No olenhan minä saanut viime aikoina aikaan muutakin kuin tyhjiä vauvanruokapurkkeja. Nimittäin puuroa maissista, jota vielä hetki sitten parjasin turhaksi raaka-aineeksi. Enpäs parjaa enää, sillä sen verran paljon Viljakin tästä puurosta nautti. Ja loput upposi äidin napaan kuin veitsi voihin.

Ohje on raaputettu  Matleena Lahden Luomuruokaa lapselle -kirjan maissi-mangopuuron pohjalta, joskin fiksasin vähän liemeä vauvaystävällisemmäksi. Puuroon kun olisi tullut alkuperäisen ohjeen mukaan pelkkää appelsiinimehua 4 - 5 desiä, mikä kuulosti vähän liian happamalta ja appelsiiniselta puolivuotiaan suuhun. (Toki isomman lapsen kanssa voi kokeilla sitäkin vaihtoehtoa.)

MAISSI-PERSIKKAPUURO (n. 5 dl)

  • 4 - 5 dl vettä
  • 1 appelsiinin mehu
  • 1 dl maissisuurimoja eli polentaa
  • 2 kypsää persikkaa
  • (ripaus vaniljajauhetta)

Kuumenna kattilassa puolet vedestä sekä appelsiinin puristettu mehu. Sekoita maissisuurimot jäljellä olevaan veteen ja vispaa seos kattilaan. Lisää pieneksi kuutioitu persikka sekä vanilja. Sekoita huolellisesti, jotta puurosta tulee tasainen. Hauduta puuro kannen alla noin 15 minuuttia. Soseuta puuro persikanpalojen vuoksi, mikäli vauvallasi ei ole vielä hampaita.

Vinkki! Voit käyttää persikan tilalla myös kypsää mangoa tai nektariinia.

Kommentit (0)

Blogiarkisto

2013