Kirjoitukset avainsanalla päiväkoti

Eilen oli elämäni ensimmäinen vanhempainilta. Ai hitsi miten jännittävää. Siinä päiväkodille kipsutellessani (juu, en tosiaankaan uskaltanut saapua paikalle autolla, sillä en halunnut nolata itseäni heti kaikkien silmissä esitellessäni taskuparkkeeraustaitojani) mietin, että nytkö mun pitää osata yhtäkkiä käyttäytyä niinku aikuinen. Nytkö pitää alkaa esitteleen itseni Sipun äitinä ja yrittää kaikkeni etten ihan heti nolais sitä. Nytkö?

Musta kyllä hehkui "ekakertalainen" ehkä sadan kilometrin päähän. Mietin kuumeisesti, että suljenko portin ketjuineen toisten nenän edestä vai olenko kuulin välinpitämätön ja kaikkia ohjelappuja uhmaten jätän portin auki ihan sillain vähän vaan seuraavalle nyökäten. (Oikeesti puikahdin jonkun vanavedessä ja toivoin että tämä vuosisadan ongelma ratkeaa itsestään.)

En tuntenut siellä ketään muita kuin Sipun omat hoitajat, mutta päättelin että heidän kyljessään hengailu olis varmaan tulkittu hieman liian takertuvaiseks.Niinpä takerruin puhelimeen. Sepä vasta tyylikästä. Ja sosiaalisesti rajoittunutta.

Kaikki vanhemmat ottivat kiltisti jonossa kahvia ja omenapiirakkaa (mahtaa Juhista nyt harmittaa kun se lupas että mä saan mennä) ja täyttivät vielä kiltimmin penkit järjestyksessä jättämättä yhtään tyhjää penkkiä väliin. Kummallisen epäsuomalaista. Yhtä tehokasta istuimien täyttöä en oo nähnyt ees kurssilla, joka käsitteli itsensä johtamista ja asioiden organisointia. Taidetaan olla niin laitostunutta porukkaa että pelkkä paluu siihen samankaltaiseen ympäristöön kaivaa alitajunnasta esiin laumakäyttäytymisen säännöt.

Sipun oma merkki päiväkodissa. Värillä ei ole väliä, kunhan se on pinkki!
Sipun oma merkki päiväkodissa. Värillä ei ole väliä, kunhan se on pinkki!

 

Tilaisuudessa oli myös Vantaan perhekoutsit-palvelun tyyppi esittäytymässä. Aivan mieletön palvelu: voit soittaa, käydä tai lähettää sähköpostia ja kysyä melkein mitä tahansa perheen arkeen liittyvään ongelmaan neuvoa. Pienistä pulmista ja pohdinnoista isojen haasteiden ratkomiseen. Perhekoutsit auttavat virtuaalisesti tai vaikka metsälenkin yhteydessä, jos perhe sattuu niin haluamaan. (Sitä en kysynyt että ottavatko mukaan lenkille myös perheen koiran ja voiko silloin keskustelun käydä puhelimitse omalta sohvalta. Varsinkin jos sataa, mutta koiralla on vatsa sekaisin.) Apua voi kysyä vaikka uhmaikään, sisaruskateuteen, erotilanteen käsittelyyn tai murrosiän kuohuihin. Asiakkaiksi kelpaavat kaikki Vantaalaiset lapsiperheet iästä riippumatta. Laitoin itselleni osoitteen talteen. Jotenkin musta tuntuu, että saatan joskus tarvita hieman apua omien pohdintojeni kanssa. Tuntui sen verran matalan kynnyksen toiminnalta ettei tarvii miettiä mitään leimaantumisjuttuja.

