikeasti tiedän. Jos nyt joskus haluan olla "hieman" marttyyri, niin ei heti tarvii lähtee huomautteleen siitä. Anna mun nyt hetken velloa itsesäälissä. Välillä se valittaminen vaan auttaa. Kokeile vaikka. (Joojoo. Mä ryhdistäydyn ihan kohta. Ihan just.)

Hassua tässä on se, että sitä tajuaa kuin ulkopuolelta katsoen, kuinka nukkuminen määrittelee valveilla olemista. "Se on nyt tooooosi huonosti nukkunut noita päikkäreitä tänään, saas nähdä millanen yö tulee." "No nyt se sit nukahti autoon, ei voi nostaa pois kun sen pitää antaa nukkua. Istun siis sen kanssa tunnin tässä pihalla autossa ja sometan." "Lähdenpä tästä taistelemaan myrskytuulta vastaan vaunulenkille koska vauva nukkuu ulkona niin hyvin. Mutta vain jos vaunut liikkuvat." Päivät soljuu kuin puoliunessa kohti seuraavia unia. Vauvan. Ei välttämättä omia. Ja kohta on taas ilta ja aloitetaan nukkumaanmeno.

 En ihan tarkkaan muista missä vaiheessa tää väsymys hiipi kylään. Alussa kai hormonit pitivät huolen jaksamisesta. Tai joku hurmostila, tiedä sit mikä. Nyt, kun päivässä on ehkä tunti valoisaa aikaa (en liioittele, en yhtään) tuntuu ettei herää kunnolla ollenkaan. Pinna on kireemmällä ja energiat valuu johonkin sadevesikaivoon. Voiskohan tuo pimeys vaikuttaa myös vauvan uneen?

Olen jo harkinnut soittavani johonkin yöradioon tai auttavaan unipuhelimeen, jollei muuten niin saadakseni henkisen selkään taputuksen. "Kyllä se siitä" Pekka Saurin suusta auttaisi kyllä taas jaksamaan. Sit tietenkin se, että menis nytkin vaan nukkumaan sen sijaan että kerjää täällä säälipisteitä, niin sekin saattais auttaa jaksamaan. On se ihminen välillä vähän pöljä. Toisaalta sitten kun kommentoitte, että "joo, meillä on tota ihan samaa" tai jopa "meillä on vielä kauheempaa, ei nukuta lainkaan" niin oma fiilis ei oo ihan niin maassa. Että ehkä sitä ei sit ite tee ainakaan ihan hirveen väärin, kun niin monella muullakin on sitä samaa. Vertaistukea parhaimmillaan. Talvisodan meininkiä. (Ja muuta tähän sopimatonta hehkutusta.)

 Ja kuten eräs ystäväni muisti baby showereissani kertoa, tuskan määrä on vakio. Tähän asti onkin ollut luvattoman helppoa. Ehkä se sitten tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa helpottaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun teini-ikäistä tyttöä herättelee kouluun ja saa vastaukseksi "anna mun nukkuu". Eiku hei. Siinähän on sitten aivan ultimaalinen koston paikka! Sitä odotellessa...

  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.