Kotiinpäin tepsutellessani mietin (taas, aina mä mietin samaa kun oon ensin jännittänyt jotain) että mitäs ihmeen jännittämistä tässäkin nyt taas oli. Siellä me kaikki istuttiin liian matalilla tuoleilla polvet suussa peläten ettei se peppu lähdekään enää irti kun yrittää nousta. Siellä me kaikki (tai no oikeasti vaan mä ja yks isä) kerrottiin tyhmiä vitsejä, jotta fiilis vähän rentoutuis. (Mun vitseillä ei ehkä ollut sellaista vaikutusta ellei myötähäpeää lasketa). Siellä me kaikki pohdittiin salaa, että mitä ihmettä meidän perhe tekee sinä viikonloppuna kun Lohikäärme tulee meille ja meidän pitää kirjoittaa siitä tarina tarhaan luettavaksi. (Ettei vaan ole huonompi kuin edellinen viikonloppu. Viimeinen Lohikäärme-perhe joutuu lähtemään johonkin Kiinaan tutustuttaan Puffia juuriinsa.) Painottivat muuten vielä, että olisi hyvä kirjoittaa sillain että lapset ymmärtää ja jaksavat kuunnella. Tuli fiilis että joku on joskus lukenut näitä mun juttuja. Että ei sitten ihan sillä tyylillä. Että voisko sun miehes kirjoittaa sen teidän viikonlopun?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Myönnän ihan kärkeen, että mua tämä päiväkodin aloitus pelotti. Että miten sitä reagoi. Osaako olla aikuinen ja osaako olla nolaamatta itseään kyynelehtimällä dramaattisesti päiväkodin pukukaapissa myötähäpeästä punaisen tarhantädin lohduttaessa ja miettiessä, että " mua niin tarvittais muualla. Ryhdistäydy!".

Tästä syystä toimin niinkuin kuka tahansa korkeasti koulutettu ja sofistikoitunut ihminen: delegoin. Delegoin niin railakkaasti etten ensimmäiseen 1,5 viikkoon vienyt enkä hakenut Sipua. Ihan jotenkin vaivihkaa hoidin homman niin (oikeesti vahingossa) että isi vei ja mummi haki. Luulivat varmaan päiväkodissa, että olin saanut vähintään hermoromahduksen. Olivat varmaan ihan tyytyväisiä.

Mutta tärkeintähän tässä on se, että kyyneliä nolla!

Tai ehkä kuitenkin tärkeintä on se, että kaikki on mennyt hyvin. Sipu on kerännyt mulle sadan vuoden edestä ylpeyden aiheita. Jos vielä tulee paljonkin lisää niin rinta kääntyy kaikesta röyhistelystä ympäri. Meidän pieni ihmisen alku on kuulemma oikein valmis päiväkotiin (tarkoittaako tämä sitten kuitenkin samaa kuin helposti laitostuva?), reipas, iloinen ja oikea ilo hoitajille. Voisiko äidin sydäntä ja sielua paremmin helliä? (No, suklaa toimii kans aina...)

Eli olen saanut olla tytöstä ihan superylpeä. Paitsi silloin kun s oli napauttanut toista lasta lelulla päähän. Kauhean typerä fiilis tuli itselle. Ihan kuin olis itse mennyt pamauttaan sitä lasta. Ihan ku se olis mun vika jotenkin. Olin hippasen nolona. Odotellaans vaan sitä hetkeä kun tulee kotiin viestin kanssa: läimäytti pussaamista yrittävää poikaa. Tai vielä pahempi: yritti väkisin pussata poikaa. Apua!

Lisäksi S on ottanut hoitajiaan kohtaan saman taktiikan kuin kotona: pikku tihutöistä pääsee paremmin pälkähästä kun joko a) ei kuuntele tai b) hymyilee kauniisti vaikka jatkaa tekemistään. Korvat on välillä ihan koristeena ja vaikka kuuleekin ihan hyvin että kielletään, niin saattaa vaan katsoa olan yli ja jatkaa matkaa. Yleensä ojaan. Yleensä siellä on vettä.

S nukkuu päiväkodissa hyvin (tosin vähemmän kuin kotona, täällä on niin tylsää että uni maistuu), syö muidenkin ruuat (koko rahalla, kun kerran on maksettu) ja leikkii reippaasti. Tankkaa välillä aikusten sylissä turvaa ja sitten juoksee taas leikkeihin. Kaikki ajettavat laitteet ovat kovalla kulutuksella. Päiväkodissa sanottu ensimmäinen sana oli auto. Isin tyttö.

Ja S on tainnut löytää ensimmäisen parhaan kaverin! M:n kanssa tanssitaan Kengurumeininkiä ja kikatellaan omille jutuille. Kuinka hellyyttävää.

Eli ei hassummin ensimmäisten viikkojen saldoksi. Mites teillä muilla on mennyt?

 

Kommentit (2)

-lorea

Ihanaa, voin samaistua tekstiisi! Meidän 1v 2kk tyttö aloitti viikko sitten ja myös minä delegoin hakuhommat, mieheni on vienyt ja hakenut. Kaikki on mennyt hyvin, tyttö odottaa aamuisin innoissaan että pääsee muiden lasten luokse. En olisi uskonut että meidän arkuuteen taipuvainen tytär voi olla noin onnellinen ja sosiaalinen. Näköjään nyt oli paras mahdollinen aika mennä päiväkotiin, kun tyttö on niin kiinnostunut muista ihmisistä. Ensi viikolla minäkin alan viemään, tiedän jo että pitää antaa lapsi hoitajan syliin ja huiskuttaa pikaiset heipat, ei tarvi jäädä halailemaan vaikka kuinka tekisi mieli...

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Voi Lorea miten ihana kuulla! On ihana huomata, että kaikkihan meneekin ihan hyvin. Itsestä huolimatta ;) (Ihan varmasti myös ens viikolla. Mä vein ekan kerran viime viikolla ja itkuhan siitä tuli. Että silleen)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Koska vikisin tarpeeksi vakuuttavasti päiväkodin aloittamisesta, sain teiltä aivan sairaan hyviä vinkkejä siihen, mitä pitää ottaa huomioon sitten kun se elokuinen aamu koittaa, kun äidin pitää antaa pikku sydänkäpysensä toisten hoiviin. Ajattelin, että ehkä jollain toisellakin on sama tilanne ja näistä vinkeistä voisi olla jopa hyötyä. 

Kaikkein tärkein tuntuisi olevan oma asenne. Että ei hötkyile, panikoi, maalaa piruja seinille tai hypi itse sinne, siis seinille. Pitää olla rauhallinen ja positiivinen ja puhua siitä päiväkodista kivana paikkana. Ja niinhän se varmasti tulee olemaankin. Uskon, että S menee sinne riemusta kiljuen, pääsee vanhempien puujalkavitseistä eroon (ei ne isänsä vitsit yhtään sen parempia meinaan ole). Eli nyt vaan aikuisten värityskirjaa hankkimaan ja zen-hengitystä harjoittelemaan. 

Tutustumiseen kannattaa myös varata se aika, jonka oma nilkkatakiainen tarvitsee. Me mietittiin, että ensimmäinen viikko saa olla pehmeetä laskua ja tutustutaan yhdessä päiväkotiin. Voi olla, että S tyrkkii mua jo ovesta ulos ja vilkuttaa heiheit toisen päivän kohdalla, mutta sit jos se ei menekään niin, ei tarvii ottaa stressiä. Eiks se lapsentahtisuus ollut muodissa? Mä kun olen niin trendikäs...

Kuulemma kannattaa jo etukäteen ottaa selvää päikyn (onks tää ärsyttävä lempinimi?) aikatauluista ja yrittää hilata mini-ihmisen rytmejä siihen suuntaan. Tämän hetkisen salapoliisityöni tuloksena S:n kalenterimerkinnät näyttäis olevan jo aika lailla siellä maalissa, mutta ans ola kun kesä tulee niin saattaapi nuo aikataulut heittää häränpyllyä ja eletään ku pellossa. Siinä sitten itketään yhdessä hoitajien kanssa syksyllä kun tyttö on ihan jossain välimeren moodissa.

Sit se päiväkotiin vieminen. huh huh, tää tulee oleen se todellinen haaste. Se, ettei ala ihan valtoimenaan itkeen siinä ovella. Yks lukija kertoi kuinka hoitaja oli työntänyt hänet tuulikaappiin vollottaan, ettei lapset näe. Mä niin näen itseni siellä samassa tuulikaapissa, silmät punaisina. ja tiedättehän sen kun yrittää itkeä äänettömästi niin se vaan pahentaa tilannetta kun ei saa hengitettyä? Vai oliks se nauru? No, joka tapauksessa... Mutta vinkkinä tässä siis se, että vie se tyyppi päiväkotiin iloisena, sano moikka moi ja itke sitten ulkona, matkalla töihin autossa, junassa, bussissa. Ihan missä tahansa muualla ku siinä lapsen edessä. Saattaa päiväkodin edessä olla aikamoinen itkumuuri, kun kaikki elokuussa aloittaneet äidit vollottaa. Mut vertaistukee ja jaxuhaleja, hei! (Tai sitten vaan kylmän viileesti delegoin tämän miehelle. Miehethän ei itke, vai miten se meni?)

Niiltä hoitajilta voi kuulemma pyytää väliraportteja siitä miten menee. Tekstareita ja valokuvia. Mä aion pyytää, että laittavat "Kaikki hyvin"-viestejä vaikka toinen olis itkenyt tunnin putkeen. En vaan kestä sitä ajatusta. Olisin hakemassa sen muuten jos puolen tunnin päästä pois. Ettei se mee rikki tai jotain.

Lapselle vois kuulemma myös antaa oman äidin ja isän kuvan mukaan. Tai tehdä jopa kuvakirjan, jota lapsi voi sitten selailla (ja repiä sivuja. Ainakaan sellaista luukku-kirjaa ei voi tehdä. Ihan instant hajottamisvimma.). On aika liikkis ajatus. Mä voisin kyllä tehdä sellaisen itselleni. Sitä sitten selailla töissä, kunnes pomo yskäisee vieressä merkitsevästi ja työntää työpapereita lähemmäs. Tai sit mä piilotan S:n vaatteisiin sellaisen nappikameran ja seuraan live streamina sen toimintaa koko päivän. 

Lähden myös ostamaan jotain supersuurta matkalaukkua, jolla saan kaikki päiväkodissa tarvittavat tavarat vietyä. Ei herran jestas mitä kaikkea pitää muistaa:

  • varavaatteet (ja varavaatteiden varavaatteet. Ja sitten, kun niiden pitää mätsätä yhteen, niin jokaiseen outfittiin pitää olla sopivat sukat. Ja hattu. Ja käsilaukku.)
  • kuravaatteet ja -saappaat (eli pitää ostaa kahdet kaikkea, jotta ne voi sitten molemmat olla aina väärässä paikassa)
  • vaipat (teipit vai housumallit? Riippuu vissiin päiväkodista)
  • tutti (jos vaan unohtais niin pääsiskö siitä eroon helpolla? Ei kyllä oo käytössä edes kuin nukkuessa, mutta silti)
  • unilelu (no, sen voi unohtaa, kun ei tota kiinnosta)
  • allergiatodistus (jos siis on allerginen jollekin. Tässä ei siis riitä, että "isi ei tykkää kalasta"-tyyliset steitmentit)
  • ja ehkä sata muuta juttua, joista saa kuulemma listan päiväkodista

Ja sitten ne kaikki tavarat, vaatteet (ja ehkä jopa lapsikin) pitää nimikoida. Ajattelin tilata sellaiset kauniit nimitarrat Tarramonsterilta, mutta jos(kun) unohdan niin kuulemma apteekista saatava valkoinen teippi toimii hyvin. Siihen voi sitten omilla harakan varpailla raapustaa: "Kallisarvoinen. Kohtele rakkaudella!".

Kommentit (8)

Mella

Poikamme ollut 7 viikkoa päiväkodissa ja tykännyt olla. Vaippoihin sanon ettei väliä kumpia. Viet niitä mitä kotonakin käytätte. Meillä tuo poika on jääny vaivattomasti jo ekasta päivästä asti. Jäi sinne heiluttaa ja meni leikkimään.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Mella: mä uskon että S on myös näitä "äiti, voit kyllä jo lähteä. Myöhästyt muuten töistä" vilkuttelijoita ja tulee nauttimaan päiväkodista ihan täysillä. Helpottaa äidin fiiliksiä aika paljon tuollainen reippaus, vai mitä?

SuviAM

Huippuja juttuja sulla täällä, en yleensä blogeja oo seurannut, mutta sun tekstejä tulee luettua.
Päiväkoti on kyll mahtava paikka, kun äiti pääsee järkytyksestä yli 😄 Ja ei niitä varavaatteita kauheena tarvi, kundi ne kauheasti niitä vaatteita sotke, edes syödessä. Kysyinkin kerran että kelmutatteko te lapset ennen ruokailua, kun mä en saa edes yhtä lasta pidettyä kotona puhtaana! Eivät kuulemma kelmuta.
Kivaa kesää, ja onnea päiväkodin aloittamiseen.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

SuviAM: kiitos, kehut tuntuu aina yhtä mieluisilta 😊 Jatkan siis samaa linjaa.
Sanoivatkohan vaan, etteivät kelmuta? Mietin pitäiskö laittaa sittenkin se nappikamera? Vai pitäiskö vaan ihan suoriltaan kokeilla sitä kelmuttamista? Vois toimia! 😉

Vierailija

Me laminoitiin valokuvia ja reijitettiin yksi nurkka ja laitettiin avain rinkulalla kiinni. Aika kestävä kirjanen valmistui.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Tää onkin hyvä vinkki. Eikä mene edes hermot niinku Ifolorin kuvakirjaa tehdessä. Nim. 1 kirja tehty, ei ehkä ihan äkkiä tilata toista 😂

Vierailija

Hei,

Työskentelen itse päiväkodissa juurikin alle 3 vuotiaiden parissa.

Kiinnitin huomiota kommenttiin unilelu..... Suosittelen lämpimästi laittamaan pikkuiselle jonkun unikaverin mukaan päiväkotiin vaikka ei kotona niin välittäisikään unikavereista.

Meillä on vuosien varrella ollut niin monta lasta, jotka eivät kotona käytä unilelua. Päivökodissa se on melkein elinehto, jotta uni tulee hyvällä mielellä. Siinä on kuitenkin ne oman kodin tuoksut.

Teillä menee varmasti aloitus hyvin, olette tainneet varautua jo aikalailla kaikkeen.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Aloitus menee varmasti hyvin. Ei välttämättä äidin takia vaan ihan vaan koska typy on sellainen kuin on. 😄
Sain toisaaltakin tuon vinkin että unilaulu mukaan vaan vaikka siitä ei kotona välitetäkään. Pakkaan siis Tappajapupun tarhakassiin. (Ja vaihdan sen nimen).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänään mun puhelin soi keskellä päivää ja valmistauduin jo kylmällä äänensävyllä vastaamaan puhelinmyyjälle, että "joo, kiitos vaan mutta en halua mitään ilmaista lehteä, josta pitää maksaa. En vaikka olis kuinka hyvä tarjous ja sais ilmaiset sukkahousut ja puolikkaan risteilyn kaupan päälle." Mutta sieltäpä soittikin pirteän kuuloinen naisihminen, joka kertoi että "Olitte hakeneet Päiväkoti A:han ja sitten B:hen ja sitten kolmantena vaihtoehtona meille. Että tervetuloa!" Miks mua vähän nolotti, että se oli viimeinen vaihtis? Teki mieli alkaa höpöttään, että "ihan hyvä päiväkoti tekin varmasti olette, että ei mulla niinku sillain mitään erityistä preferenssiä ja ihan mielelläni me teille, oli oikeestaan vahinko että meni siihen järjestykseen..." Onneks sain pidettyä suuni supussa. Sain pidettyä kulissia edes seminormaalista vanhemmasta yllä. Ehkä jopa kolmanteen lauseeseen asti. Sitten oli peli jo menetetty.

Se täti (varmaan mua nuorempi) pyysi meitä täyttämään sellaisen lomakkeen. No, mäpä sitten heti innokkaana tyttönä (yhä edelleen, se "täti" oli varmaan nuorempi ku tää "tyttö". Ei mitään itsehuijausta.) etsin sen "Lapsi kotioloissa"-lipareen ja aloin tavata sitä. Ei hyvää päivää mihin kaikkiin kysymyksiin sitä pitää osata vastata!

"Mitä ajatuksia ja tunteita teillä on lapsenne päivähoidon aloittamisesta?" -Ei varmaan kannata olla ihan niin hysteerinen ja kyynelehtivä ku miltä ihan oikeasti tuntuu?

"Mitä lapsenne ajattelee päivähoidon aloittamisesta? Mitä lapsenne odottaa päivähoidolta?" -Öö, tota. Pitääks tähän kirjottaa ihan kirjaimellisesti se mitä toi sanoo? Goligoligoli, tätä! Vai pitäiskö ihan vaan piruuttaan kirjoittaa esim: "S asettaa prioroteetikseen kognitiivisten taitojen kehittymisen sekä sosiaalisen lähipiirinsä laajenemisen. Tavoitteena on myös fyysisen kehityksen edistäminen." Ei hyvää päivää...

"Miten kuvailette lastanne?" -Paljon, yleensä kännykällä, mutta välillä myös ihan kameralla. Pitää olla nopea. Ja kärsivällinen. Ennen kaikkea kärsivällinen.

Ja paljon muuta. Vaikka huonon huumorin ystävä minussa joutuu tosissaan pinnistelemään, ettei ihan oikeasti kaiva tähän lomakkeeseen ihan kaikkia mahdollisia puujalkavitsejä (Pitää säästää ekaan vanhempainiltaan, tehdä heti vaikutus) niin toisaalta olen myös ihan fiiliksissä siitä, että joku asiaan kouluttautunut pedagogi tulee edes jollain tasolla perehtymään meidän lapseen ja valmistautuu varmasti jo heti tuon ensimmäisen puhelun jälkeen ohjaamaan tätä aavistuksen kujalla olevaa äitiä oikeaan suuntaan. Mä näen tässä paljon mahdollisuuksia. Voi kunpa saataisiin hyvä (ja pitkäpinnainen) oma hoitaja. Huonon huumorin ystävä. Tai ainakin sellainen joka osaa hyvin esittää huvittunutta.

S siis aloittaa päiväkotiuransa elokuussa. Hitto, että jännittää nyt jo. Se tulee olemaan iso muutos. Mitenköhän mä sopeudun? Eiku... Kertokaas viisaammat mulle mitä mun pitää niiltä kysyä ja miten mä varmistan, että kaikki alkaa mahdollisimman smoothisti? Mitä mokia kannattaa välttää, mitä ottaa huomioon. Ja ennen kaikkea, miten mä varmistan etten oo soittamassa joka tunti sinne, että miten se mun sydänkäpynen voi?

Kommentit (10)

Pulina Elli

Kiitos tästä kirjoituksesta. Kun omat lapseni olivat pieniä (20v. sitten), en osannut vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka sentään toimin jo silloin päivähoito-alalla. Nyt olen yksi niistä, jotka suunnittelevat, mitä vanhemmilta lomakkeiden avulla kysytään. Siksipä onkin mielenkiitoista lukea tälläistä ja myös kuulla kommentteja muilta.

Vierailija

Meillä esikoinen menee "VIHDOIN" osa-aika hoitoon syksyllä, sillä tarkoituksena palailla vuodenvaihteessa töihin kuopuksen jälkeen. Esikoinen jo 3v.8kk syksyllä joten sitä en murehdi yhtään, mutta kuopus vasta reilun vuoden vuodenvaihteessa niin se vähän surettaa. Pelottaa äitinä laittaa "niin pieni" muiden vastuulle, mikä siinäänsä on järjetön pelko ;)...se on vaan omien korvien välissä, ettei haluis lasten olevan "niin isoja" ettei minua, äitiä ihan välttämättä tarvita hoitamaan kaikkea mahdollista. Myös tammi-helmikuu ajankohtana mietityttää...onkohan siinä mitään järkee. Perjaatteessa voisin olla kotona vielä vuoden, mutta nyt jo 4v. työelämästä pois, niin täytyy myöntää että kaipailen ihanaa (vaikka hektistä) työtäni ja niitä "aikuisten juttuja" ;). Tsemppiä kaikille, näitä asioita pohtiville :)!

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Just tänään puhuivat Suomi Popilla siitä kuinka Annin äiti oli sanonut ettei huoli omasta lapsesta koskaan lakkaa. Ei edes kun muuttavat pois kotoa. Että turha kait meidän on odottaa, että lapsi olisi "tarpeeksi vanha" johonkin. Ei se sit kai koskaan ole. Mitenköhän mä tänkin kanssa opin elämään? (Voin muuten kertoa, että töihin paluu on ollut kyllä ihan huippujuttu! Omaa aikaa, you know ;) )

Lapsiperheen arkirealismia
Liittynyt3.11.2015

Eka bongasin ton Puh-karhun ja sit luin tekstin. :)

Meilläkin minä palasin 2 kk:tta sitten töihin ja aviomies jäi koti-isiksi elokuuhun saakka, jolloin lapset aloittavat päivähoidossa. Meillä haettiin molemmille paikat yksityisestä päiväkodista, missä Tyyppi ehti puolisen vuotta olla ennenkuin jäi kotiin äidin ja pikkusiskon kanssa. Töihinpaluu on kyllä itselle tehnyt enemmän, kuin hyvää ja isikin viihtyy kotona lasten kanssa. Vähän niinkuin samalla elämäntilanteella siis elellää täälläkin.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

:) Puh- karhu on tällä hetkellä aika pop.

Aikalailla samanlainen tilanne teillä siis :) Tää on kyllä kaikille osapuolille hyvä pehmeä lasku. Kaikki saa jotain uutta ja jotain tuttua ja turvallista säilyy. Win-win situaatio siis.

Miisu

Onnea päivähoitopaikan johdosta! En voi väittää, ettei hoidon aloittaminen olisi tuntunut missään. Itseään ei varsinaisesti tunne vuoden äidiksi niinä hetkinä, kun housunlahkeeseen tarrautunut pienokainen täytyy jotenkin ravistella irti töihin ehtiäkseen. Meillä toimi alkuaikoina paremmin, jos mies vei lapsen aamulla, tämä kun ei suhtautunut erotilanteeseen yhtä tunteikkaasti kuin minä ja viilipyttymäisyys rauhoitti lastakin. Lapsi tottuu kuitenkin päiväkotiarkeen pian ja henkilökunta tukee kaikin tavoin, jotta totutteluvaihe sujuisi pehmeästi.
Nuo lomakkeen kysymykset ovat kieltämättä hassuja ihan pienille 😄. Odotapas kun pääsette ensimmäiseen kasvatuskeskusteluun, päiväkotiversioon kehityskeskustelusta!

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Voi Miisu! Mä niin nään itseni tuossa samassa tilanteessa! Jos mä ihan romahdan niin delegoin sujuvasti viemisen miehelle. Miten ne osaakin olla sellaisia viilipyttyjä? (Sinänsä muuten hassu sanonta. Mistäköhän sekin tulee?)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram